voiko lapseton vaatia lapsetonta seuraa?

eri juttu saako..



Voi olla että saa sit pitää kekkerinsä ihan yksin. Kaikille ei se lastenhoito järjesty ihan suitsait

Johonkin pisteeseen asti voi ymmärtää, mutta kyllä lapsettomankin on kohdattava elämän realiteetit ennemmin tai myöhemmin. Toisilla nyt on lapsia, ei lapseton voi käyttäytyä loputtomasti niin itsekkäästi, että kieltäytyy näkemästä niitä kaverin lapsia, parhaassa tapauksessa siis omia kummilapsiaan.



Tai voi, voihan joku käyttäytyä niin, mutta kovin kauan en minä hyppäisi sellaiseen tahtiin. Olisi äkkiä entinen kaveri.

mutta tosi tyhmäähän tuo on.



Mulla on vanhemmat kuolleet kun olin vielä hyvin nuori. Voinko mielestäsi vaatia ettei kukaan puhu minulle vanhemmistaan saatika esittele heitä mulle, koska mulle tule siitä vaan paha mieli? No, EI tulisi mieleenkään. Jokaisen ihmisen elämässä on kipeitä asioita joista ei ehkä haluaisin muistutettavan edes välillesesti. Kivun ja surun kanssa on silti opeteltava elämään. Jos yrittää paeta niitä, niin päähän siinä lopulta sekoaa.

Onko lapseton niin itsekäs että haluaa vaati täyden huomion itselleen???

lapset veisi ystävien huomiosta ison siivun.



Eikös sitä jos ollaan ystäviä niin olla kiinnostuneita toisen asioista?? olipa ne sit lapsia tai mitä tahaansa?? vai täytyykö teeskennellä että ei olisi lapsia ja keskittyä kuuntelemaan vaikkapa lapsettoman kehuja työstään, samalla kun itse on vaikka hoitovapaalla?

mutta itse en jaksaisi tollasta "kaveria" kauaa katsella. Naurettavaa XD

Jos lasten näkemisestä pahoitat mielesi. Ethän voi mennä kauppaan, ulos etkä mihinkään.

Jos suhde on molemmille osapuolille antoisa niin sittenhän se ystävyys toimii. Mutta jos toista sieppaa ylitsepääsemättömästi se että ystävillä olisi lapsia, ja toista sieppaa ylitsepääsemättömästi että pitäisi teeskennellä kuin niitä lapsia ei olisi olemassa, niin eiköhän se ala olla mahdoton asetelma.



Ei sinänsä kenenkään vika, mutta kaikkia ystävyyssuhteita ei vain pystytä kaikissa olosuhteissa pelastamaan.

Vaikka lapsia ei mukana olisikaan, niin kyllä ne ovat aina kuitenkin tavalla tai toisella vanhempiensa mukana. Jos pitää mennä kylään ilman lapsia, niin saako niistä edes puhua? Ja eiköhän se lapsien puuttuminenkin matkasta omalla tavallaan "huutaisi", että he kuuluvat joukkoon ja jotakin nyt puuttuu.



Tuntuisi aika luonnottomalta, jos minun pitäisi kyläreissulla pitää varani, etten puhuisi mitään lapsistani. Menisi teeskentelyksi (ja nimenomaan toistuva pyyntö tulla ilman lapsia jotenkin alleviivaisi asiaa ja sittenhän sitä vasta kiinnittäisikin asiaan huomiota ja tuntuisi, että ei kohta osaa puhua mistään, kun tulisi vain "lapsijuttuja" mieleen) ja hankalaksi, vaikka toki keskustelen mielelläni (ja enimmäkseen) ihan muista jutuista kuin omista kersoistani.



Eri asia ovat sitten tietysti juhlat, jotka on tarkoitettu vain aikuisille ja joissa on sellaista ohjelmaa/toimintaa/ajankohta, etteivät lapset oikein sovi joukkoon. Silloin lapseton kutsu on tietysti ok, mutta se olisi outoa ja silmiinpistävää, jos tavalliselle kyläreissulle ei saisi ottaa koko perhettä mukaan. Enpä tuntisi itsekään oloani erityisen tervetulleeksi.