Sinulle, joka kirjoitit: " Miten käyttäydyt/toimit kun lapsi 2v kirkuu ja heittäytyy lattialle"

Meillä uhma alkoi jo 1v4kk iässä.

Kirkumista jatkui yli puoli vuotta.



Minäkin annoin aluksi hänen vain huutaa itsekseen mutta huomasin että se vaan kovensi kohtauksia.

Tyttäremme on melko sinnikäs.

Lopulta väsyin niin että aloin pelätä lyöväni lasta jonkin kerran.

Pääsin neuvolan kautta psygologille ja siellä käydessäni ymmärsin että olen " liian" rauhallinen.



En koskaan päästänyt höyryjä esikoisen edessä vaan pakotin itseni olemaan luonnottoman rauhallinen sillä kustannuksella että aloin itse voida henkisesti huonosti.

Opittuani tuon seikan annoin itselleni luvan hermostua lapselleni.

Jos tyttö saa raivokohtauksia niin minä varoitan kovaan ääneen.

Kun tilanne penee erityisen pahaksi niin kyllä: minä huudan hänelle kovaa käskyni ja tehostan tahtoni sillä että nostan tytön pois pahan teosta.

Pahimmat huutokohtaukset loppuivat ainoastaan laittamalla käden tiiviisti suulle nin ettei hän pystynyt huutamaan enää. Niin tehdessäni katsoin häntä aina silmiin ja käskin lopettaa huutamisen ja että otan käden heti pois kun huuto loppuu.



Aluksi tuntui todella pahalta totutella toimimaan noin. Mutta ajan kanssa huomasin että arki rauhoittui ja tyttö alkoi jo totella minua.

Nykyään sujuu jo helpommin ja tunnen että olen saanut takaisin vanhemman auktoriteetin ja " pikkutiikerikin" voi paremmin kun tuntee rajansa.