Miten toimia kun 3v uhmis ei mene päiväunille?
Uhmaa että ei mene nukkumaan, eikä suostu edes jäämään sänkyyn. Kuinka olisi parasta toimia, päivälepo on pakko olla, koska muuten hyppii koko loppupäivän seinille. Tarvitsee siis aivan selkeästi unet. Auttakaas äitiä mäessä, jooko :I
Kommentit (8)
Jos ei pöikkäreitä ole nukkunut, on ihan kamala riiviö koko päivän :(
Jos puolessatoista tunnissa ei nukahda, saa nousta sängystä.
Meillä ei tunneta sitä vaihtoehtoa, että ei suostuta menemään sänkyyn, eikä suostuta olemaan hiljaa. Joskus on kokeiltu, mutta äiti voittaa aina. Jos asian suhteen kiukutellaan, seuraa joku välitön rangaistus, esimerkiksi jää ilman vanukasta välipalalla vaikka muut saa, tai ei pääse enää iltapäivällä ollenkaan ulos vaikka muut sisarukset pääsee. Uhkaukset on joka kerta myös toteutettu, joten lapsi tietää ettei se ole turhaa sananhelinää vaan näin tulee myös tapahtumaan jos ei tottele, ja menee kiltisti päivälevolle. Usein myös nukahtaa.
ei voi olla sama päikkärirytmi kuin tarhassa
Jos nukkuu, saa tulla heti herättyään pois. JOs ei makaa rauhassa, joutuu olemaan siellä kauan. Jos makaa rauhassa, saa tulla tunnin jälkeen pois.
Nyt ei oikein enää onnistu kun vauva vie aikaa. Uhkaukset eivät toimi, vaikka ne aina toteutankin. :(ap
Siis puolitoista tuntia sängyssä?????Minkälainen hirviö oikein olet? Kyllä varmaan jää hirvee kammo tuollaisesta. Mikä ihmeen pakko on nukkua päiväunet jos ei nukuta?
tarhassakin on pakko olla sängyssä tunti vaikka ei nukkuisi.
meidän 3,5v kuopus rupesi viime syksynä tinttailemaan tuon kanssa. Annoin olla lopuksi - sit tulee se vaihe että on aivan mahdoton iltapäivällä/illalla mutta se menee parissa viikossa ohi ja lapsi tottuu olemaan ilman päikkäreitä. Moni lapsi tuossa iässä luopuu siitä unesta vaikka periaatteessa vielä tarvitsee sen lepohetken. Helpottaa kuitenkin elämää kun niitä unia ei enää ohjaa koko päivää. Sit on se hetki että nukahtaa heti kun esim lähtee autolla klo 17 jonnekin mut annoin sit nukkua sen 15min ja herätin (villikissan, he) kun oltiin perillä. Nykyään ei enää nuku, hoidossa kyllä. Eli mun ehdotus on - anna olla nukkumatta.