9v oksentaa yöllä kerran ja on sitten kunnossa
Lapsellemme on sattunut tätä jo useamman vuoden ajan. Eli oksentaan yöllä kerran ja sen jälkeen on aivan kunnossa. Tätä sattuu muutaman kerran vuodessa. Joskus kun oli vielä alle kouluikäinen puhuin tästä lääkärille, joka ei pitänyt asiaa pahana, epäili, että vaiva katoaa kyllä itsestään kun lapsi kasvaa.
Olen huomannut, että useinmiten ollaan edellisenä päivänä oltu jossain kylässä ja siellä syönyt melko paljon makeaa. Yöllä sitten oksenta kerran ja sen jälkeen on ihan kunnossa. Kun juhlia on kotona ei samaa tapahdu, ei myöskää karkkipäivän jälkeen. Kotona on yleensä pöydässä aina suolaistakin syötävää, mutta en tiedä onko sillä vaikutusta. Olen kylässä ollessa varoitellutkin, että ei saa syödä liikaa makeaa, mutta pari viikkoa sitten tuli taas yksi yöoksennus.
Täytyy jutella asiasta koululääkärille, mutta mietin mahtaako muilla olla vastaavia ongelmia.
Kommentit (3)
Olen jutellut asiasta monienkin ihmisten kanssa, mutta kukaan ei ole kertonut vastaavasta.
Meillä tämä tuntuu liittuvän aina tuohon makean syöntiin. Pitkään oltiin aina seuraava päivä kotona, mutta nykyisin syö aamulla normaalin aamupalan ja kun se pysyy sisällä ja olo on ihan normaali, saa mennä kouluun.
Oikean vatsataudin jälkeen, ei ruoka vielä maistu hyvin seuraavana aamuna ja kyllä noita oksennuskertoja yleensä tulee emennän kuin yksi. Vatsa ainakin on kipeä, ennen ja jälkeen oksennuksen, jos kyseessä on vatsatauti. Tässä yöoksennuksessa, lapsi herää, oksentaa ja sitten olo on taas ihan hyvä.
ei varmasti kaikkein tyypillisin oire, mutta mahdollista.
se voi tosiaan johtua siitä makeasta, tai jostain pilaantuneesta, tai stressistä tai jostain. Yksi oksennus korjaa tilanteen ja sitten kaikki on ok.
Meillä oli aina viime vuoteen asti sellainenkin ongelma, että joka nuhassa lapsi oksensi, kun ei osannut yskiä oksentamatta.