Mitä ajattelet äidistä, joka jättää 3-viikkoisensa yksin kotiin ja lähtee viihteelle?
Kenellekään ilmoittamatta. Lapsi selviää kuin ihmeen kaupalla hengissä 12 tunnin yksinolon jälkeen isän tullessa kotiin. Lapsi tällöin lähes eloton. Elvytys kuitenkin onnistuu.
Kommentit (26)
Ykstoistanen vastaa aloituksen kysymykseen. Hän ei puhu mitään sellaisesta, että lapsella on hoitaja. Taidat nyt itse tuntea syyllisyyttä kun sekoitat asiat. Mutta tuohon kysymykseen. Ap:n kertoma äiti on ihan selvästi psyykkisesti sairas.
Syvästi masentunut ja muutakin ongelmaa mielenterveydessä. Varmaan myös alkoholisti. Tätä äitiä ei olisi saanut jättää kahden vauvan kanssa.
Hän ei ole riittävän hyvä äiti.
tai sitten persoonallisuushäiriöinen, johon harvoin auttaa mikään.
Jos tiedät tällaisen tapauksen, tai olet itse tapauksen nainen, teet rikoksen jättämällä kertomatta viranomaisille. Lapsen hyvinvointi on tärkeintä, ei maine. Tämäkin lapsi voisi mahdollisesti saada vielä onnellisen elämän, mikäli hänen vanhempiaan autettaisiin!
Vai onko pariskunta eronnut? Luulisi, että puoliso, joka asuu samassa taloudessa, huomaisi jos äidin nuppi on sekoamassa ja tekisi asialle jotain tai ainakin ottaisi 100% hoitovastuun vauvasta.
Sama äiti yritti myöhemmin hukuttaa lapsen kylpyammeeseen, mutta isä sai taas estettyä.
Kuka nyt tulee tänne tuollaista kyselemään vaikka päivänselvää on että ilmoitus pitää tehdä. Aivan sama miten maine kärsii. Ja jos on vielä yrittänyt hukuttaa.
Provoksi veikkaisin!
"terveitäkin" äitejä, jotka jättävät lapsensa ja lätevät bailaamaan.
Kyseinen äiti on selvä mielisairaala-case.
jatkuvasti äitinsä rinnalla. Stockkalla piipahtaa melko pikaisesti syöttöjen välillä. Ja ne synnäri aamutakit on niin kauheita että niillä pyyhkii korkeintaan veret vessan lattialta kun perse vuotaa
Muiden hyvinvointi ei kiinnosta kuin itsen.
tutkittu, että näin äiti itseasiassa suojelee vauvaansa lähtemällä pois, koska muuten vahingoittaisi vauvaansa.
Kun se syntyy, ei tää kirjoittaja osaa irrottautua lapsestaan edes synttäreidensä varjolla.
Olen normaali äiti. Lapsen laskettuaika on kuukausi ennen syntymäpäivääni. Olen menossa juhlimaan syntymäpäivääni ystävien kanssa. Eikö ole kamalaa?
Lapsen isä huolehtii poissaoloni ajan lapsesta, siinä missä kaikista muistakin lapsistamme on huolehtinut.
Jos miehelläni olisi syntymäpäivä vastaavasti, menisi mies juhlimaan. Vai onko se jotenkin eri asia kuin jos nainen lähtee?
Lapsen yksin jättäminen voi vielä mennä välinpitämättömyyden ja alkoholismin piikkiin, mutta ei tuo hukuttaminen. Äidin paikka on mielisairaalassa. Isä hoitakoon vauvan.
olis totta niin kyllä isä olisi lapsensa turvaan vienyt. Eri asia tietenkin jos ei ole lapsen isä
Ei kai kukaan nyt hyvää tommosesta ajattele! Ei oo kaikki kunnossa äidin päässä..
Tunnetko siis tällaisen henkilön? Toivottavasti lapsi on otettu huostaan ja äiti on saanut tuntuvan rangaistuksen vauvansa heitteillejätöstä?
ei siihen taida rangaistukset auttaa.
"terveitäkin" äitejä, jotka jättävät lapsensa ja lätevät bailaamaan.
niin kannattaisi ilmoittaa sosiaaliviranomaisille, jotta tekevät selvityksen perheen tilanteesta ja voiko perhe kantaa vastuuta pienestä vauvasta.
ihan eri asiahan se on lähteä pilettääs kun vauva on turvallisesti hoidosssa.
mutta jos AP on tosissaan, nimettömänä voi soittaa sosiaalipäivystykseen tässä tapauksessa.