GBS-streptokokki ja toinen lapsi?
Heippa!
Onkohan täällä ketään, kenellä olisi tuo GBS tartunta (joka mahdollisesti aiheutti jotain komplikaatioita ekassa synnytyksessä itselle tai lapselle) ja harkitsisi nyt toista raskautta? Haluaisin vaan kuulla, ovatko muut miettineet sitä kuinka tämä GBS:n jälkeinen synnytys menee. Kuinka mm. ehtii ajoissa synnärille aloittamaan antibioottitiputuksen, ettei tuo bakteeri ehdi tarttumaan lapseen (jos esim. kalvot puhkeavat jo kotona).
Mielelläni kuulisin myös, kuinka sellaisten synnytykset ovat menneet ketkä ovat kantajia (ja se on tiedetty etukäteen)?
Miettiliäänä,
piirakka
Kommentit (30)
Heippa!
Tämä on aika yleistä, ettei tästä ole ennen kuultu. Kuitenkin useat naiset kantavat tietämättään tuota bakteeria, ja onkin huonoa tuuria jos se sattuu tarttumaan synnytyksessä vauvaan. Mun mielestä olisi kuitenkin hyvä, että tästä kerrottaisiin odottaville äideille, että saisivat ennen synnytystä testin jos haluaisivat. Tällä hetkellä testaus vaan ei oikein toimi, koska sen tuloksissa saattaa kestää 1-2 vrk, jolloin vauva on jo usein syntynyt (liian aikaisinkaan testiä ei kannata ottaa, sillä tilanne saattaa muuttua muutamassa päivässäkin).
Meidän esikoisella kävi huono tuuri ja hän sai minulta tuon tartunnan, joka kehittyi sepsikseen saakka (verenmyrkytys). Antibiootit kuitenkin tepsivät viikossa ja hän on onneksi nyt kunnossa... Tämä asia jäi vaan kaivertamaan mieltäni, sillä jos joskus saisimme toisen lapsen, niin haluaisin varmasti istua jo viimeiset päivät ennen LA:ta sairaalassa ab-tiputuksessa, ettei vauva varmasti saa sitä.
Tämä ylläoleva teksti on siis omia mietteitäni, alla on suoria lainauksia alla mainituista linkeistä.
Toivottavasti tämä selvensi asiaa!
t. piirakka
" B-ryhmän beetahemolyyttinen streptokokki on yleisin vastasyntyneisyysajan septisten infektioiden aiheuttaja. Suomessa syntyy vuosittain noin 50 lasta, jotka sairastuvat GBS-tautiin alle kolmen kuukauden iässä. Taudin tappavuus on varsin suuri (10-25 %) ja pysyvä haitta jää jopa 30-50 %:lle sairastuneista." (http://www.finlex.fi/fi/viranomaiset/ftie/1998/19980012)
" B-ryhmän beetahemolyyttinen streptokokki (GBS = Group B Streptococcus, Streptococcus agalactiae)
aiheuttaa vakavia infektioita yleensä vastasyntyneillä. Tartunta saadaan yleensä synnytyskanavasta ja riskitekijöinä ovat muun muassa keskosuus, ennenaikainen lapsivedenmeno ja äidin runsas Bstreptokokkikolonisaatio emättimessä. Bakteerin tunnistukseen käytetään tällä hetkellä viljelytekniikkaa, jonka tulos saadaan vasta 24-48 tunnin kuluttua." (Sofia Polichronidis,Streptococcus agalactiae (GBS) PNA FISH -tekniikan soveltuminen B-ryhmän streptokokin
tunnistukseen, opinnäytetyö 2007)
Niin, siis tästä tartunnasta voi johtua tuollainen tulehdusarvojen nousu. Toki se voi johtua jostakin muustakin (en ole lääkäri joten en ole asiantuntija tässä aiheessa). Teillä kuulosti tuo tapaus kovin samanlaiselta kuin meillä.
Mulla ei ollut mitään oireita raskausaikana, mistä oltaisiin voitu päätellä mun kantavan tuota GBS:ää. Voi kuulemma aiheuttaa ennenaikaisia supistuksia jne. Tässä vielä lisää oireista:
" B-ryhmän streptokokki (GBS)
* Noin 15 % suomalaisista synnyttäjistä on GBS:n kantajia.
* Jos äidistä otetaan toistuvia seulontanäytteitä useasta kohdasta (cervix, vagina, virtsaputki, peräsuoli) viimeisen raskauskuukauden aikana
o tunnistetaan GBS-kolonisoituneista 85 %.
o 5 %:lle bakteeri ilmaantuu synnytyskanavaan vasta synnytyksen aikana.
Äidin oireet
* GBS-kolonisoitunut äiti on yleensä oireeton, mutta hänellä voi olla
o virtsatieinfektio
o korioamniitti
o sepsis (Suomessa noin 1:4 000).
" (lähde: http://www.kaypahoito.fi/terveysportti/ekirjat_tmp.Naytaartikkeli?p_art…)
mahdollinen kohtalotoveri Piirakalle. Erotuksena, että synnytyksen aikana annettu antibiootti aiheutti sen, että bakteeria ei pystytty selvittämään. Siis mikä bakteeri oli kyseessä.
Minulla tihkui lapsivettä useita päiviä, kalvoissa oli pieni reikä. Päivää ennen käynnistystä (laskettuna päivänä) tulehdusarvot olivat kunnossa ja vettä oli täysi määrä. Myöhemmin joku tiesi kertoa, että nuo tulehdusarvot näkyvät viiveellä.
Synnytyksen aikana huomattiin, että jotain on vialla kun lapsen sydänäänet nousivat yli 200:n. Laitettiin antibioottitippa.
Vauva vietiin nopeasti, muttei juosten vähän lisähappea saamaan. Lastenosastolla tila kuitenkin romahti pian. Bakteeri pääsi keuhkoihin ja keuhkot alkoivat vuotaa verta. Ja sepsis oli siis kuten teilläkin. Siitä alkoi aikamoinen taistelu aikaa vastaan. Piti löytää oikea antibioottiyhdistelmä. Parhaimmillaan meni seitsemää eri antibioottia, morfiinit ja muut päälle. Kone hengitti 100% vauvan puolesta. Näin mentiin pari päivää. Vauva taisteli ja me emme voineet kun odottaa.
Parin päivän päästä vauva alkoi toipua, oikea antibioottiyhdistelmä löydettiin. Toipumiseen tarvittiin tietysti kauemmin aikaa.
Kertoivat heillä olevan vuodessa pari näin vakavaa bakteeritapausta. Synnytysvastaanotto ottaa kuulemma tietoisia riskejä näissä bakteeriasioissa, kertoi tehon lääkäri.
Meillä kävi tuuri. Niin totesi lääkärikin. Oli kyseessä yliopistollinen sairaala, jossa oli laitteet ja tieto/taito. Se, että pahimmalla hetkelläkään hapetus ei täysin katkennut, esti aivovauriot.
Olimme todella järkyttyneitä tapahtuneesta. Raskaus meni hyvin, mistään ongelmista ei ollut mitään viitteitä.
Nyt olemme uskaltautuneet ajatukselle toisesta ja pelkäämme koettelemuksemme toistuvan.
Olen kysellyt lääkäreiltä tilanteesta, mutta mielipiteet vaihtelevat. Luultavasti raskautta lääkittäisiin antibiooteilla.
Nämä tapaukset ovat siis harvinaisia, mutta lapsemme kastepappi kertoi viikko ennen meidän ristiäisiä haudanneensa vauvan samasta syystä...
Tästä bakteeriasiasta puhutaan mielestäni aivan liian vähän! Ja se, että jos lapsivettä " vain" tihkuu, lapsi on saatava nopeasti maailmaan.
Lämpimiä ajatuksia sulle Piirakka!
vastausta mulla ei ollut Piirakalle. Mutta haluaisin myös kovasti tietää, miten seuraava raskaus&synnytys meni.
ei monikaan tiedä kantavansa ei asiasta osaa olla huolissaan. Minulla oli ensimmäisessä raskaudessa puolivälistä saakka alapäässä kutinaa, hiivaa ei ollut, pissatulehdusta ei ollut, tulehdusarvoja en muista. Tehtiin Streptokokkiviljely ja sitähän se oli. Sain antibiootit, 6vkon päästä tarkistus eikä antibiootit olleet purreet. Oireet helpottuivat kuurin ajaksi. Sain uuden kuurin, mutta la oli jo niin läellä ettei seuraavaa seurantaa ehditty tehdä. Käsittääkseni streptokokkia ei aina edes yritetäraskausaikana hoitaa, koska antibiotit harvointehoavat.
Kyselin miten tulisi varautua synnyttämään mennessä, ei mitään ohjeita eikä kukaan terkkarit tai lääkärit osanneet sanoa mitään. Sanoivat vaan, että alkuraskaudessa olisi voinut aiheuttaa keskenmenon. Käskivät myös mainita asiasta synnyttämään mennessä. Oli todella ahdistavaa, kun tiesin nuo riskit.
Synnyttämään mennessä minut laitettiin tippaan melkein heti, ja synnytyksen jälkeen vauvalta otettiin parina päivänä verikokeet, tulehdusarvot eivätolleet kohonneet eikä muitakaan oireita ollut. Vauvani säästyi tartunnalta.
Toista vauvaa haaveillaan, ja pelottaa kovasti tuo streptokokki. Terkkari sanoi ettei streptokokki viljelyä tehdä automaattisesti, niille joilla se on ollut aiemmin, vain oireiden ilmettyä. Todennäköisesti vaadin sen viljelyn tehtäväksi. Tuota toisen lapsen synnytystä en ole vielä ehtinyt edes miettiä/pelätä, kun en ole raskaanakaan. Sen aika on sitten myöhemmin.
oli raskausaikana yksi virtsatietulehdus. Rv 35+5 aivan yllättäen meni lapsivedet ja vauva syntyi seuraavana yönä. Pääsimme osastolle ja kaikki näytti olevan hyvin.
Noin 8 tuntia synnytyksestä vauvan hengitys heikkeni ja hänet vietiin vastasyntyneiden osastolle tarkkailuun. Antibiotteja meni seitsemän päivän ajan ja syynä siis minulta synnytyksen aikana saatu pöpö eli juuri tämä GBS.
Onneksi selvisimme kaikesta säikähdyksellä ja lapsi toipui täysin.
Nyt yritetään toista lasta ja kyllä mietityttää. Vaadin kyllä ehdottomasti, että testataan useamman kerran raskausaikana jos siis raskaaksi tulen...
Kun lähdet toista synnyttämään muista vaan kertoa kaikille että streptokokkia on ollut ja haluat antipiootin sitä vastaan synnytyksen ajaksi.
Elikkä itselläni keskimmäisellä oli streptokokki ja kun nuorimmaista odotin, otin synnäriltä selvää miten menetellään...vastaus oli että etukäteen ei voida testata, koska vastaus kestää ja tilanne voi muuttua nopeastikkin. Mutta kalvojen puhkeamisen jälkeen antibioottia äidille menemään suoraan suoneen 4 tunnin välein kunnon annos niin pitäis pysyä pöpö loitolla. Näin meillä toimittiin ja hyvin meni !!! Tietenkin eripaikoissa voi olla erilaista käytäntöa mutta näin meillä....ja neuvolatäti ja lääkäri ei sitten tiennyt mistään mitään niin että itse piti asiat selvittää... ONNEA MATKAAN !!
Kiitos siis kaikille ketkä ovat vastanneet! Olen ihan samaa mieltä kuin yksi vastanneista (anteeksi kun en muista nimimerkkiäsi!), että mielestäni tästä asiasta puhutaan raskaana oleville aivan liian vähän :( jos 15-30% naisista kuitenkin ovat bakteerin kantajia, niin mun mielestä se on melkoisen yleistä. Vaikkei bakteeri aina tartukaan lapseen, niin olisihan se hyvä tietää, että tuollainen bakteeri on olemassa ja kuinka sen kanssa menetellään. Meidän tuttavalla kuoli lapsi la:n jälkeen kohtuun, eikä muuta syytä löydetty kuin GBS. Tämänkin takia " heräsin" uudelleen kyselemään kokemuksia ja neuvoja asian suhteen. Otan tartunnan todella vakavasti, en kuitenkaan haluaisi pelotella ketään vaan kerätä asiasta lisätietoa jotta osaan vaatia mahdollisella seuraavalla kerralla oikeanlaista hoitoa.
Onko kenellekään tehty tämän takia suunniteltua sektiota/käynnistystä? tuntuu vaan siltä, että haluaisin suunnitellun käynnistyksen hieman ennen laskettua aikaa (jos siis raskaudun uudelleen, en ole vielä raskaana) että ehdittäisiin VARMASTI aloittaa se antibioottitiputus.
-piirakka
Kuulostaa ihan järkyttävälle!! Mistä tuollaisen bakteerin voi sitten saada jos ei edes tiedä itse sitä sairastavansa?? Tuleeko se ihmiseen raskausaikana vai jo ennen sitä? Onko siitä jotain oireita silloin kun ei ole raskaana ja on kantaja?
Teksteistä päätellen minulla saattoi hyvinkin olla tuo kyseinen GBS synnytyksessä. Itse tosin oireilin jo raskausaikana, en tosin tiedä mistä/miksi,tai oliko sillä edes mitään tekemistä tuon GBS:n kanssa. Oireisiin ei saatu koskaan mitään selvyyttä testeistä huolimatta. Epäilivät hiivaksi tai virtsatietulehdukseksi oireista päätellen, mutta testit eivät kumpaankaan kuitenkaan viitanneet. Oireet ilmenivät loppuraskaudessa aallottain, mikä oli kovin kummallista. Saattoivat olla hyvinkin rajuja ja kivuliaita, mutta loppua sitten jokusen tunnin kuluttua täysin itsestään ja palasivat sitten taas uudestaan..joskus vasta viikkojenkin päästä.
Minulla siis synnytyksestä vajaan vuorokauden kuluttua vauvalla nousi tulehdusarvot ja röntgenillä todettiin infektion olevan keuhkoissa. ONNEKSI selvisi 5päivän antibioottitiputuksella. Itsellä synnytys käynnistyi juuri tuolla lapsiveden menolla,synnytys kesti niin kauan ja lapsivettä " tihkui" aikas runsaasti, että vauvalla oli ilmeisesti otollinen mahdollisuus saada tuo infektio,minkä sanottiin luultavasti tarttuneen minusta. Joku lääkäri minulle sanoi, että 18tuntia lapsiveden menosta pitäisi viimeistään aloittaa antibiootit, jos lapsi ei ole sitä ennen syntynyt. Minulle nämä unohdettiin silloin antaa, eli se varmaan ainakin yksi syy vauvan sairastumiseen ja omaan olotilaani.
Itselläni heräsi kysymys, että miten teillä tauti on oireillut raskausaikana? Siis joku kertoi hiivatulehduksen tapaisesta oireilusta?
Itselläni myös raskauden aikana kaksi tälläistä " oireita" alamaha kipeä, supisteluja, alapäässä kutinaa ja pieniä haavoja limakalvoilla. Ei hiivaa, eikä virtsistäkään löytynyt. Synnytys kesti yhteensä 4 tuntia, josta lapsivesi oli mennyt vaan 1tunnin. Silti vauva sairastui ja sai 6 päivän antibioottikuurin. Onneksi kaikki meni sitten hyvin kuitenkin.
Onko kenelläkään tälläisiä oireiluja...
ainakaan ei ollut. Ainoa poikkeava oli clue-soluepäily, (papaa ei tehty) oli vähän pahalta haiskahtavaa valkovuotoa. Sain siihen jonkun lääkityksen, mutta ei vaiva siitä muuttunut. Ei onneksi ollut kovin häiritsevä.
Tuolla ei varmaan ole yhteyttä meidän tapahtumiin, mutta ainoa " outo" asia mikä tuli raskausajasta mieleen.
Mullahan tihkui lapsivettä viisi päivää. Hurjan pitkä aika... Osaisin vaatia seuraavalla kerralla parempaa hoitoa!
mistä tuon kyseisen bakteerin voi saada, vai olenko harvinaisen tietämätön kun en sitä tiedä?? Mistä te jotka tiedätte bakteeria kantavanne tiedätte et teillä on se? Noin ikävästä asiasta ois tosi kiva jos ois tarjolla lisää infoa.
ei hän osannut vastata, neuvolalääkäri oli kyseessä. Hän sanoi, että toiset ihmiset vain kantavat bakteeria elimistössään, ja joskus se sitten pääsee valloilleen. Joillakin ei oireile koskaan.
Niin minäkin olen ymmärtänyt, että ei voi tarttua mistään/keneltäkään, vaan että jotkut naiset kantavat kyseistä bakteeria elimistössään ja synnytyksen yhteydessä se saattaa aiheuttaa vastasyntyneelle infektion.
Aika järkkyä! Siihen ei sit oikein voi kauheesti kait varautua ennenkuin se ekan kerran huomataan...
Hei kaikille!
Sattuipa ajankohtainen keskustelu. Mulla virtsatientulehduksen kontrollissa todettiin Streptococcus agalactiae just tällä viikolla. Syön v-pen megaa. Söin ensin kuukausi takaperin jotain antibiootteja, jotka eivät tehonneet. Silloin lääkäri puhui Streptococcuksesta. Nyt kai sit tarkensi. Kummallakin kerralla olen sanonut voivani olla raskaana. Nyt se voi mahdollistakin.
Hiukan ahdistaa tää bakteeri. Munkaan lääkäri ei osannut sanoa yhtään mitään, mistä tällaisen olisi voinut saada tai miten " puhkeaa" .
Lääkäri vaan totesi, ettei kontrolli enää niin tarpeen, ellei sitten ole raskaana. Kovasti toivon, että bakteeri sais nenilleen tästä kuurista.
Merikki
Ensimmäinen lapsi syntyi kuukauden etuajassa ja synnytys alkoi lapsiveden menolla. Synnytyksen jälkeen minulle nousi kuume. Lapsi joutui hengitysvaikeuksien vuoksi tehohoitoon, mutta toipui hyvin. Myöhemmin kuulin että synnytys saattoi käynnistyä etuajassa minulta todetun streptokokki B:n takia. Itse olen saanut ottaa selvää mitä se tarkoittaa. Toista lasta odottaessa kysyin neuvolassa streptokokista. Alkuraskaudesta testattiin ja se oli sitten " sillä selvä" kun ei tautia löytynyt. Seuraavalla kerralla osaan vaatia uutta tutkimusta loppuraskaudesta ja synnytyssairaalaan mennessä. Kummallista, ettei streptokokin testaaminen ole vakiokäytäntö.
Löysin tuosta tartuntatavasta tällaisen jutun: " Tartuntalähteet
Tartunta kulkee yleensä ihmisestä toiseen. Vastasyntyneellä infektiolähteenä on äidin synnytyskanava, jonne bakteeri voi tulla suolistostakin. Late-onset-taudissa infektio voidaan saada muualta, esim. sairaalaympäristöstä." (http://www.terveysportti.fi/terveysportti/ekirjat_tmp.Naytaartikkeli?p_… Luettu 3.9.07)
En löytänyt tarkempaa tietoa tartunnan etenemisestä.
On kyllä uskomatonta, että tästä on näin vähän tietoa ja sitä joutuu itse hankkimaan. Monesta muusta sairaudesta on kuitenkin edes jonkinlaista infomonistetta jaossa synnytyssairaaloissa ja neuvolassa. Pitääkin ottaa puheeksi kun menen seuraavan kerran esikoisen kanssa neuvolaan..
-piirakka
En nyt varsinaisesti vastaa viestiisi, mutta minua kiinnostaisi tietää, että mikä tuo GBS-streptokokki tarkalleen ottaen on?Mistä sen tietää jos kantaa sellaista tartuntaa?Miten se oirehtii,mikä sen aiheuttaa ja miten/missä se todetaan? Ihan siksi kyselen, kun ensimmäisessä synnytyksessä minulla oli komblikaatioita, enkä koskaan saanut niihin mitään syytä eikä kukaan niistä minulle sen tarkemmin informoinut tai myöhemmin selittänyt,mikä ne aiheutti. Antibioottitiputus minulle aloitettiin, mutta ilmeisesti liian myöhäisessä vaiheessa ja minulla ja vastasyntyneellä pojallani kohosivat tulehdusarvot niin, että vauva joutui vastasyntyneiden teholle antibioottitiputushoitoon. Voiko tämä kyseinen streptokokki siis aiheuttaa tällaista? Voisinko siis itse kantaa tätä ja se olisi ollut syynä ja aiheuttanut näiden tulehdusarvojen kohoamisen ja infektion lapselleni synnytyksessä?Sen käsityksen ainakin sain, että infektio oli tarttunut synnytyksessä minusta vauvaan,mutta ei tiedetty/selvitetty mistä se johtuu. Jos tämä kyseinen streptokokki olisi mahdollinen syy, niin vaivaako se jotenkin jo raskausaikana tms.?
Aika tietämätön siis olen asiasta, joten toivottavasti saat tekstistäni jotakin selvää..ja kun en edes tiedä voiko tämä liittyä tähän kirjoittamaasi asiaan millään tavalla...