Lue keskustelun säännöt.
Lapsettomuudesta kärsineitä paikalla? Yritän ymmärtää siskoani mutta en ymmärrä :(
23.08.2007 |
Siskoni on miehensä kanssa koittanut raskautua nyt 1,5 vuotta. Lääkärin mukaan kaikki ok, huono tuuri ollut vain. Siskolleni tämä on ollut kova paikka, varsinkin kun minä tulin raskaaksi alkukesästä. Aiemmin olimme tosi läheisiä mutta nykyään hän ei halua olla kanssani tekemisissä juuri ollenkaan. Koitin soittaa hänelle taas tänään eikä hän vastannut puhelimeen koko päivänä (tiedän että on tavoitettavissa). Emme ole nähneet kuin pari kertaa sen jälkeen kun tulin raskaaksi, silloinkin vain oikeastaan pakon edestä. Aiemmin olimme parhaita ystäviä ja näimme monta kertaa viikossa.
Koitan ymmärtää häntä, mutta silti tuntuu vaikealle. Nyt sain tietää, ettei siskoni halua nähdä äitiämme myöskään (olin vähän ihmetellytkin kun ei tullut juhannuksena mökille vaikka yleensä tulee). Oli sanonut yhteiselle kaverillemme, ettei kestä ketään naista joka on saanut lapsen. Tämä tuntui jo tosi oudolle... Miten hän voi kokea näin omasta äidistämme?
Onko tämä ihan normaalia käytöstä? Mitä me voisimme tehdä häntä tukeaksemme?
Kommentit (33)
Vierailija:
Meitä on niin monta, joita tämä asia kiinnostaa. Mulla ei ole mitään ap:n kaltaista tilannetta, mutta tuo välttely on niin erilaista kuin minkään muun kriisin käsittelyssä, että kokemattoman sitä vaan on todella vaikea ymmärtää.Olen käsittänyt, että se lapsettomuuden suru on niin suurta, ettei ole mitään mihin sitä voi verrata. Mutta miten me tavikset voitais ymmärtää mitä se eristäytyminen auttaa, ja miksi sitä asiaa ei pysty käsittelemään paremmaksi millään muulla tavoin. Miksi vain lapsen saaminen parantaa.
Itse vain yrittää ja yrittää, juoksee hoidoissa, piikittää itseään ja ei onnistu. Kyllä se vain tekee kipeää nähdä, kun toiset onnistuvat ihan tuosta vain ja hehkuttavat ja hehkuvat raskauttaan tai äitiyden onnea.
Kyllä muissakin kriisitilanteissa voi esiintyä muiden ihmisten välttelyä. Hassua, että sitä ei ymmärretä lapsettomuuden kohdatessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
olevaa.
Itse pääsin klinikan kautta juttelemaan ammattiauttajan kanssa, mutta siinä mielessä se oli vähän myöhäistä, kun olin juuri äskettäin plussannut, kun pääsin ensimmäiseen istuntoon.
Kävin kuitenkin pari kertaa siellä ja sovittiin, että jos jotain sattuu, niin otan uudelleen yhteyttä terapeuttiin.
Ei se raskautuminen ihan kaikkea ahdistusta poista, mutta pystyn nyt kohtaamaan iloisin mielin vauvoja ja odottavia. Ennen aloin itkeä, tai ahdistuin tosi paljon varsinkin vauvamahoista.
että siskosi on ilmoittanut että kovasti yrittävät lasta, mutta ei vaan tärppää. Ja vähän sen jälkeen sinä olet sitten ilmoittanut, että kas kummaa kun olet noin vain tullut raskaaksi.
Kyllä varmaan kaikkia harmittais, kun jotain oikein kovasti toivoo, niin toinen saakin sen heti. Oli sitten kysymys vauvasta tai uudesta asunnosta.
Vähän ymmärtämistä nyt peliin. Ja muista, että kun tapaatte, et koko ajan puhu raskaudestasi/vauvasta tms, jutuista. Ja jos äitisi on samanlainen, kertoo sinulle vaan juttuja omasta raskaudesta ja vauvan hoidosta, niin tottakai siinä tulee sellainen olo, että ei kuulu joukkoon.
Mitä sä nyt odotat siskoltas, sitäkö, että se hehkuttais ja kyselis koko ajan vointias, ehkä jopa lähtis shoppaileen vauvanvaatteita sun kanssas, sitäkö odotat?
Mutta, voin lapsettomuuden kokeneena sanoa, että tutulle kuulostaa.
Minä en myöskään kestänyt nähdä ihmisiä jotaka olivat raskaan/joilla oli vauva.
Nämä ei ole järjen juttuja, sille ei mitään voi! Tunne vain tuli tosi voimakkaana.
En ollut mitenkään erityisen masentunut. Mielestäni tuo on ihan normaalia siskosi tilanteessa, jotkut reagoi noin, kuten minä. Inhimillistä, ja ymmärrettävää. Miksi minun olisi pitänyt olla väkisin seurassa, jossa tunnen kauheaa ahdistusta ja kaipuuta? Kerroin ihan rehellisesti muille asiasta, ja sanoin, että tässä ei ole mitään henkilökohtaista heille.
KUKAAN joka ei ole sitä kokenut, EI VOI TIETÄÄ sen kateuden ja kaipuun, surun voimaa!!! Joten, ne, jotka ei ole lapsettomuudesta kärsineet, älkää arvostelko!! Te ETTE tiedä!
Onneksi lopulta lapsen sain. Minulla myös yksi ystävä, joka nyt tutkimuksissa, mutta hänelle ei ole tullut tuota reaktiota.
13 on kyllä tosi hakoteillä. Aluksi en edes tiennyt miten kertoa raskaudestani siskolleni kun tiesin heidän yrittäneen kauemmin kuin me. En halunnut valehdella kun siskoni kysyi suoraan. Reaktio oli niin raju että tämän jälkeen en ole kertaakaan puhunut vauvoista mitään hänelle kun olemme nämä muutamat kerrat nähneet. En usko että äitini olisi myöskään asiasta puhunut mitään.
En nyt sentään niin ajattelematon ole, että menisin veistä haavassa kääntämään puhumalla vauvoista tms!
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
(nyt jo 2). Mutta ei katkeruus kyllä sentäs kaikkiin äiteihin ulottunut - ei siskooni (3 lasta) eikä omaan äitiini - muihin kyllä. En esim. miehen siskoon halunnut pitää yhteyttä. En tosin halua vieläkään, koska olemme täysin eri henkisiä ja meillä on täysin erilainen arvomaailma.
Vierailija:
Kyllä varmaan kaikkia harmittais, kun jotain oikein kovasti toivoo, niin toinen saakin sen heti. Oli sitten kysymys vauvasta tai uudesta asunnosta.
Vähän ymmärtämistä nyt peliin.
Eli kyllähän sen jokainen ymmärtää, että se lapsettomuus harmittaa - ja vähän enemmänkin tekee kuin vain harmittaa. Mutta nuo ovat niin äärimmäisiä reaktioita nuo eristäytymiset, että se tekee siitä ymmärtämisestä vaikeaa. Ja vielä etenkin jos tilanne jatkuu samana kuukausia tai vuosia.
Kun tuossa yllä on tuo asuntovertaus, niin mulla on tilanne, että meidän nykyinen koti ahdistaa minua kovasti. Haluaisin tilavamman kodin rauhallisemmalta paikalta. Ja tää on mulle tällä hetkellä hyvin iso asia. Mutta eikö olisi omituista, jos kieltäytyisin siksi vierailemasta ystävien luona, kun niillä on sellaisia koteja, joihin minäkin haluaisin asumaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hän käy läpi niin suurta pohdintaa elämästä että tarvitsee rauhaa ja tilaa itselleen. Itse olin ihan samanlainen, kävin läpi suuren lapsettomuuskriisin ja välttelin äitejä. Kyllä se ajan myötä rauhoittuu, mutta minulla ystäväpiiriin jäi paljon muita lapsettomia joiden kanssa ei lapsettomuudesta keskusteltu. Mutta oli niin helppo olla kun ei tarvinnut keskustella lapsista eikä lapsettomuudesta. Nyt meillä on 2 lasta ja silti lapsettomuuden aika on jättänyt pysyvän jäljen.
Onko viestini jotenkin epäasiallinen?
Ei ollut tarkoitus...
14
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta kun asiallisiinkin lapsettomuusketjuihin löytyy aina niitä lapsettomia, jotka hyppäävät heti takajaloilleen puolustelemaan itseään, niin se herättää sitten muissakin sellaisen ärsytysreaktion, että lopulta ketju muuttuu siksi tavanomaiseksi kiistelyksi lapsettomien ja lapsellisten välillä.
En halunnut tällä ketjulla aiheuttaa mitään tappelua lapsettomien ja lapsellisten välillä. Haluaisin vain auttaa siskoani kun tuntuu että meiltä on perhe hajoamassa. Ennen olimme paljon yhdessä, nyt en näe siskoani ollenkaan ja äitini on masentunut kun yksi tytär ei halua häntä enää nähdä saati puhua puhelimessa.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että lapsi puuttuu. Oma huonommuuden tunne on niin valtava, kun älyttömät eläimetkin (tai toisaalta lapsestaan huolehtimaan kyvyttömät sosiaalitapaukset vahingossa) lisääntyvät tuosta vaan ja itse ei onnistu. Erityisesti, jos on tottunut saamaan elämässä haluamansa määrätietoisella tekemisellä, voi olla vaikeata olla luonnon armoilla. Kyllä minäkin välttelin lapsiperheitä omana lapsettomuusaikanani, mutten toisaalta kuitenkaan kaikkia joskus lapsen saaneita. Vauvauutiset olivat pahoja, mutta vielä pahempaa oli, jos tärkeä ihminen ei hienotunteisuuttaan uskaltanut kertoa uutisiaan.
Lapsettomalla korostuu ajatus, että maailmaan on tultu lisääntymään. Mitä virkaa on lapsettomalla ihmisellä - tällainen ajatus käy usein mielessä. Mitäs kun vanhenen, ei ole lapsia eikä tule lapsenlapsia. Yksinäinen vanhuus? Lapseton joutuu käymään niin monenlaisia ajatuksia läpi, ettei helposti raskautuva tai toisaalta lapsia haluamaton edes ymmärrä. Sitten on joko käytävä koko lopullisen lapsettomuuden hyväksymisprosessi läpi, odoteltava tärppiä, lähdettävä lapsettomuushoitoihin tai siirryttävä adoptiojonoon. Hoitoihin ja adoptioon palaa rahaa helposti henkilöauton verran ja sekin tuntuu raskaalta. Toisaalta jos edes raha auttaa, hyvä niin, mutta toisaalta miksi " kaikki muut" saavat saman ilmaiseksi ja helpolla?
Oma lukunsa on sitten ystävällismieliset lapsentekokysymykset ja muut kommentit, joita riittää. Jos on pari vuotta aktiivisesti yrittänyt raskautta, ei tunnu kovin mukavalta saada syytöksiä itsekkyydestä ja uran teosta, kun ei lasta kuulu.
Ikävä jos se siltä näyttää...
En yrittänyt saada siihen mitäöän agressiivista sävyä, vaan painotin oman kantani, ja halusin tuoda sen tunteen esille mitä silloin koin.
Mutta, kirjoitettu teksti aina näyttää eri ihmisten silmin erilaiselle...
" aina joku lapseton nousee takajaloilleen..." hmm... sen voin sanoa, että lapsettomuuden vuosinani en juuri tukea tai ymmärrystä saanut, vaikka itse yritin olla rehellinen ympäristölleni.
Aika usein kuulin lauseet " kyllähän sinä vielä ehdit lapsia saamaan" , " mitä se on sinulta pois jos toiset tulee raskaaksi.." , että anteeksi nyt vaan jos yritin kuvittaa ja painottaa sen hetkistä tunnetilaani. En halunnut haastaa riitaa, vaan kertoa ap:lle miltä hänen siskostaa voi tuntua.
Silloin kun lapsettomuus ahdistaa, tuntuu todella, että KUKAAN ei ymmärrä, ja usein näin onkin...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En missään vaiheessa reagoinut noin. En kuitenkaan tuomitse ketään. Ihmisillä on erilaisia tapoja käsitellä asioita. Jotenkin kuitenkin tuntuu, että siskosi on masentunut ja hän tarvitsisi tukea. Siskosi on vielä nuori ja syytä lapsettomuuteen ei ole löytynyt, joten hänellä on toivoa siinä asiassa ja häntä tulisi lohduttaa sillä.
Ymmärtäisin tuon käytöksen, jos lapsettomuustuomio olisi lopullinen, mutta toivoa on, joten ei pitäisi reagoida ihan noin rajusti.
Ovatko jonkun ihmisen reaktiot " suunniteltuja" ...?
Ei ehkä pitäisi, juu...mutta jotkut kokee asiat voimakkaammin kuin toiset.
Minä ymmärään ainakin ap:n siskoa oikein hyvin...
Mutta sitten toisaalta harva meistä tulee raskaaksi heti kertalaakista. Joten kyllähän monikin noita lapsettomuusasioita on joutunut käsittelemään silloin, kun esikoista on yritetty, mutta ne mietteet sitten nopeasti unohtuvat, kun raskaus alkaakin. Ja tietenkään muutamassa kuukaudessa ei ehdi vielä paneutua asioihin niin syvällisesti. Mutta kyllä siinäkin jo jotain aavistusta aiheesta saa. Jos me vain pystyisimme palaamaan ajatuksissamme niihin aikoihin, niin ehkä pystyisimme ymmärtämään lapsettomuutta hieman paremmin.
Juuri tuollaisia kuvailuja kaipaisin enemmän kuin 22 (vai oliko se 23) kertoi. Harvoin noin rehellisiä tekstejä näkee, vaan enemmän se jää siksi tavalliseksi puolusteluksi ja tiukaksi vääntämiseksi. Nuo kuvailevat kertomukset voisivat auttaa meitä äitejäkin muistamaan sen, mitä pelkoja siinä tilanteessa oli, kun vauvaa vasta yritettiin.
Minulla oli sellainen tuttu joka kärsi jatkuvista keskenmenoista ja hän eristäytyi heti, kun sai kuulla, että odotin vauvaa. Hän sanoi, että lasten näkeminen tuottaa vaikeuksia. Nyt hänellä on 3 lasta.
Usein auttaa lasten tekoon, kun unohtaa koko asian ja antaa mennä omalla painollaan.
Me kärsittiin myös lapsettomuuden, tosin onneksi vain 1,5 vuotta ennen kuin tärppäsi. Sinä aikana 11 kaveriani/tuttuani tuli raskaaksi ja jokaikinen niistä raskauksista sattui sydämeen ihan pirusti. Mä kuitenkin pystyin kaikkia onnittelemaan ja olemaan hengessä mukana, mutta sisältä itkin koko ajan. Yritin olla näyttämättä sitä muille.
Siskosi ei ehkä vaan pysty olemaan näyttämättä omia todellisia tunteitaan ja siksi vetäytyy kokonaan pois.
Ymmärrän häntä hyvin. Se voi olla hyvinkin tuskallista.
Vierailija:
Usein auttaa lasten tekoon, kun unohtaa koko asian ja antaa mennä omalla painollaan.
Meitä on niin monta, joita tämä asia kiinnostaa. Mulla ei ole mitään ap:n kaltaista tilannetta, mutta tuo välttely on niin erilaista kuin minkään muun kriisin käsittelyssä, että kokemattoman sitä vaan on todella vaikea ymmärtää.
Olen käsittänyt, että se lapsettomuuden suru on niin suurta, ettei ole mitään mihin sitä voi verrata. Mutta miten me tavikset voitais ymmärtää mitä se eristäytyminen auttaa, ja miksi sitä asiaa ei pysty käsittelemään paremmaksi millään muulla tavoin. Miksi vain lapsen saaminen parantaa.