Paha mieli

Ensimmäinen askel otettu, olet kertonut johonkin mitä on tapahtunut. Nyt vain laitat viestin miehellesi, juuri tuon saman minkä kirjoitit. Soitat neuvolaan, pyydä apua! Tästä ei ole kuin yksi tie, ylöspäin!



Haluathan hyvän lapsuuden lapsellesi? Älä satuta enää, hae hoitoa, kukaan ei sinua tuomitse vaan kiittää kun olet pyytänyt apua.



Voimia syksyyn, nosta nyt se luuri!

Tänään 4D:ssä samasta aiheesta ohjelma. Kannattaisikohan ap:n kattoa myös tai nauhottaa.

Miehen kanssa puhuin aamulla puhelimessa, kaikkea tätä en kertonut, mutta kerroin et oli ihan kauhea lähtö...se sanoi tän vaan olleen yks vaikea aamu...



Mitä ne siellä perheneuvolassa sanoo mulle? Ottaako ne mut vakavissaan? Auttaako ne mua? Mulla on muutenkin ihan hakusessa tän hetkinen oleminen. Yritän saada opintoja päätökseen, mutta paineet koulujuttujen tekemisestä on niin suuret etten saa mitään aikaseks...Oravanpyörä. Olen kotona siis. Ja lapsi tarhassa, mies töissä...

Soita, kerrot mitä olet tehnyt ja miltä susta tuntuu, he auttavat! Ei kukaan turhaan apua pyydä, ottavat tosissaan.



Soita, itsesi ja lapsesi vuoksi!

Uskon ap että ottavat todesta, kerro aivan rehellisesti mitä tapahtuu ja että sen on loputtava.

Siinäkin neuvolasta saadussa oppaassa (meille tulee vauva) on numeroita ja ohjeita minne ottaa yhteyttä jos perheessä väkivaltaa.

Ketjun löytää hausta nimellä:

Onko täällä maanis-depressiivisiä paikalla?



Olin numero 58 ja muutama siitä eteenpäin...



Tää on jotain laajempaa...Se ilmenee eri tavoin...



ap

tulet sitten ilmoittamaan, että nyt on soitettu. Unohda AV ja kaikki, tärkeintä on nyt se soitto. Ajattele, 30 min kuluttua se on jo ohi, olet soittanut ja asia lähtenyt eteenpäin!!!!



S-O-I-T-A.

Ei kannata neuvolaa ja näin ollen myös sosiaalitoimistoa sekoittaa juttuun.



Jos kerran räikeästi olet mielenterveysongelmainen, lähtisin tuota kautta purkamaan asiaa.

Itse olen vähän samanlainen, mutta en sentään noin pahoinpitele lastani.

Ei herranjestas...



En tiedä miten puhua esim. mun kaverille, jonka kanssa teen opinnäytetyötä...Hänellä itsellään on ollut vaikeaa viimeisen vuoden aikana, avioero ja niin pois päin...hänellä ei ole lapsia, en tiedä tajuaako näitä äidillisiä tunteita...Mutta kai se tajuaa etten mä voi lastani lyödä, vaikkei sillä itellään niitä olisikaan! Voisko se auttaa?



Ap

Ja oikeesti, toivon ihan todella, että joku toteis mun olevan pipi päästä, jotta olisi oikea " syy" tälle mun olotilalle ja toiminnalle! En jaksa aina esittää niin pirteää. Kukaan ei varmaan ikinä arvaa, että mulla viiraa...oon aina niin pirun pirtee ja muka-toimelias! paskanmarjat...



Ap

Soitat nyt sinne perheneuvolaan, ei ne heti ala huostaanottamaan yhtään ketään. Kaverille avaudut sitten myöhemmin, nyt ensin taholle joka voi auttaa.



ET MENETÄ LASTASI KUN TOIMIT NYT, ajoissa liikenteessä, tilanne ei ehdi pahentua.



SOITA!!!!!

En ole hyvä puhumaan vieraille, en edes tutuille. Vaikka sosiaalinen olenkin, niin tunneasioista avoimesti puhuminen ei oikeen suju.



Mistä mä lähden purkamaan vyyhtiä?



Ap

opiskelijaterveydenhuoltoon ja kerro asiasi (jos sinne on helpompi mennä kuin neuvolaan) -> pääset psykologille varmasti sitä kautta - nyt HETI! Aiheutat itsellesi koko ajan hankalamman tilanteen ja aina vain isomman syyllisyyden ja riittämättömyyden tunteen mitä kauemmin odotat. Kun saat apua niin tilanne helpottaa nopeasti.



Saat ehkä lääkityksenkin aloitettua välittömästi - kerrothan, kun olet tehnyt jotain asian hyväksi, pliis.

Ja tuntui ettei se psykologi " ottanut mua tosissaan" kun sanoi etten mä tarvitse psykologia vaan ennemminkin mun opettajia, jotka auttaa mua eteenpäin. Totta joo, mutta en mä halua sille äijälle mennä enää...



Mulla on ollut niin värikäs elämä, alkaen varhaislapsuudesta, että jos koko vyyhtiä pitäis lähteä purkamaan niin kestäis aika kauan! Oon kyllä miettinyt ja ääneenkin sanonut, että ihme, että mä näinkin tervejärkisenä olen säilynyt. Vaikken mä mikään terve olekaan!!



Mä haluisin, että edes mun mies tietäis kaiken, ihan kaiken. Mutta en ole mikään avoin henkilö...



Ap

Olet ahdistunut ja purat kiukkua lapseesi ja haluat siihen apua nyt. Ei haittaa vaikka sinua itkettäisi - saat asian varmasti sanottua sen verran, että ymmärtävät mistä on kyse. Kun pääset keskustelemaan niin saat rauhassa selittää tilanteen.

Mä olen todella huolissani susta, en tahtoisi lähteä tästä ennenkuin olet soittanut, pitää hakea kuitenkin lapset kerhosta.



Oikeasti soita, se puhe alkaa tulemaan, kerrot, että sun on vaikea puhua tunteistas mutta alotat tästä aamusta. Kyllä se siittä, oikeasti.



On tosi paha mieli mullakin täällä ja itkettää teidän puolestanne, ole nyt hyvä ja soita, alku on aina vaikeaa!

Ap,ei tarvi heti rueta selittämään tilannetta enempää. Sano vaikka että on ongelmia ja pitää päästä puhumaan. Sitten varatulla ajalla voit rauhassa puhua ja purkaa asioita lisää. Kunhan soitat. Eikä tosiaan heti olla viemässä lasta, siitä lähdetään että haet apua ja otat vastaan tarjotun avun.

Sain psykologin numeron, mihin voin soittaa klo 11 jälkeen...



Rupesin itkemään, se nainen varmaan kuuli mun äänestä, vaikka yritin olla reipas. Sanoin, hitaasti sanoja etsien, että...no nyt mä en enää muista! Mutta sain sanottua sen, että puran kiukkua lapseeni.



Ap

KIITOS teille:-)



Ap

ilman lapsia tosin. Aikani sinnittelin ja ihmettelin kun kaikki oli niin raskasta eikä mikään sujunut, oli tyhjä ja itkuinen olo, pelkotiloja ja kaikkea, hirveä ulkopuolisuuden tunne.



Lopulta sain mentyä ystäväni patistamana opiskelijaterveydenhuollon psykiatrille. Huolestuneena kanssa mietin etukäteen että otetaanko minut vakavasti ja eihän mua nyt mikään oikeesti vaivaa, on vaan paha olo, että mitä mä sanon. Kävikin niin, että siellä vastaanotolla vaan rupesin itkemään, sain soperrettua että en jaksa enää, ja että isä hakkas aikoinaan - yhtäkkiä sekin asia pulpahti pintaan.



Sain masennus- ja ahdistusdiagnoosin, kontaktin hyvään naispsykologiin, Kelalta tuli tukea kaksivuotiseen terapiaan ja TOIVUIN, paranin, sain elämästä kiinni pikkuhiljaa.



Yritä aloittaa jostain päästä. Varsinkin kun sulla on taustaa lapsuudesta ja nyt itsellä lapsi, niin sut otetaan vakavasti, pitää ottaa. Älä naamioi sitä opiskeluvaikeuksiksi, vaan " anna" itsesi romahtaa silloin kun pääset puhumaan hyväntuntuiselle ihmiselle.



Toivon Sinulle kaikkea hyvää ja rohkeutta hakea apua.