Lue keskustelun säännöt.
Rakastuuko lapseensa automaattisesti? Huolettaa...
20.10.2008 |
En ole mitenkään erityisen lapsirakas ihminen ts. mielestäni hyvin monet lapset ovat ennemminkin ärsyttäviä kuin ihania. Nyt odotan itse esikoistani ja minua pelottaa, että entäs jos oma lapseni onkin joku todella ärsyttävä tapaus.
Rakastuuko omaan lapseensa automaattisesti? Entä jos lapseni on joku ärsyttävä näsäviisastelija, hidas ja tyhmä, pinnallinen tai vaikkapa hirvittävän rasittava? Vai eikö näitä piirteitä omassa lapsessaan huomaa?
Kommentit (6)
kuin olin sinut tilanteen kanssa. Mutta voin taata, että kyllä lapseensa rakastuu. Joillain se tapahtuu heti sillä sekunnilla, kun saa vauvan syliinsä ja toisilla voi viedä pitempään. Mutta älä murehdi tuota asiaa enempää, kaikki menee omalla painollaan :-)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja rakastuu joka päivä yhä uudelleen (vaikka välillä olisi todella vihainenkin lapselle).
Ei se välttämättä heti ensisilmäyksellä tule, mutta kyllä sinä rakastut. Kaikki se höösääminen mitä olet ihmetellyt toisissa vanhemmissa (omista nicopettereistä ja iirisjasmiinoista) tulee sinullekin :-)
Onnellista odottamista toistaan odottavalta, joka pohtii sitä, rakastaako sitä toista yhtä paljon kuin ensimmäistä...
Katsos, ei pieni vauva ole näsäviisas, tyhmä, pinnallinen tms. Hän on liikuttava, suloinen, avuton nyytti joka herättää useimmissa äideissä valtavan suojelunhalun ja sellaisen rakkauden, että tekisi mitä vaan sen lapsen edestä. Nämä mahdolliset ärsyttävät ja ikävät piirteet tulevat esiin vasta sitten, kun olet jo ehtinyt kiintyä omaan lapseesi, ja sitten niihin suhtautuu hyvin eri lailla kuin vieraan lapsen huonoihin puoliin. Omaa lastaan rakastaa, vaikka välillä lapsi herättää kiukuntunteita ja ärsyyntymistä, varsinkin jos on itse väsynyt.
Sinullahan on mahdollisuus kasvattaa oma lapsesi rakkaudella ja riittävillä rajoilla, jolloin lapsesta tulee tasapainoinen ja muita huomioonottava yksilö, ei mikään ärsyttävä huomionkipeä riiviö, joka kerjää rakkautta ja huomiota negatiivisella käytöksellä. Toisaalta kaikissa ihmisissä ja lapsissa on omat kurjat heikkoutensa ja niiden kanssa pitää oppia elämään.
Kaikenkaikkiaan vanhemmuus kasvattaa ihmistä hyvin paljon ja erityisesti sietämään epätäydellistä, keskeneräistä ja riittämätöntä ympärillään ja itsessään. Myös itsekkyyttä se karsii pois.
Mutta ei pidä olla kamalan huolissaan, jos siihen menee vuosi tai enemmänkin.
Itseäni vauvat eivät kiinnosta sinänsä, ja omiinkin rakastuin täydellä teholla vasta vähän yli vuosikkina :/
No ei se lapsi syntyessään ole ärsyttävä näsäviisastelija, hidas, tyhmä eikä pinnallinen.. Sitten kun ne piirteet mahdollisesti ilmenevät on lapseen ehtinyt rakastua jo niin moneen kertaan, etteivät ne enää ole maata kaatavia asioita.