Mikä olisi reiluin käytäntö, kun työpaikalla eräs tyyppi ei suostu ostamaan kahvia, vaikka itse juo sitä kuitenkin?
Ärsyttää, kun kukaan ei ole puuttunut asiaan, vaikka tätä on jatkunut jo vuosia.
Miten " rangaista" työntekijää?
Kommentit (5)
Siis järkikin sen jo sanoo että kaikki jotka kahvia juovat sitä myös hankkivat tai osallistuvat hankintakustanuksiin. Tosi mäntti tyyppi! Mitä oikein kuvittelee itsestään ;)
Otatte uuden systeemin lkuomisen puheeksi vaikka jonkun palaverin yhteydessä tai jonkun muun tilaisuuden, jossa asioita käsitellään.
Miten ois vaikka maksun kerääminen kupillisesta ja sit joku aktiivinen kävis niillä kerääntyneillä rahoilla ostamassa uuden paketin? Näin jokainen maksaisi juomiensa kupillisten verran. Ei tule kiistaa siitä, juoko toinen enemmän kuin toinen ;)
Ok, hankala toki valvoa, maksaako tämä yksi ja laittaako nimensä kahvivihkoon.
Lopettakaa muut kahvin juonti työpäivän aikana pariksi viikoksi!
Aamulla on sänpylät odottamassa ja iltapäivällä pullat. Kenenkään ei tarvitse nälkäisenä tehdä työtä.
Tai työnantaja kustantaa kokonaan.
Tai kolehtipurkki.
Tai vuorolista kiertämään, kuka hommaa kahvit seuraavaksi. Jos ei hommaa, ollaan kaikki ilman.
Kahviautomaatti, josta saa vaan rahalla.
Ihanko oikeasti menetätte niin paljon rahaa tämän ilmaiseksi juojan vuoksi, että on pakko ryhtyä järeisiin toimenpiteisiin?
Meillä on työpaikalla selvä lista missä jokaisen nimi ja siihen aina rasti kun kahvia tuo. Luulis hävettävän jos se lista olis vaikka kahvinkeittimen vieressä ja omalla kohdalla ei olis rastin rastia.