3,5 -vuotiaan yökuivaksi opettelu menossa. Miten
tulisi toimia, herätänkö yöllä pissalle vai miten? Neljä yötä jo takana ja kaksi kertaa yössä pissaa alleen. Herää märkään ja pissa tullut jo aiemmin, ihan kylmä pissa aina alla. Unissaan siis pissaa,mikä neuvoksi?
Kommentit (13)
googlettakaa: yökuivaksi ei voi opetella. Yökuivuus vaatii tietyn hormonin erittymistä ja lapsi on yökuiva, kun vaipat ovat säännömukaisesti aamulla kuivat. Unohtakaa ne herättelyt ja muut kikat.
petarin alle. Se hiostaa lakanan alla ihan julmetusti.
Pissalla kannattaa käydä ihan viimeisenä illalla, vaikka olisi jo iltapissaa tehty -kummasti esim. puolessa tunnissa voi jo rakkoon jotakin kertyä.
Jos yökuivaksi opettelu on viivästynyt, syynä voi tosiaan olla se, ettei lapsi ole vielä siihen valmis.
samaa mieltä ullamaarin kanssa. minäkin olen asian tutkinut netistä. meidän neidillä 3,5v on nyt loppukesällä alkanut kehittyä asiat siihen suuntaan, että on aamuisin yleensä kuiva housuvaippa. joskus jos on nukahtanut ilman iltapissaa, on ne aamulla vaipassa. viime yönä oli käynyt itse vessassa :-).
että jokainen lapsi kehittyy tässä asiassa omaan tahtiinsa. jostain olen lukenut, että vasta viisivuotisneuvolassa ottavat asian vakavammin, jos silloinkaan ei vielä ole yökuiva.
Yökuivaksi EI voi opettaa. Ei todellakaan kannata tehdä asiasta isoa numeroa, että herättäisi tai että lasi joutuisi laskemaan unissaan alleen. Kun lapsi on valmis, lapsi on valmis. Jotkut on yökastelijoita vielä 6-vuotiainakin!
Tämä on asia, joka itsenikin oli " vaikea" ymmärtää ja sisäistää. Kaksi vanhinta lastamme olivat täysin kuivia hieman alle 2-vuotiaina ja olin NIIN ylpeä äiti, kun olin tehnyt hienon työn, jaksanut potattaa yms.
Sitten tuli perheeseen neiti kolmonen; nyt 5-vuotias. Kaikki tavat ja rutiinit tämän suhteen aivan samalla tavalla kuin kahdella vanhemmallakin. Hänestä tuli päiväkuiva 3,5-vuoden iässä. Yövaippa on edelleen käytössä ja oikeastaan joka aamu se on märkä. Viime viikolla käytiin neuvolassa ja saatiin suositus hakutua hoitoon yksityiselle, koska meillä on vakuutus. Eilen kävimme asiaan erikoistuneen lastenlääkärin vastaanotolla. Ja selkeä viesti oli:
- lasta EI voi opettaa yökuivaksi, vaan se tulee, kun lapsen hormoonitoiminta on asettunut oikealle tasolle, eli yövirtsan erityksen määrä vähenee sellaiselle tasolle, että rakko sen kestää
lisää asiallista tietoa löytyy
http://www.yokastelu.fi/
Hoito aloitetaan sunnuntai-iltana yhdistelmällä lääke ja hälytinpatja. Tämä yhdistelmä on tutkimuksissa todettu parhaaksi. Hoitoa kokeillaan 3kk ja pidetään kastelupäiväkirjaa. Jos hoidosta ei tunnu olevan selkeää hyötyä, se lopetetaan puoleksi vuodeksi ja sitten uusi yritys
Ja lääkärin mukaan yökastelu on todella yleistä, jopa koulunsa aloittavilla lapsilla
...noita tarrahommia ja muita palkintoja, kun ei lapsi sille mitään itse voi, että pissaa unissaan. Jos minulta kysytään, se on suorastaan julmaa. Lapselle tarjotaan mahdollisuus saada jotain, jota oikein kovasti haluaa, eikä hän voi omalla toiminnallaan mitenkään vaikuttaa sen saamiseen.
Ja herättämään en todellakaan lasta ala kesken unien...
Kaikki aikanaan, kun lapsi on siihen valmis.
KOska pian 3-vuotias poikamme on yrittänyt nukkua viikon ilman vaippaa ja aina on herännyt kesken yön niskaa myöten pissassa. Minä olen sanonut, ettei siihen asiaan voi opettaa mutta kukaan vaan ei tunnu tajuavan. Äitinikin sanoi, että se johtuu siitä, kun se on niin kauan pidetty se vaippa sillä öisin. Ei ne tuon ikäiset ihmiset tajua, jos puhuu siitä vaadittavasta hormonista.
Viime yö nukuttiin hyvin kun pantiin pojalle vaippa. Toissa iltana vastusti asiaa (kun isänsä olisi laittanut, vastustaa isäänsä muutenkin iltaisin, johtunee mun töihin menosta). Joten eiköhän me jätetä vaipat vielä yöksi. Pari kertaa on viimeisen puolen vuoden aikana vaippa ollut aamulla kuiva. Yleensä siellä on jonkin verran pissaa, muttei enää ole täynnä vaan aamupissa tulee sitten jonkin ajan päästä kun on herätty.
Pitää vaan kärsivällisesti odottaa, että lapsi on siihen kypsä eli vaipat pysyvät kuivina.
että missään tapauksessa lasta ei pidä herättää yöllä pissalle, koska se ei mitenkään edistä asiaa, eikä nopeuta tätä prosessia.
Iltajuomisia voi kohtuullistaa, jos lapsella on ollut tapana juoda paljon (=useita mukillisia) juuri ennen nukkumaanmenoa
Meillä ainakin jos poika juo mehua (päivällä), niin se tulee pissana ulos heti tunnin parin päästä. Maitoa vaikka joisi saman määrän, niin se ei tule nopeasti läpi. Meillä onkin sääntö, että klo 18 jälkeen en anna mehua. Tosin yövahinkojakaan ei ole sattunut ja poika on muutenkin pienijuomainen.
Meillä tyttö, esikoinen, eli ei tiedetä vielä kakkosen vaippojen poisjäämisestä vielä mitään, jätti sekä päivä-, että yövaipat suunnilleen yhden viikon sisällä ollessaan n. 2,5-v. Hän ei aikaisemmin suostunut potalle ollenkaan, enkä jaksanut siitä stressatakaan. Sitten meille syntyi toinen lapsi ja mies sanoi, että hän ei kahdelle ala vaippoja vahtamaan ja näin sitten (minä vähän kynsin hampain) yritettiin. Muutama päivä oltiin ilman vaippoja ja sitten yhtenä iltana, kun oltiin laitettu yövaippa, hän halusikin vielä potalle. Ajattelin silloin, että jos otetaankin sitten koko vaippa pois. Muutama viikko meni ilman sänkyynpissaamista, mutta sitten tuli sänkyyn varmaan neljänä yönä peräkkäin. Neuvolasta ehdotti, että jos vaikka laitatte sen vaipan sitten takaisin. Ei laitettu, vaan todellakin herätin tytön yhdentoista maissa ja käytin pissalla potalla. Hän siis hädintuskin edes heräsi silloin, mutta pissa tuli aina. Näin tein ehkä pari viikkoa. Tämän jälkeen, tyttö on nyt 4v, kävi ehkä vuoden ajan melkein joka yö pissalla, nyt ei ole oikeastaan koko kesänä tehnyt sitäkään. Pissa on tullut sänkyyn tämän 1,5 vuoden aikana ehkä pari kertaa. Eli ei tuosta yöllä herättämisestäkään ainakaan meille ole mitään haittaa ollut.
Ymmärrän, että 3.5 v tuntuu jo aika vanhalta käyttämään yöllä vaippaa, mutta yhtyisin edellisiin, että sitä yökuivuutta ei voi opettaa, kun lapsi nukkuu, ei hän voi mitenkään hallita rakkoaan. Kyse on aika lailla siitä jostain hormonista ja jos pissi tulee kahdesti yössä, kuulostaa minun korviini siltä, että ko. hormonihomma ei vielä ihan toimi. Lapselta voi ottaa vaipan pois, kun se on jo jonkinaikaa ollut aamulla aina kuiva, mutta jos se on märkä ja vaipan ottaa pois, niin kyllä se minusta on kanssa aika julmaa puuhaa. Tuon ikäinen kun jo ymmärtää, että se sängyn kastuminen on huono homma, niin lapsi tuntee mielestäni tässä asiassa väärää huonommuutta. Meillä on tehty niin, että jos lapsi herää yöllä, huutelee tai on tulossa meidän sänkyyn, viedään silloin pissalle. Tekee pissat ja sitten meneekin ihan tyytyväisenä omaan sänkyynsä jatkamaan unia. Herättämään en ole ruvennut. Vanhemmalle lapselle ostin aikoinaan lelun, jonka hän sai, kun oli ollut vaipatta kaksi viikkoa (muistaakseni). Tällä oli tarkoitus kertoa, että hieno homma tuo kuivana pysyminen. Lahjasta en kuitenkaan kertonut etukäteen. Alkoi tästä n. kuukauden kuluttua uudelleen olla sänky märkänä, jolloin palattiin vaippoihin vähäksi aikaa. Tästä ei kuitenkaan sen enempiä kommentoitu, illalla sanoin vain, että laitetaan vaippa, että ei sänky kastu. Sitten, kun vaippa oli taas ollut pitkään kuiva, juteltiin, että jos taas koitetaan olla ilman ja että ei haittaa jos pissi tulee. Sen jälkeen ei ole ollut vaippoja eikä ole juuri lakanatkaan kastuneet.
Patjan suojasta vielä, että meillä on käytössä lanoliinissa uitettu villakangas lakanan alla. Ajaa saman asian kuin muovitettu frotee, mutta ei hiosta. Villakangasta saa varsinkin näin syksyllä varmaan kaikista kangaskaupoista ja lanoliinia kestovaippoja (villakuoria) myyvistä paikoista.
Meillä myös 3,5v harjoittelee yökuivaksi tällä hetkellä.
Minä käytän tässä kohtaa lahjontaa... (Hyi mua) Ihan ensiksi ostin tarravihkon ja 25 kpl tarroja sekä lelun jota poikani halusi. Tarra tuli joka aamu kun vaippa oli kuiva. Kannan pojan pissalle joka yö ennen kun itse menen nukkumaan joskus pissa tulee tai sitten ei. Todella hyvä
motivaattori oli kaapissa odottava lelu sillä 25 yön jälkeen poika sai lelunsa. Heti perään ostettiin uudet tarrat, tällä kertaa 30 kpl ja uusi lelu
ja vaippa pois. Kymmmenen yötä takana ja kymmennen tarraa vihkossa. Edelleen vien pojan pissalle ennnen kun itse menne nukkumaan. Sänkyyn olen lakanan alle laittanut äitiyspakkauksessa olleen muovitetun froteen palan jos vahinko tulee niin tulva on toivon mukaan mahdollisimman pieni.
Toivottavasti tästä on apua.
T: Äititobe