Nuoruus meni hukkaan, kun tulin

Lueppa tarkemmin!!

esikoisen 22v ja toisen lapsen 25v. Esikoisen saadessani olin kieltämättä aika nuori vielä ja biletysvaihekin osittain päällä. Mutta lapsi olikin vahinko (toinen lapsi olikin sitten ihan tekemällä tehty). Noh, onneksi bilettää olen voinut, vaikka lapsia onkin. Matkustelu sen sijaan onkin jo vaikeampaa, ainakaan pitkälle lomamatkalle ei ole voinut lähteä ilman lapsia ja sitä kaipaisin. Ja kahdenkeskistä aikaa miehen kanssa ei ehditty viettää tarpeeksi ennen esikoisen syntymää.

Missään vaiheessa ei ole tuntunut että olisin jäänyt jostain paitsi,päinvastoin tunnen elämäni vasta kunnolla alkaneen..

kun saan esikoiseni, jos oikein hyvä tuuri on niin ehkä vielä 32. Enkä koe enää olevani nuori äiti. Haaveena oli saada ensimmäinen alle 30-v, toisin kävi.

En koe menettäneeni nuoruuttani. Ehdin kokea monenlaista ennen lasten syntymiä. Baarielämää oli nähty jo aivan tarpeeksi siihen mennessä.





Vapauden kyllä menetin, mutta uskon että kaipaisin hiljaisuutta ja rauhaa ympärilleni vaikka olisin saanut lapset 42-vuotiaana. Olen yksin ja hiljaisuudessa viihtyvää tyyppiä. Mutta näin sitä oppii uusille tavoille kun pakko on :)



Nyt olen 31-vuotias ja elämä tuntuu mukavalta. En koe menettäneeni nuoruuttani, enkä koe tarvetta ravata baareissa sitä nyt kolmekymppisenä etsimässä.

Tossa 2 vuotta sitten oli vähän kriisiä mulla, tuntui, että lasten saaminen oli maailman tyhmin teko. Lapset olivat tuolloin 4v ja 2v, esikoinen toisessa uhmaiässä ja kuopus ensimmäisessä, niin pieniä, että kaikki oli vaikeaa, minnekään ei voinut mennä jne. Vähän aiemmin tullut avioero ei tunnetta helpottanut. Nyt näkyy jo valoa tunnelin päässä. Esikoinen on esikoulussa ja alkaa tuntua siltä, että voiton puolella ollaan.



Uskoisin, että tuollainen kriisi iskee jokaiseen äitiin ja isään jossain vaiheessa, jos on pienellä ikäerolla lapsia, vaikka äiti/isä olisikin tullut vanhemmaksi vähän iäkkäämpänä kuin minä.



Nykyään olen jo tyytyväinen siihen, että lapset on tehty, ovat menossa jo kohti 5. ja 7. syntymäpäiväänsä. Matkustaminenkin onnistuu, eivät ole koko ajan kipeinä, heillä on jo omia juttuja, eivät roiku äidissä alituiseen. Itsellä kuitenkin työvuosia vielä edessä ja muutenkin, enhän minä, 27-vuotias, vielä kovin vanha ole? Oma sosiaalinen elämäkin on vähän vilkastunut, kun lapsia voi toisinaan jättää mummilaan jne.

Olin itse teiniäidin lapsi ja isovanhempani kasvattivat minut käytännössä.



Siitä ainakin opin sen, että kyllä kuka tahansa 16-vuotias saa lapsen pidettyä hengissä, mutta henkinen kasvatus on vähän eri asia. Itse olen päättänyt, että ennenkun täytän 25 en lapsia hanki!

sekin riippuu ihmisestä. Mulla on muutama uskonnollinen ystävä (eivät kristittyjä), jotka saaneet 1. lapsensa alle 20-vuotiaana, siis 16-17-vuotiaina jne.



Aivan upeasti ovat lapsensa kasvattaneet, vanhimmat näistä lapsista ovat nyt noin 10-vuotiaita. Ovat jaksaneet niin fyysisesti hoitaa lapset, sekä tarjota hengenravintoakin. Askartelevat, ulkoiluttavat, opettavat vaikka sun mitä laskentoa ja kirjoittamista jne.

sain ainokaiseni ollessa melkein 19 vuotias.

paljon olen saanut kuulla siitä kuinka pilaan tällä elämäni ja tulen vielä katumaan, koska muut ovat sitä mieltä ettei minusta olisi äidiksi.



PAH. sanon minä. Rakastan lastani, se on elämässäni ensimmäisellä sijalla.

olisin tullut raskaaksi 18 vuotiaana. ollaan saatu nauttia ja mennä ja tulla ja matkustaakin ja omaisuuttakin jo kasassa ja toisistamme emme ikinä luovu

Rakastan lastani, mutta välillä tuntuu, että elämä olisi helpompaa kun ei olisi yh tai äiti laisinkaan. Omia urasuunnitelmia, seurusteluasioita, kaikkea mahollista pitää suunnitella lapsen mukaan. Joskus se harmittaa. Nyt lapsi on 2-vuotias.

Tuossa vaiheessa villi ja vapaa elämä alkoi tosissaan kyllästyttää. Menojalka ei ole nyt aikuisiällä vipattanut, vaan olen nauttinut " tylsästä" perhekeskeisestä elämästä ;-)



Minulla ainakin käy nuo teiniäidit ja heidän lapsensa tosi paljon sääliksi!

Yhtä hyvin olisin huolta pystynyt pitämään... Musta tuntuu että mä olen vanha äiti, 29-v lapset 4 ja 2. Lisääkin on haaveissa...

en koe menettäneeni mitään, vaan saanut enemmän kuin moni arvaa. En kadu hetkeäkään lapsiani, olen onnellinen nyt jo aikuisista lapsistani.



Mamma 40v

Kaikki oli kunnossa lasta varten: ulkoiset kulissit ja oma pääkoppa ja parisuhde. Oli hyvät koulutukset, vakityöt ja kaunis omakotitalo. Rillutteluvuodet oli takana ja parisuhde vakaa ja vakiintunut.



On ollut tosi helppoa. Ekat kaksi viikkoa olin horroksessa ja shokissa, ja sen jälkeen olen tuntenut itseni oikein sopivaksi äidiksi. Parisuhde on voinut hyvin ja riitoja ei ole tullut kuten ei ennen lastakaan. Joskus mietin, kuinka helposti kaikki on mennyt... Onko se itsestä kiinni, tuuria vai onko vaikeuksien summa vakio ja ne tulee myöhemmin?

Raskaus oli shokki; saanut alkunsa lyhyestä suhteesta, lukioni oli kesken, olin juuri muuttanut omaan asuntoon ja kävin osa-aikatöissä.



Lapsen synnyttyä lapsen isä tuli vähitellen kuvioon mukaan, aloitin iltalukion ja raha-asiat pikku hiljaa järjestyivät.



Lapsen tulo tietysti muutti kaiken ja katkaisi vastuuttoman nuoruuden, mutta lapsi on minulle kaikki kaikessa ja vaikka äitiys on ollut ajoittain vaikeaa, vaativaa ja rankkaa, en kaipaa pätkääkään huoletonta nuoruutta!



En taatusti ollut valmis äitiyteen, ihan täysi kakara vielä silloin 17v. mutta lapsen mukana kasvoin äitiyteen ja vastuuseen. Nyt lapsi on neljä ja olen suorittanut opintoni loppuun, ollaan avoliitossa lapsen isän kanssa ja elämä on lutviutunut varsin mukavasti.



Minusta nuorenakin äidiksi tullut voi ihan yhtä lailla olla a) hyvä ja huolehtiva äiti, b) joskus irroitteleva nuori ja c) omien tavoitteidensa, ura -ja koulutussuunnitelmien toteuttaja. Hyvin pitkälti kaikki on kiinni asenteesta!

eka lapsi vahinko 2004, 17v-vuotiaana, abivuoden alussa. Kävin vauvan ohella lukion loppuun hyvin arvosanoin, valmistuin puoli vuotta myöhemmin kuin muut. Ajateltiin miehen kanssa jatkaa lasten " tekoa" kun se nyt oli kerran aloitettu. Toinen lapsi syntyi 2006, aloittavat molemmat päivähoidon syksyllä, kun itse aloitan opiskelut yliopistossa. Toiveissa olisi ensi syksynä saada vielä kolmas lapsi, sitten olis lapset toistaiseksi tehtynä. Häätkin on suunnitteilla, muttei meille mikään pakkomielle, itse en niin juhlakaluna olosta pidä, ehkä sanomme vain tahdon ilman suurempia bileitä. Olen kohta 21v ja kaavaillut valmistuvani 28-vuotiaana, sitten asuntolainaa ja oma kämppä.



Ainoa mitä olen kaivannut, on miehen kanssa kaksin eletty aika, emme asuneet kauaa yhdessä ennen esikoisen syntymää. Kaveripariskunnat voivat mennä ja tulla, ja elää ja olla ilman leluvuorta olkkarissa.



Päivääkään en kuitenkaan vaihtaisi pois. Hyvä me!