Parisuhde jumissa- mies ei haluakaan lapsia.

joten jos miehesi ei oikeasti lapsia halua, ei hän myöskään ole oikeasti uskovainen.

Vai sinäkö olet se ylin tuomari, joka määrittelee kenen usko on oikeaa ja kenen ei?



ap

että uskovainen on ihminen, joka uskoo Jumalaan.



ap

miksi täällä taas neuvotaan olevan avarakatseinen miehen uskontoa kohtaan ja antamaan periksi hänen toiveilleen kasvattaa lasta hänen uskontoonta jne. Mitä pahaa on muka uskonnottomuudessa. Voisi vaikka sopia, että kasvattaa lapsen suhteellisen neutraalisti (onnistuu) ja tuo uskonnon lapsen maailmaan vasta hänen ollessa siihen kypsä (teini-ikä tms?) ja osaa itse päättää mitä haluaa. En vain tajua mikä vaikeus muka tässä on?

että mieheni haluaa opettaa lapselleen omia arvojaan. Eikä halua kasvattaa lastaan helvetin tulelle, niin kornilta kuin se meistä uskonnottomista kuulostaakin. Eikä minulla ole asiaa vastaan mitään, minusta lapsi saa uskoa vaikka kuu-ukkoon, jos vain on onnellinen.



Minä olen siis mielestäni avarakatseinen miehen uskontoa kohtaan, mutta odotan myös avarakatseisuutta minun uskonnottomuuttani kohtaan. Tämä ei olekaan ollut suhteessamme ongelma, ennenkuin nyt, kun on kyse lapsen kasvatuksesta.



Mies ei siis yritä käännyttää minua tai rajoita minua tekemästä mitään, mikä kenties olisi hänen uskonnossaan kielletty. Mutta oman lapsensa hän haluaisi kasvattaa uskovaksi.



ap

jos miehesi on niin harras uskovainen niin miten hän voi elää onnellisena kanssasi? Jos hän kuitenkin ajattelee että sinä olet väärässä tai maailankatsomuksesi on jotenkin huonompi. Luulisi että ongelmia aiheutuisi ennen lapsiakin.



Ihan hyvä että pohditte uskonasiat selviksi ja vaadit myös häneltä oman elämänkatsomuksesi kunnioitusta, sillä en usko että ongelma katoaa itsestään. Tiedän parikin avioliittoa jotka päättyivät koska toinen oli kiihkouskovainen ja toinen "vain tavallinen" ev.lut.

Tuntuu upealta että joku - vaikka sitten parisuhde solmussa - suhtautuu noin kunnioittavasti toisen vakaumukseen vaikka se on eri kuin oma,

Ihanan raikkaan virkistävää, kun nykymaailmassa vapaa-ajattelijoiksi itseään kutsuvat on niin usein niin tavattoman ryppyotsaista porukkaa



kiitos ! ja tsemppiä - ehkä joku väliaikainen vaihe miehelläsi ? onhan se iso päätös se vanhemmaksi ryhtyminen.

Kiristäisi sinua sillä lapsen teolla. Eli yrittää nyt saada sinustakin uskovaista.

Kyllä minua ainakin ahdistaisi, jos en saisi puhua lapsilleni Jeesuksesta ja taivaaseen pääsystä.

miksi täällä taas neuvotaan olevan avarakatseinen miehen uskontoa kohtaan ja antamaan periksi hänen toiveilleen kasvattaa lasta hänen uskontoonta jne. Mitä pahaa on muka uskonnottomuudessa. Voisi vaikka sopia, että kasvattaa lapsen suhteellisen neutraalisti (onnistuu) ja tuo uskonnon lapsen maailmaan vasta hänen ollessa siihen kypsä (teini-ikä tms?) ja osaa itse päättää mitä haluaa. En vain tajua mikä vaikeus muka tässä on?

tai tekee sellaiselle lapsia??

itse olen yh, en usko jumalaan, minusta ne on naurettavia satuja, MUTTA en sano sitä lapselleni...lapseni on kastettu ja oppii uskontoa päiväkodissa..saa siis käydä kirkossa päiväkodin kanssa, vaikken itse sinne mene. ja myös koulussa saa osallistua uskonnon opetukseen..



sitten kun on tarpeeksi kypsä päättämään itse niin saa päättää haluaako usko vai ei...



miten tästä voi tehdä niin vaikean asian..?

itse olen yh, en usko jumalaan, minusta ne on naurettavia satuja, MUTTA en sano sitä lapselleni...lapseni on kastettu ja oppii uskontoa päiväkodissa..saa siis käydä kirkossa päiväkodin kanssa, vaikken itse sinne mene. ja myös koulussa saa osallistua uskonnon opetukseen..

sitten kun on tarpeeksi kypsä päättämään itse niin saa päättää haluaako usko vai ei...

miten tästä voi tehdä niin vaikean asian..?

Terapia voi auttaa tekemään myös eropäätöksen, jos yhteisymmärrystä ei löydy.



Noin perustavanlaatuisten arvokysymysten yhteensovittaminen on vaikeaa. Vaikka mies suostuisikin tekemään lapsia kanssasi niin aikamoisia vääntöjä lasten kasvatuksessa on odotettavissa alkaen jo siitä, että kastetaanko heidät vai ei.

omituista, ettei miehen uskovaisuus ole ap:lle este tai ongelma. Mieshän saisi puhua ja opettaa lapsilleen uskontoa niin paljon kuin haluaa. Joko mies kiristää tai sitten taustalla on muita ongelmia mutta uskonto vaan tekosyy kritisoida ap:tä.

Kyllä minua ainakin ahdistaisi, jos en saisi puhua lapsilleni Jeesuksesta ja taivaaseen pääsystä.

Mä olen itse uskonnoton ja mieheni uskovainen (luterilainen). Hän haluaa opettaa lapsille uskonnostaan, mikä on mulle ihan OK. Mulle ei vain ole uskontoa, joten ei mun tarttee omaa asiaani mitenkään kenellekään julistaa tai levittää. Asia vaan on mielestäni näin. Mies saa opettaa iltarukoukset ja lukea kristillisiä kertomuksia. Mulle riittää ihan Muumit sun muut sadut. Ei tässä ole mielestäni mitään ristiriitaa eikä perheessä asia ole mikään tabu. Jouluakin vietetään. Toisille se on kristillinen juhla. Mulle se on talven valon juhla. Sekä joulupukki että Jeesus-lapsi mahtuvat meidän jouluun.

Taustalla voi piileä jotain muutakin, miehen on vain helpointa tehdä asiasta uskontokysymys. Outoa on, että ette voi keskustella asiasta. Mielestäni miehelläsi on myös melkoisen epärealistiset käsitykset lapsen kasvattamisesta ylipäätään, ihan kuin se että itse uskoo tekee lapsista "onnistuneesti" uskovaisia. On lukemattomia tapauksia, joissa vanhempien uskonnollisuus on saanut lapsissa aikaan päinvastaisen reaktion, heistä tulee peräti ateisteja. Lapsista ei välttämättä koskaan saa kasvattamalla sellaisia kuin itse toivoo, heille on annettava oikeus päättää itse tämän tasoiset asiat, kunhan ikää tulee tarpeeksi.

Älä tee lapsia uskovan miehen kanssa, jos et itse ole uskovainen. Juuri tänään olen taas pienen tyttäreni mieltä ja sielua joutunut paikkaamaan, kun julma uskovainen iskä oli etäviikonlopun pistänyt ranttaliksi tuon uskontonsa kanssa.

Minäkään en tiedä tarkalleen mistä kenkä puristaa. Minä en näe asiassa niin suurta ongelmaa tai ristiriitaa kuin mieheni näkee. Mutta minäkään en suostu joustamaan loputtomiin, minäkin haluan kasvattaa lapseni omiin arvoihini nojaten. En voi alkaa leikkiä uskovaa tai vastata lapsille kysymyksiin uskovan kannalta.



Kyllä ahdistaa.



ap

Mieheni ei pidä minua tai elämänkatsomustani huonompana. Hänen mielestään olen tarpeeksi kypsä ajattelemaan asioita itse ja jokainen vastaa itse omasta katsomuksestaan. Mutta lasten kanssa on toisin, lapsille täytyy opettaa arvoja ja uskoa. Ja kun lapset ovat täysi-ikäisiä, ovat hekin kyllin vanhoja itse päättämään mihin uskovat, vai uskovatko lainkaan. Mutta mies haluaa ns. turvata lastensa selustan, opettaa heidät oikealle tielle.



Ja kiitos 30:lle viestistäsi, tuli hyvä mieli :).



ap

Olen kanssasi pitkälti samaa mieltä, enkä itse näekään uskonnon opetuksessa mitään ongelmaa. Minusta tuntuukin, että mies nyt vaan miettii asioita liian pitkälle. Hänelle Jumalaan uskominen on ollut aina itsestäänselvyys, vaikkei kovin uskonnollista kasvatusta ole edes saanut. Yritinkin tänään selittää, että onhan hänestäkin tullut fiksu, uskonnollinen kunnon kansalainen, vaikkei uskonto ole ollut vahvasti esillä kasvatuksessa. Mutta itse hän haluaisi kuitenkin tehdä toisin.



Kyllä mies tänään sanoi, että haluaisi lapsia kanssani. Mutta silti tilanne on patissa. Halu ja järki eivät tunnu kohtaavan :/.



ap