Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Kannattaako tunnustaa jos pettää?

Vierailija
18.09.2026 |

Zen Cafen klassikkobiisissä esitettiin tämä kysymys. Itse lähdin kaverini kanssa baariin joskus yli 10 vuotta sitten ja tapasimme siellä pari vastakkaisen sukupuolen edustajaa. Vietimme iltaa yhdessä, tanssittiin hitaita ja suukottelimme. Olin hiukkasen humalassa, mutta se ei toki ole mikään selitys. Baarista tajusin kuitenkin lähteä omaan kotiini nukkumaan ja heräsin vierashuoneen sohvalta aamulla melkoisessa morkkiksessa. Lapset tulivat ihmettelemään, kun olin nukkunut niin pitkään. En ollut baarituttavuuteeni sen jälkeen yhteyksissä. En ole tästä baariseikkailusta kertonut myöskään kotona mitään.

Nyt jo pitkän ajan kuluttua olen sitä mieltä, että ei: Ei olisi kannattanut tunnustaa tuolloin mitään ja laittaa koko "asetelmaa p4skaks", koska perhe-elämämme on sujunut mukavasti. Alkuun oli jonkin aikaa melko pahat morkkikset, mutta ajan myötä ne lievenivät. Nykyään kun asia tulee mieleen, lähinnä naureskelen omalle typeryydelleni. Ehkä itse opin tapauksesta, että pienellä hölmöilyllä on mahdollista menettää paljon ja olen suhtautunut baarisekoiluihin aika paljon varovaisemmin. 

Kommentit (30)

Vierailija
1/30 |
18.09.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos olisin tässä se parisuhteen toinen osapuoli, en haluaisi edes tietää tuollaisesta. Eri asia sitten, jos tuo olisi mennyt tuosta pidemmälle.

Vierailija
2/30 |
18.09.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

En haluaisi toisena osapuolena kuulla ällöttävästä baarinuoleskelusta. Jos olisi nussbaum tapahtunut, se olisi jo pahemman luokan juttu. Painetaan villaisella tällaiset pikku pettämiset ja ollaan itsellemme armollisia. Kokonaisuus ja iso kuva ratkaisee.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/30 |
18.09.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jostain baaripusuista en todellakaan haluaisi tietää, jos ei mennyt sen pidemmälle. Luotan mieheeni 100% ja rakastan häntä hulluna ja veisi jotenkin pohjan ja periaatteessa ihan turhaan, koska eihän tuollaisessa ole juuri mitään tapahtunut. En todellakaan haluaisi perhe-elämään säröä tuon takia. Eli vastaus ei pidä tunnustaa tuollaista.

Vierailija
4/30 |
18.09.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

"Ei olisi kannattanut tunnustaa tuolloin mitään ja laittaa koko "asetelmaa p4skaks", koska perhe-elämämme on sujunut mukavasti."

Jos perhe-elämän paskaksi meno on kiinni josta parista baaripususta, niin kovin heikolla pohjalla on liittonne.

Vierailija
5/30 |
18.09.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kannattaahan tuo kertoa. Tietää jatkossa ettet ole alkoholin alaisena luotettava ihminen ja ei sinua voi jatkossa päästää syystäkään baariin tai muuallekaan pitämään "hauskaa".

Tai voi toki, mutta se on eron paikka se. 

Vierailija
6/30 |
18.09.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei kannata kertoa, että pääsee uudestaan nuolemaan muita julkisille paikoille? ööh

Monissa suhteissa väitetään että kumppani on mustasukkainen ja ei päästä "tyttöjen iltoihin", niin ehkä siihen on ihan painava syy ja yhden kerran on annettu anteeksi. Niin kuinka monta kertaa pitää antaa anteeksi?

Minua naisena oksettaisi jos eläisin tuollaisen miehen kanssa ja hän ei kertoisi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/30 |
18.09.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tottakai pitää kertoa vai haluaisitko että miehesi tekisi sinulle saman? Asia selvästikin vaivaa sinua kun pohdit sitä.

Vierailija
8/30 |
18.09.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

No ohhoh ootpa oikea sutki  ,)

Ei tietenkään kerrota tollasta voi sattua.

Anna olla.

Vaimoll  varmaan käynyt samanlainen tapaus joskus, kenties loppuun asti.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/30 |
18.09.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

En ole koskaan kertonut eli ei. Siinä vain loukkaisi toista turhaan. 

Vierailija
10/30 |
18.09.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Pettänyt en ole, mutta elämässäni kyllä muuten oppinut että rehellisesti mokansa tunnustamisella ei ole saanut mitään hyvää itselleen ja parempi olisi ollut vaan luikerrella tilanteesta kuten ne muutkin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/30 |
18.09.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minä en aikoinaan  pussailuja kertonut, en muuten pettänyt.

Vierailija
12/30 |
18.09.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voiko tuollainen ihminen käyttää alkoholia lainkaan?

Jos ei hallitse itseään. Miehenä en päästäisi ulos enää koskaan tai se olisi ero. Ihme jos tuon jälkeen voi edes työelämään päästää, kun ei hallitse himojaan. Ottaisin niskasta kiinni ja veisin omaan huoneeseen ja sanoisin kaverile että olet huonoa seuraa ja haluatko että eroamme vai miksi sotket meidän yhteistä elämäämme? 

Ap:n kannattaisi olla sinkku. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/30 |
18.09.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Arabimaissahan nainen pidetään ja suojellaan tästä syystä kodin seinien sisälle, hänen oman hyvinvointinsa vuoksi. Koska kun naiselle antaa alkoholia, niin se on kaikkien sylissä hakemassa huomiota ja testaamassa kelpaako. Tämä on nähty opiskeluaikana, nuorena aikuisena, keski-ikäisenä ja vanhuksenakin. Arabit tiesi ennalta nämä asiat. Eivät he tahalleen ole niin takaperoisia ja tiukkoja. He vain tietää miten asiat on. Tämä näkyy joka viikko juottoloissa. Ei ennen Suomessakaan naisia päästetty juomaan. Ja syystäkin heitä haluttiin vain suojella kaikella sydämellä ja rakkaudella. Niin tämä käännettiin sitten sovinismiksi ja omistushaluiseksi mustasukkaisuudeksi. Sitähän se on, niin kauan kun ap ei kerro mitä tapahtui.

Pohjaton huomionkipeys asuu naisisissa. Sitten lopussa itketään että yyy, en minä voinut mitään itselleni, alkoholi otti vallan ja tanssilattia lumosi minut yyyy.

Jotain niin naurettavan lapsellista naisilta. 

Miehillehän ei tätä oikein koskaan tapahdu, koska mies juo, nin se juo, eikä pane ja juo ja pane. 

Vierailija
14/30 |

Näin se on. Minulla ei edes seiso kännissä. Tai no en oikein seiso muutenkaan. Nojailen ja konttaan. Naisilla ei ole näitä rajoitteita, kun riittää, että makaa selällään ja avaa haarat. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/30 |
18.09.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei kannata pettää, niin ei tarvitse tunnustaa.

Vierailija
16/30 |
18.09.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei tietenkään, mutta tunnustan silti. 

Vierailija
17/30 |
18.09.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos haluat pitää parisuhteen. Ei. Kannat virheesi hautaan asti ja kestät sen. Kertominen on riski jolla menetät partnerin. Nykyään ihmiset on hiljaa syrjä hypyistään ja ovat naimisissa pitkän aikaa ilman että toinen osapuoli tietää mitään.

Vierailija
18/30 |
18.09.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

En ole ikinä tunnustanut pettämistä, mutta olen käyttänyt hieman erilaisia termejä, joilla voidaan vaikuttaa moraaliseen asetelmaan ja tapahtuman luonteeseen. Silloin ei välttämättä ole kyse pettämisestä, kun valitsee käsitteet oikein. 

Vierailija
19/30 |
18.09.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei tietenkään. Miksi aiheuttaa toisella pahaa mieltä kertomalla? Voi olla ettei pettäminen tule koskaan ilmi.

Vierailija
20/30 |
18.09.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

En ole ikinä tunnustanut pettämistä, mutta olen käyttänyt hieman erilaisia termejä, joilla voidaan vaikuttaa moraaliseen asetelmaan ja tapahtuman luonteeseen. Silloin ei välttämättä ole kyse pettämisestä, kun valitsee käsitteet oikein. 

Pettäjät keksii tekosyitä.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan yksi yhdeksän