G: Mistä olet joutunut luopumaan saatuasi lapset tai nykyään jäät paitsi lasten takia?

-Bilevaatteiden ylenmääräinen shoppailu

-Bileet, Festarit



Väliaikaisesti monesta asiasta, ja harrastuksesta, mutta ne on pikkulapsivaiheen mentyä tulleet takaisin.

Eli ainoastaan vaan myönteiseen suuntaan menossa :D Toki otan viiniä silloin tällöin lasillisen, mutta entiseen elämään verrattuna se ei ole mitään.

Ainoa konkreettinen asia, mitä välillä kaipaan, on mahdollisuus lähteä piipahtamaan jossain työpäivän jälkeen.

15 vuotta lajia takana ja raskauden takia jouduin jättämään lajin heti alkuunsa. Harmittaa vieläkin koska menestyskaudet olivat vasta alkamassa(joukkueurheilulaji kyseessä)



Päätin että kun lapsi on syntynyt palaan takaisin lajini pariin mutta niin vain kävi että toinen lapsi syntyi muutaman vuoden sisään esikoisesta, joten enää on turhaa haikailla lajin pariin:(

siis emme voi enää golfata, käydä elokuvissa, ulkona syömässä jne tuosta vain (tukiverkot on vähäiset- vain ostopalveluna lähinnä)



Samoin extempore jutut kaveriden kanssa.



Mutta paljon on tullut tilalle :o)

Toki muutoksia on tapahtunut paljon. Harrastukset, oma aika, päämäärätön kaupoissa lorviminen, elokuvat leffateatterissa, yhteinen aika miehen kanssa, näihin ei nyt oikein aika riitä. Mutta jahka tämä pikkulapsivaihe on ohi, niin sitten taas!

Kaikki pitää olla suunniteltua. Ei voi harrastaa miehen kanssa aamu- tai päiväseksiä, ainoastaan illalla kun lapsi menee nukkumaan.



Ei voi lähteä yllättäen mihinkään. Joskus oli ihanaa lähteä vaikka kavereiden kanssa urheilemaan ja sitten joku saikin idean, että lähdetäänpäs vähän saunomaan ja bilettämään illalla. Sitten sitä mentiin ja oli aina tosi hauskaa. Nyt pitää jo paljon aikaisemmin sopia jos haluaa johonkin, eikä omatunto edes anna sitten periksi lähteä.



Paljosta olen joutunut luopumaan, mutta mieluummin valitsen silti lapsiperheen elämän kuin lapsettoman.

rikkaasta seksielämästä,

mieheni 100% huomiosta,

joistakin ystävistä,

vapaa-ajasta...

hoikkuudesta...

kirkkaasta katseesta...

toisesta työstä

- en pääse miehen kanssa juuri koskaan kahdestaan mihinkään

- ei voi käydä baareissa milloin huvittaa

- ei voi harrastaa mitä haluaa milloin haluaa

- sosiaalinen elämä kaventunut, tuttavat nykyään vaan muita lapsiperheitä (lasten kavereiden äitejä lähinnä, jutut koskee vaan lapsia)

- joutuu miettimään mihin matkustaa

- ei pääse aina parhaisiin hotelleihin, koska huoneet tarkoitettu vaan kahdelle



tässäpä joitain...

En siis ehtinyt kiintyä mihinkään erityiseen tässä aikuisessa elämässäni. En ole kokenut jääneeni mistään paitsi.

Siis _joutunut_



En tunne menettäneeni mitään...Oikeesti!

vähemmälle on jäänyt oma aika, harrastukset, se että saa käydä rauhassa vessassa, suihkussa, syödä, lukea lehden jne jne

Mutta kieltäydyn katkeroitumasta. Eihän tuota lasta voi olla rakastamasta, vaikka suunniteltu ei ollutkaan. Vaikea ja turhaa sitä on verrata, että millaista elämäni olisi, jos saisin suunnitella elämäni itsekkäästi, eikä lasta olisi. Erilaista ainakin, mutta nyt nää onnen muruset tulee lapsesta, enkä varmaan urastakaan joudu täysin luopumaan.

arvettomasta ja kiinteästä vatsasta, rauhallisista illoista, päiväunista, vapaasta menemisestä minne haluan jnejne.



Olen joutunut luopumaan todella paljosta, on tämä paljon antanutkin ja parinkymmenen vuoden päästä olen taas " vapaa"

Ihan unohdin. Kaipa tää yksinhuoltajuus vähä rajottaa mahollisuuksia miesmarkkinoilla.



20

tupakasta ja alkoholista-niitä en kaipaa, unta kaipaisin...

haahuilusta kaupungilla töitten jälkeen eli siis spontaanista omasta ajasta

Olen joutunut luopumaan vapaudesta tehdä mitä itse haluan, töiden jälkeisistä nokosista, joita kaipaan eniten.



Paljon enemmän olen saanut, joten nukutaan sitten kun lapset ovat " isoja" =)

- koirasta

- kissasta

- kalan syömisestä

- kananmunan käyttämisestä

- eläimiä omistavista ystävistä/tuttavista (mukaan lukien isovanhemmat)



Lisäksi on joitain muita ruoka-aineita kiellettyjen joukossa.



Ja sitten ne tavanomaiset, vähemmän merkittävät:



- baarissa käymisestä

- töissä roikkumista

- työmatkoista

Nostan tämän vanhan ketjun ylös.

Nyt on jotenkin erityisen vaikea hetki elämässä ja tunnen jo katkeroituvani.

Miehen kanssa oikein mietittiin eilen, että mitä meillä on jäljellä lapsettomasta elämästa ja todettiin ettei juuri mitään!

Molemmat olemme joutuneet luopumaan rakkaista harrastuksista (omista ja varsinkin niistä yhteisistä, jotka meidät aikanaan yhteen toi), koska niihin vain ei enää ole aikaa ja mahdollisuutta. Jotain peruslenkkeilyä voi enää lapsen kanssa harrastaa. Suorastaan v*tuttaa kun muut voivat mennä ja tehdä kaikkea. Musta tuntuu, että meidän tuttavapiirissä kaikki ovat jatkaneet elämäänsä melkein samanlaisena kuin ennen lapsia. Siis varsinkin ne joilla lapset viihtyvät kuntosalin lapsiparkissa tai joilla esim. isovanhemmat asuvat lähellä ja jaksavat hoitaa.

Elokuvissa tai syömässä ei olla käyty kertaakaan yhdessä esikoisen syntymän jälkeen ja kotonakaan ei enää jaksa valvoa niin pitkään sen jälkeen kun lapsi on vihdoin nukkumassa.

Baari-iltoja ei oikeastaan edes osata kaivata, koska tietää ettei sitä univelkaa saisi milloinkaan nukuttua pois, eikä niitä pahemmin aiemminkaan harrastettu.

Meidät lapset ovat toki molemmat melko haastavia monine allergioineen ja sairauksineen (mm. asperger, refluksi, astma, ruoka-aine rajoitukset) ja tästäkin olen katkera, ettei meillä ole yhtään ns. helppoa, tervettä ja normaalia lasta. Jos olisin arvannut kuinka kova todennäköisyys on, että molemmat ovat hankalia, emme olisi missään nimessä kahta jaksaneet.

Isovanhemmat eivät jaksaa ottaa hoitoon kuin yhden kerrallaan koska lapset ovat niin vaativia ja tuo nuorempi vielä toki niin pienikin. Enkä sitä tosiaan voi odottaakaan, sillä ymmärrän heitä hyvin. Olemmehan itsekin väsyneitä tähän. Lapset ovat nyt neljä ja yksi ja tuntuu ettei tilanne ainakaan helpota. Lapset kyllä nukkuvat yöt 21-07 mutta päivät ovat yhtä helvettiä. Ollaan miehen kanssa nyt vuoroteltu töissä ja kotona ja molemmat olemme sitä mieltä, että töissä on helpompaa, mutta töiden jälkeen taas ei oikein jaksaisi tätä sirkusta. Kotona ollut osapuoli taas toivoisi myös illaksi helpotusta.

Siivooja käy kerran viikossa, koska kotitöitä ei oikein ehdi tekemään. Kaikki ruoat laitamme alusta asti itse allergioiden takia. Tästä syystä ei oikein voi perheenäkään käydä ravintolassa.

Mä oikeasti niin kadun päätöstä perheen perustamisesta. Tuntuu, että koko elämä on pilalla näiden lasten takia. :(

Auttaakaa ja tsempatkaa!

Miten olette selvinneet? Onko kellään nyt tai edes ollut vastaavia tunteita?

Meillä on koettu astma, allergiat, refluksi... Esikoinen vilkas ja hyvin haastava, nyt kiukkuileva esiteini. En koe silti luopuneeni mistään, koska tilalle tulee uutta. Nyt suorastaan surettaa, kun mietin, että kohta tää jo loppuukin!