Nuoruus meni hukkaan, kun tulin
18 v äidiksi. Vasta lapsen syntymän jälkeen tajusin miten vastuu lapsesta painaakaan harteillani. Miten te muut koitte äidiksi tulon? Kerro ikäsi, kun sait esikoisesi. Omani aloitti kolmannen kouluvuoden.
Kommentit (37)
Jos sinä et ole ollut valmis niin se ei tarkoita sitä etteikö joku toinen voisi olla.
Saan helmikuussa 2008 esikoiseni ja olen silloin 28-vuotias, mieheni silloin 31. Hullua, mutta tunnen itseni melko nuoreksi äidiksi! Aiemmin en ehkä vielä olisi tuntenut olevani samalla tavalla valmis. Nytkin jännittää kovasti, mutta ihanalta tuntuu.
Tunsin itseni nuoreksi äidiksi myös :), kavereillani ei ollut monellakaan vielä lapsia.
En olisi halunnut yhtään aiemmin lapsia, en olisi ollut yhtään kypsä äidiksi. Oli niin paljon muuta touhua ja opiskelua. Yhtäkkiä 26 veenä vaan tuli sellainen olo että lapsi voisi tulla. Ja se tuli.
Silti vaikka lapsia on jo 4, en ole unohtanut omaa elämää, käyn harrastuksissa, tapaan ystäviä, biletän jne..
En ole kokenut, että nuoruus olisi mennyt hukkaan, tai jotain olisi jäänyt kokematta lasten takia. En ole halunnut " nähdä maailmaa" tai " elää vapaata nuoruusaikaa" .
Teiniäitiolo iskee lasten, varsinkin esikoisen vanhempainilloissa. Kun lapset olivat pieniä, ei ollut varaa ostaa parasta ja kalleinta, mutta nyt kun olen töissä, tilanne on toinen. En usko, että lapsilleni on ollut haittaa siitä, että olen saanut heidät nuorena. Esikoinen aloitti nyt neljännen luokan, eikä tulisi enää mieleenkään hankkia lapsia. :)
Toki äidiksi tuleminen toi mukanaan vastuuta, mutta minulle se on sopinut. Koskaan en ole ajatellut, että olisin menettänyt jotain seuraamalla lasteni kehitystä! Minulle hetki oli oikea.
mutta nyt lapsen ollessa neljä olen alkanut elämään nuoruuttani silloin, kun hän on isällään. Olen siis yh.
En ikinä ajatellut että olisin ollut nuori äiti. Vauvakuumetta oli ollut 7v. =)
Ja meillä oli 5v hääpäiväkin pian sen jälkeen kun esikko syntyi.
Kaikki varmaan tiesivät kuinka lapsirakas olin eikä kukaan ulkopuolinenkaan ole koskaan maininnut että olisin nuorena saanut lapset.
Olisin mielestäni ollut jo aiemmin valmis äidiksi mutta piti odottaa että mieskin oli valmis isäksi.
Hyvä ikä oli hankkia lapset.=) Ikää nyt 28v ja lapset 4v ja 2v. Joskus tulevaisuudessa meille luultavasti tulee vielä lapsi/lapsia.
Ovat jo omillaan ja itse täytin juuri 40v. Olen tyytyväinen tekemiini ratkaisuihin :)
Esikoisen sain, kun ikää oli 19v. En koe menettäneeni nuoruutta enkä käsitä, miten kukaan täysi-ikäisenä lapsen saanut voi sellaista edes kokea. Kyllä minä elin nuoruutta siinä 14-16 ikävuoden hujakoilla, jonka jälkeen alkoi kasvu aikuisuutta kohden. Aikuinen en tosin kaiketi ole vieläkään, vaikka kasvua on tapahtunut jo useamman vuoden :) Uskon että tuokin asia on niin asenteesta kiinni. On optimistejä ja pessimistejä. Kukin saa päättää, kumpaan kastiin kuuluu vai kuuluuko johonkin siihen väliin. Itse olen realisti.
Jotenkin nykyään ihmiset tekevät siitä lapsesta ah niin jotain aivan suurta ja kummallista, vaikka kyse on todella vain uudesta ihmisestä maanpäällä. Ei tarvita kaikenmaailman kotkotuksia. Ei tarvitse luopua omasta elämästään, vaan elämää on sen vauvankin jälkeen, minulla jopa entistä enemmän.
Joten minulle oli maailman selvin asia se, että ensin opiskelen ja hankin työkokemusta ja vakinaisen työn, ennenkuin mietin lapsia. Ja olin kyllä 18-22v vielä niin helvetin lapsellinenkin, että siinä olisi kyllä lapsi saanut lapsen, jos olisin tullut raskaaksi. Silloin elämä keskittyi vain ystäviin ja biletykseen ja hyvä niin, nyt on hauska muistella noita aikoja ja tunnen, että olen elänyt ihanan nuoruuden! Olen seurustellut nykyisen mieheni kanssa jo 23-vuotiaasta lähtien, joten nyt on sitten ihanan vakaa parisuhdekin takana, jos/kun lapsia aletaan yrittään. Olen oikein tyytyväinen tähän kaikkeen ja nyt vasta tunnen olevani valmis äidiksi, josko se vauvakuume nyt vain tulisi..
niin huonekaverina oli 36v ensisynnyttäjä. Voi apua, järkyttäviä noi vanhat äidit.
ja ihanaa se oli, en tosin varmaan silloin vielä tajunnut vastuuta. Asuin kotona vielä, äidiltä kyselin tarvittaessa neuvoja. Olen ehtinyt myös bilettää ihan tarpeeksi, sillä lapseni oli jo sen ikäinen kun itse pääsin baareihin, että uskalsin hänet äitini hoiviin jättää.
Olin ehtinyt elää tarpeeksi railakasta opiskelijaelämää ja matkustella ympäriinsä, oli myös hyvä ammatti ja työpaikka. En tuntenut itseäni liian nuoreksi enkä liian vanhaksi äidiksi. Nyt ikää 30 ja 2 lasta ja nautin täysillä äitiydestä. Pikkukolmonen vielä haaveissa...
sain esikoiseni juuri 36vuotiaana ja nyt odotan toista. Olitko huonetoverini, lapsen isä ulkomaalainen. Sossutädit kävi jo laitoksella?
En koe olevani vanha, ihan sopivan ikäinen. Olisi voinut vähän aiemminkin tärpätä, mutta näinkin on hyvä.
40v nainen laitetaan ensimmäistä kertaa autonrattiin ja liikenteeseen ;)
lapsia hän ei ole ainakaan vielä saanut lisää:)))))
Vierailija:
40v nainen laitetaan ensimmäistä kertaa autonrattiin ja liikenteeseen ;)
Nyt olen 44 v ja neljäs lapseni syntyy loppuvuodesta.