Miten toimisitte tässä tilanteessa? Tuttavaperheessä kyläilystä asiaa...
Menimme tässä eräänä iltana ensimmäistä kertaa käymään tuttavaperheen kotona. He olivat kutsuneet meidät klo 18, ja silloin myös menimme kutsun mukaisesti.
Kummallista vierailussa oli se, että klo 19 paikalle tulivat perheen mummo ja pappa sekä äidin nuoremmat sisarukset. Isäntäperhe ei ollut puhunut meille etukäteen mitään näistä toisista vieraista. Vasta kun auto kaartoi pihaan, he totesivat " no nyt ne tulivat" .
Toiset vieraat asettuivat rennosti taloksi. Meidät esiteltiin heille, mutta missään vaiheessa isäntäperhe ei sanonut mitään tyyliin " niin, nämä sukulaisetkin tulivat, onhan se ok" . Myöskään sukulaisilleen he eivät maininneet meistä mitään. Ihan kuin olisi ollut täysin luonnollista, että kahdet toisilleen tuntemattomat vieraat tulevat yhtä aikaa.
Kyllähän siinä lievästi tuli sellainen olo, että pitäisi varmaan lähteä... rupesimmekin pian tekemään lähtöä ja sekin näytti olevan isäntäperheelle aivan luonnollista.
Olipa outo tilanne. Miten te olisitte suhtautuneet?
Onneksi minulla ei ole tuollaisia tuttuja kuin ap ja kaltaisensa. En jaottele ihmisiä iän, sukupuolen, koulutuksen tai tapaamispaikan mukaan voinko puhua heille vai ei. Onneksi tuttuni ovat kutsuneet myös muita tuttujaan ja sukulaisiaan kylään näin ystäväpiiri on laajentunut.