Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Voiko vaimoa " pakottaa" lähtemään töihin?
23.08.2007 |
Meillä ongelmana on se, että perheen ainoa ns elättäjä on allekirjoittanut, eli isä. Nettotulot/kk ovat n 2300, ja sillä pitäisi kolmihenkinen perhe elää. Mitään muita tukia ei saada kuin lapsilisä joka sisältyy em summaan. Vuokra tulee ensi vuodesta lähtien nousemaan n 1000 ¿:oon, ja kysymys on, voiko vaimoa " pakottaa" lähtemän töihin, jos perhen yhteinen etu vaatii? Lapsemme on 6-vuotias ja käy joka päivä esikoulua. Päivähoito järjestyisi varmasti.
Vaimon työssäkäyntiä on tähän asti estänyt vääränlaine koulutus työmarkkinoihin ja hieman kehno terveydentila. Hanttihommia hän ei pystyisi tekemään, mutta jotain konttorihommia kyllä. Tietokonetta hän osaa käyttää siinä missä muut. Hänellä on lisäksi erinomainen kielitaito (Suomi, ruotsi, englanti kiitettävästi, saksa, ranska hyvin) Ikää on valitettavasti jo 44, mutta kuvittelisi että työvoimapulasta kärsivästä pk-seudulta jotain työtä löytyisi rouvalle.
Mitä mieltä olette asiasta? Voiko vaatia molempien vanhempien työssäkäyntiä jos perheen rahatilanne vaatii, ja työttömyys- ja muita korvauksia yhteiskunnalta ei ole saatavissa, koska tulorjat niihin ovat niin toivottoman alhaiset pk-seudun elinkustannuksiin verrattuna? Me elämme aika vaatimatonta elämää, emme matkustele ulkomailla, suurimmat menoerät ovat asuminen, ruoka, lääkeet, vaatteet, auto (7 vuotta vanha Corolla). Säästöön ei jää juuri mitään, ja vuokrankorotuksen jälkeen alkaa talous mennä pakkasen puolelle.
Jos mielestänne ei voi pakottaa vaimoa töihin, niin mitkä muuta ratkaisua ehdotatte? En haluaisi missään nimessä lähteä omille teillenikään rakkaasta perheestäni.
Kommentit (62)
Vierailija:
Yksi mikä tulee mieleen, tutuisssani on näitä, joilla on akateeminen koulutus ja jotka ovat sinänsä ihan älykkäitä tyyppejä, mutta joilla ei kuitenkaan ole kykyä ns. akateemisiin asiantuntijatöihin, joissa tarvii oma-aloitteisuutta ja tietynlaista stressinsietokykyä vastata omista töistään. Toki asiakaspalvelussa tarvitaan myös stressinsietokykyä, mutta erilaista kuin olla esim. vastuussa monimutkaisesta projektista tai isoista kirjallisista töistä, jotka pitää viedä itsenäisesti päätökseen.
Tälstä osin diagnoosi pitää paikkansa. Hän jätti aikoinaan gradunsa kirjoittamisen kesken koska ei hallinnut omasta mielestään riittävän hyvin aihetta ja pelkäsi että tulee pahoja nuhteita jos jättää rimaa hipoavan suorituksen sisään. Sosiaalisista tilanteista hän pelkää eniten ns sovinistisia äijiä ja v-mäisiä akkoja, mutta kukapa ei niitä pelkäisi, minäkin pelkään;)
Toivottavasti vaimosi saa kiinni siitä, mikä hällä oikein loppujen lopuksi mättää, eikä jäisi vaan odottelemaan eläkepapereita. Muutaman vuoden lapsenne tarjoaa hänelle sisältöä, mutta sitten on huonot näkymät mielenterveyden kannalta.
Ehdottomasti tärkeä pointti, mutta en ole varma tarttuuko hän siihen syöttiin. Hän nimittäin tykkää puuhastella kaikenlaista yksikseen, hänellä ei ole sisaruksiakaan jne.
t. keskustelun aloittaja
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä vaimosi on vähän kuin minä, pelkää sosiaalisia ja uusia tilanteita ja pitkän kotiajan jälkeen on vaikea lähteä " oikeisiin töihin" ? Tosin meillä on se ero, että olen todella tehnyt freelancehommia (tosin kotoa nekin) lasteni välilllä ja pieninkin lapseni on nyt vasta 1½-v.... Mutta joskus tuntuu tosi hankalalta ajatukselta lähteä ULKOPUOLISELLE töihin jos eivät nämä freen hommat enää antaisi riittävästi rahaa. Ja huono omatuntokin välillä vaivaa kun ukon pitää tienata rahat, ja minulla on aina niin epävarmat tulot...
Toisaalta olen saanut mallini kotoa, äiti oli kotirouva ja hänellä ON sosiaalisia pelkoja. Hänelle olisi tehnyt hyvää olla töissä mutta isä kannusti häntä olemaan kotona. Rahaa meillä oli aina liian vähän! En todlelakaan halua sellaista tilannetta meille, joten itse ainakin pakotan itseni sitten töihin muualle jos en enää elätä itseäni FREELANCERINA. Minä siis kyllä tienaan enemmän kuin 50 ¿/viikossa kunhan töitä vain on, lähinnä jotain 1000 ¿/kk ehkä..
Mutta kyllähän sinun nyt tulisi kannustaa vaimoasi töihin. Muuten hänellä on suuri riski syrjäytyä elämästä ja yhteiskunnasta täysin!
Vierailija:
Toisaalta olen saanut mallini kotoa, äiti oli kotirouva ja hänellä ON sosiaalisia pelkoja. Hänelle olisi tehnyt hyvää olla töissä mutta isä kannusti häntä olemaan kotona. Rahaa meillä oli aina liian vähän! En todlelakaan halua sellaista tilannetta meille, joten itse ainakin pakotan itseni sitten töihin muualle jos en enää elätä itseäni FREELANCERINA. Minä siis kyllä tienaan enemmän kuin 50 ¿/viikossa kunhan töitä vain on, lähinnä jotain 1000 ¿/kk ehkä..
Millaisille lehdille kirjoitat ? Miten olet hankkinut keikkoja? Meidän ongelmat ratkeaisivat siltä osin että vaimo saisi keikkoja lehdiltä jotka maksavat kunnon tuntipalkkaa todellisilta työtunneiltä eikä 50 ¿ jostain kirja-arvostelusta jonka kyhäämiseen voi mennä monta iltaa.
Vaimon harrastukset ovat puutarhanhoito, kaikenlainen antiikki ja " retroilu" ja kulttuuri ylipäänsä. olen kysynyt häneltä jos hän voisi kirjoittaa joihinkin sen alan lehtin, mutta miten pitää oikein menetellä että saisi FREE-keikkoja muualta kuin siitä yhdestä ainoasta pikulehdestä jossa hän tuntee tyypit?
Toinen juttu joka huolestuttaa , vaimoni ei maksa eikä hänen työnantajansakaan maksa TEL- eikä SOTU-maksuja hänen juttupalkkioistaan, maksatko sinä tai työnantajasi? Jos ei niitä maksa, niin juttupalkkiot eivät kartuta eläkettäkään. Siitä ollaan tietoisia toki, mutta mitä asialle voisi tehdä?
t. keskustelun aloittaja
Ethän sinä ap voi vaimosi puolesta töitä hankkia. Jos vaimo oikeasti haluaa tehdä jotain, hänen on ne keikat hankittava ihan itse.
Ja niitä keikkoja saa näin: vaimo soittaa eri lehtien (miel. sellaisten, joissa käsitellään hänen kiinnostuksen kohteitaan) toimitussihteereille tai toimituspäällikölle. Sitten vaimo kertoo, kuka on, millaisia juttuja on tehnyt ja mitä lehdelle voisi tehdä. Omat ideat pitäisi olla, ei kukaan halua palkata freetä, jolle pitää erikseen kertoa, mitä pitää tehdä.
Toimittajan hommissa on juuri se huono puoli, että alalle koulutetaan ihan perkeleesti liikaa nuoria, innokkaita ja fiksujakin ihmisiä, joten työnantajan on helppo polkea hintoja.
Samoin toimittajan hommissa on se huono puoli, että työ on monesti stressaavaa ja jopa rankkaa. Suosittelen vaimollesi jotain muuta hommaa, jos työnteko ei muutenkaan oikein maistu.
Itse en palkkaisi ketään, jota aviomies patistaa hommiin kun itseä ei oikein huvita ja jolla ei ole kokemusta kuin pikkuruisesta paikallislehdestä eikä omia ideoita/draivia alalle.
t. toimitussihteeri
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jonkun mielenterveysasiantuntijan kanssa. Kuullostaa että hänellä on ylisuuret vaatimukset itseään kohtaan (gradu) ja ehkä jotakin muita ongelmia. Voisitte myös katsella netistä masnnuskyselyitä ja testata kotikonstein onko hänellä lievä masennus joka johtaa aloitekyvyttömyyteen.
Vaimosi onni ja onnettomuus on se että hänellä on noin ihana aviomies, joka toisaalta ymmärtää ja tukee, mutta toisaalta mahdollistaa sen ettei lusikkaa ole tarvinnut kauniiseen käteen ottaa.
Onnea matkaan!
toimitussihteeri:
Itse en palkkaisi ketään, jota aviomies patistaa hommiin kun itseä ei oikein huvita ja jolla ei ole kokemusta kuin pikkuruisesta paikallislehdestä eikä omia ideoita/draivia alalle.
Näin se varmaan on. Täytyy yrittää jotain muuta sitten. Tuo vastaanottovirkailija vaikuttaisi sen tyyliseltä duunilta jota voisi saada ja jossa voisi pärjätä, jos pääsisi edes sen kynnyksen yli lähteä edes kysymään.
t. keskustelun aloittaja
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaimollasi ei liene mitään fyysistä estettä toimittajan työhön - mikä sen työn muka rankaksi tekisi - mutta jatkuva uusien ihmisten tapaaminen ja asioiden nopea prosessointi päässä voi olla henkisesti rankkaa. Varsinkin, jos hän on tottunut kirja-arvosteluunkin käyttämään monta iltaa. Vaimosi ei luultavasti täytä omia vaatimuksiaan siitä, millainen toimittajan pitäisi olla - eikä ehkä työnantajienkaan vaatimuksia. Joten alan vaihto varmaankin on edessä.
Hän voisi käyttää työvoimatoimiston neuvojien palveluksia hyväkseen löytääkseen uuden, sopivan ja tyydyttävän ammatin. Tiedän siivoojia ja R-kioskin myyjiäkin, joilla on akateeminen loppututkinto. Tosin molemmat ovat oikeasti rasittavia töitä toimittajana olemiseen verrattuna.
Entä jos hän ryhtyisi suomentajaksi tai kääntäjäksi, jos kielitaito kerran on erinomainen?
Sillloin kun odotettiin lasta ja synnytyksen jälkeen käytiin parin eri perheneuvojan luona. kun oli 8. raskauskuukausi menossa, tuli riita aika vähäpätöisestä joulunviettoon liittyvästä asiasta, ei nyt ihan ryhdytty tappelemaan mutta vaimo suostutteli meidät silloin hakemaan apua Väestöliiton perheneuvonnasta, ja se psykologitäti vaikutti hyvin fiksulta, mutta veloitti kanssa aika suolaisesti.
Toisen kerran lapsen ollessa muutaman kk:n ikäinen saatiin neuvolasta lähete kaupungin perheneuvojaan mutta hän oli virkamiestyylinen eikä juuri lainkaan kiinnostunut meidän ongelmista. Se synnyttäminen, vaimon sairaus ja pienokaisen hoito poltti meidät molemmat lähes loppuun, oltiinhan molemmat lähes mummon ja vaarin ikäisiä (vaimo silloin 38 ja mä 40).
Jos mentäisiin uudestaan jollekin, niin varmaan saatasiiin kumpikin jotain " hyviä neuvoja" mutta ei se auttaisi perusongelmaa.
Vaimon mielestäni minä olen liian vaativa kun ei kelpaa kotiäiti vaimoksi ja vaatimaton tupa ja perunamaa kauniilla maaseudulla asunnoksi, kun se on kerran hänen isälleen kelvannut. Kulttuurierot tuntuvat olevan liian suuret, minä lähtöisin kaupungista ja aika varakkaasta perheetä, vaimo kotoisin maalta ja aika vaatimattomista oloista. Hänen ihannemiehensä on sen tyyppinen stahanovilainen raataja kuin hänen isänsä, joka meni aikoinaan 13-vuotiaana kokopäivätöihin eikä valittanut vaikka joutui tekemään pitkää päivää duunia perheensä elättämiseksi, eikä koskaan juhlinut kun ei ollut koskaan mitään juhlimisen aihetta.
Itse en tavoittele omasta mielestäni mitään jetset-elämää, mutta kyllä mun mielestäni meidän, koulutettujen ihmistnen pitäisi pystyä elämään sentyylistä elämää kun tavalliset duunarit ja pikkuvirkamiehet nykyään, mutta emme näköjään pysty.
Onko teillä muilla sellaisia perhetausta-eroja ja miten olette pärjänneet?
t. keskustelun aloittaja
Sisältö jatkuu mainoksen alla
niin kääntäjän töitä löytyy varmasti. Niitä pystyy tehdä paljon kotoa käsin, eikä tarvi hirveästi tavata muita ihmisiä ;)
Pikkulehdessä " oikeata" toimittajan työtä tehdessään hän kiroili sitä aikataulustressiä kun piti saada jutut valmiiksi, ja iltaisia ylitöitä jotka iskivät taittamisen vuoksi jne. Lisäksi pikkulehden keikoille joutui aina lähtemään yksin autolla, raahata painavat kameralaukut ja muut vehket, ja hänellä on omasta (ja minunkin mielestäni) onneton suunnistuskyky ja kartanlukutaito paikoissa joita hän ei tunne, ja sekin aiheutti stressiä. Auton käsittelytaitoa hänellä onneksi sentään on, ja maaseudulla jossa liikenne on vähäistä hän ei pelännyt liikenteessä, mutta Helsingissä vieroksuu ajaa autoa. Tosin hesalaislehdet varmaan pistävät aina jonkun autokuskin/valokuvaajan mukaan.
Silloin riiausaikana kun minä olin viettämässä viikonloppuja hänen luonaan niin minä tarjouduin autokuskiksi keikoille, ja kerran kun hänelle iski flunssa, sain lähteä itse toimittajan työtä tekemään hänen puolestaan. Kukaan ei epäillyt mitään.
t. keskustelun aloittaja
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja kyllä välillä hitsaa pahasti kiinni. Mutta elämä on luovimista...
Mites olis lastenhoitotyö kotona? Joko yksityisesti tai sitten esim. kunnan perhepäivähoitajaksi ryhtyminen?
Vaikka hän ainakin mun mielestäni hoitaa meidän omaa lastamme hyvin, vähän liiankin, niin hän ei itse uskalla ottaa muiden pentuja vastuulleen. Se vastuu nimenomaan pelottaa. Meillä on koona lisäksi niin mielettömän sotkuista että alittaa kaikki perhehoitopaikan normit.
t. keskustelun aloittaja
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten jaksat katsella tilannetta? Tai et taidakaan jaksaa enää... Kääntäjän työ minullekin tuli mieleen, jos todellakin on kielitaitoinen.
Miten sen nyt kattoo. Meillä siivotaan niin että minä imuroin kerran viikossa (useammin en kerkeä), mutta valitettavasti paikat ei kauan pysy siistinä. Onneksi on asianpesukone ettei tartte tiskata kaikkea käsin, muutenhan minä tiskaisisin.
t. keskustelun aloittaja
Niin kuin moni on sanonut, kuulostaa siltä, että työssäkäymättömyyden taustalla on muutakin kuin sopivien työtehtävien puute.
Ehkä teidän oikeasti kannattaa keskustella siitä millaisia asioita tavoittelette ja mitkä kummallekin ovat tärkeitä. Jotenkin tuntuu vaikealta Suomen oloissa ajatella, että erilaiset taustat selittäisivät kaikkea. Toki tulo- ja luokkaeroja Suomessa on, mutta eivät ne kovin isoja siltikään ole.
Nythän on ainakin pääkaupunkiseudulla osaavien työnhakijoiden markkinat. Sillä perusteella kuvittelisi, että vähemmänkin kokenut löytäisi jotain. Helsingin yliopistolla on ainakin ennen ollut myös sieltä valmistuneille erilaisia urasuunnittelupalveluja. Kannattaa niitäkin miettiä.
Samoin työvoimatoimistot tarjoavat tällaisia palveluita.
Jos taustalla on myös mielenterveyden ongelmia (vaikka lieviä), niin niihin saa oikeasti apua.
Kyllä Suomen oloissa on yleensä ajatellaan, että molempien puolisoiden olisi syytä osallistua elättämiseen. Suomessa kuitenkin tulot ovat yleensä keskimäärin melko pienet.
Toista et voi komentaa etkä pakottaa. Kyllä se on itsestä lähdettävä. Siksi on syytä kai miettiä sitä, että mitä te yhdessä elämältänne haluatte ja millaisia kompromissejä olisitte valmiita tekemään.
Aikaisempaan työmatkakeskusteluun, samaa mieltä. Kolme tuntia päivässä työmatkoihin (1.5 suunta) ei liene kovin kohtuullinen odotus puolisolta eikä sellaisenaan käy kuin korkeintaan väliaikaiseksi ratkaisuksi.
Alkaa kuulostaa itseltäni sen verran pahasti : ) Minulla diagnostisoitiin aikuisiällä ADHD ja sen myötä ' ' maailma valkeni' ' . Siis nimenomaan se muoto johon ei niinkään liity ylivilkkautta. Lisäksi oli masennusta osin juuri hoitamattomasta ADHD:stä johtuen. Mutta koska tuntomerkit eivät muuten täsmää niin tuskin olen vaimosi : )
Toimittajan töitäkin on valtavan monenlaisia, pakkoko on mennä maalle pikkulehteen varsinkin jos asuu pk-seudulla jossa ap:n kertoman tyyppisiä työpaikkoja tuskin edes on. Valtaosa toimittajista tekee siistiä sisätyötä eikä kaikkien tarvitse lähteä neljän seinän sisältä minnekään. Itsellänikin on juttukeikka talon ulkopuolelle vain noin kerran viikossa, muuten työt tehdään puhelimella ja sähköpostilla nykyään.
on pulaa kielitaitoisista receptionisteista eri yrityksille, vartiointifirmat sun muut potevat työvoimapulaa.... Että ei kun hommia kyselemään vaan !
Alue: Aihe vapaa
päästä esim. Stockalle myyjäksi ja varmaan saisi osa-aikaisen työn halutessaan, jossei kokopäiväistä jaksa.
Nuo vaivat ei kyllä kuulosta siltä, että fyysisistä syistä ei olisi työhön kykenevä. Joku psyykkinen lukko täytyy olla kyseessä, onko sitten masennus vai mikä, sitä ei tietysti kukaan täällä voi sanoa.
Yksi mikä tulee mieleen, tutuisssani on näitä, joilla on akateeminen koulutus ja jotka ovat sinänsä ihan älykkäitä tyyppejä, mutta joilla ei kuitenkaan ole kykyä ns. akateemisiin asiantuntijatöihin, joissa tarvii oma-aloitteisuutta ja tietynlaista stressinsietokykyä vastata omista töistään. Toki asiakaspalvelussa tarvitaan myös stressinsietokykyä, mutta erilaista kuin olla esim. vastuussa monimutkaisesta projektista tai isoista kirjallisista töistä, jotka pitää viedä itsenäisesti päätökseen.
Anyhow, osa näistä tutuistani ei sitten kuitenkaan suostu ns. ei-akateemisiin hommiin, koska ovat mielestään liian älykkäitä esim. myyjiksi. Osa on ottanut lusikan kauniiseen käyteen ja yksi humanistitutuistani on Akateemisessa kirjakaupassa töissä, yksi valokuvausliikkessä, yksi kävi kurssin ja rupesi pikasuutariksi, yksi on osastonsihteerinä isossa sairaalassa jne. Mutta osa sitten on kuka milläkin varjolla pois työelämästä.
Toivottavasti vaimosi saa kiinni siitä, mikä hällä oikein loppujen lopuksi mättää, eikä jäisi vaan odottelemaan eläkepapereita. Muutaman vuoden lapsenne tarjoaa hänelle sisältöä, mutta sitten on huonot näkymät mielenterveyden kannalta.