Miten kuvailisit synnytyskipuja? Miten voimakasta kipua supistukset aiheuttivat? Itsellani oli todella raju ja nopea synnytys ja...

Olen kuullut, että jos synnytys etenee nopeasti, kivutkin ovat usein rajumpia. Ja nopean etenemisen takia ei ehkä ehditä antaa kipulääkitystä.



Minustakin kivut olivat kuukautiskipujen kaltaisia, vain voimakkaampia. Minulla tuntuivat alavatsalla, mutta monet sanovat, että tuntuvat esim. selässä. Minä pystyin kyllä puhumaan ja liikkumaan koko synnytyksen ajan. Makuulle en halunnut, vaan olin pystyasennossa koko synnytyksen. Epiduraalia en kokenut tarvitsevani, ilokaasu riitti. Ilmeisesti en ollut kovin kipeä, koska olen kuullut monen kertovan, etteivät pystyneet edes ajattelemaan sängyltä nousemista. Se on niin yksilöllistä.

Heissan,



minulla oli mielestäni helppo synnytys, odotin koko ajan pahempaa ja sitten se olikin ohi :-) eli



alkuun supistuksen tuntuivat vaan alavatsalla kouristuksina, aikalailla samoin kuin menkkakivut (mulla on kivuliaat menkat, buranaa kuluu). En alkuun edes uskonut että ne on niitä oikeita supistuksia kun ei tullut minkään maailman puristuksen tunnetta eikä massun yläosassa tuntunut mitään. Kuumavesipullo selkäpuolelle ja rauhallinen hengittely riitti kunnes olin n.4 cm auki. Silloin oltiinkin menty jo sairaalaan ja aloin hengittämään ilokaasua joka riitti minulle koko shown loppuun asti.



Ponnistussupistuksia alkoi tulla avaussupistusten rinnalle synnytyksen loppuvaiheessa ja ne olikin sitten erilaisia. Koko kroppa tärisi niitten voimasta. Niille ei " mahtanut" mitään, lantion/vatsanpohjasta vaan nousi sellainen jännä aalto joka meni koko mahan läpi (aivan kuin oksennus - sillekään ei voi yhtään mitään)



nyt kun synnytyksestä on 2 kuukautta, en enää kuollaksenikaan muista miltä kivut tuntui ja kuinka kipeitä ne supparit oikein oli. Arvelisin että jos kipuasteikko olis 1-10, niin mentiin pahimmillaan ehkä 6 pinnassa. Minä en ole koskaan loukannut itseäni esim. katkaissut jalkaa tms. mutta epäilen vahvasti sellaisen kivun olevan paljon kamalampaa kuin synnytyskivut



t. F

Molemmissa synnytyksissä supistukset tuntuivat vain alavatsalla mutta olivat todella kipeitä. Synnytykset erosivat toisistaan kuin yö ja päivä. Ensimmäinen synnytys oli pitkä (virallisesti 17,5 tuntia mutta itse laskien säännöllisistä 5 minuutin välein tulleista kipeistä supistuksista 21 tuntia) ja toinen synnytys puolestaan käynnistettynä vain 3h 50 minuuttia mutta synnytysten erilaisuudesta huolimatta itse supistuskipu oli aivan yhtä kamalaa. Käynnistetyssä synnytyksessä supistukset alkoivat heti tipan laittamisen jälkeen ja tulivat heti säännöllisinä ja kipeinä mutta kyllä ne supistukset pitkässäkin synnytyksessä olivat helvetilliset.



Supistusten ollessa pahimmillaan en todellakaan pystynyt muuta kuin itkemään. Ensimmäisessä synnytyksessä loppui itkukin jossain vaiheessa ja olin vain mieheni mukaan tuijottanut tyhjyyteen täysin muissa maailmoissa, kasvoista oli vain nähnyt kuinka kovaa (suorastaan helvetillistä) kipu oli. Ensimmäisesä synnytyksesssä ei kivunlievitys mennyt oikein nappiin, luojalle kiitos toisessa hoidettiin paremmin mutta kyllä siinäkin ehti jonkin aikaa kärvistellä ennen kuin sain epiduraalin (lähinnä jouduttiin lekuria odottamaan).



En tosiaan ole koskaan eläissäni kokenut niin kauheaa kipua kuin supistuskipu oli.

Kipu tuntui alavatsalla, alaselässä ja sisaäreisillä ja jossain vaiheessa muuttuneet aivan sietämättömiksi, kahdessa synnytyksessä olen ajatellut etten tästä selviä ja ensimmäisessä synnytksessä menin kipushokkiin. En tiedä johtuiko supistusten rajuus käynnistyksestä. Onneksi epiduraali on olemassa ;)

ja kyllä ne kivut oli jotain aivan hirvittävää, en ikimaailmassa ollut osannut sellaisia kuvitellakaan.. Alkuun ilokaasu hivenen auttoi, mutta ennenkuin vihdoin sain epiduraalin olin saanut petidiinipiikinkin, ja silti vedin valehtelematta ilokaasua maskista kaksin käsin pari tuntia putkeen, ilman hengähdystaukoa.. pää pyörällä siis, mutta tuskat kamalat. Eniten tuntui ehkä selässä, mutta oli se aika kokonaisvaltaista se kipu. Itkin, ääntelin, hieronta auttoi pikkiriikkisen, mutta minäkin vannon epiduraalin nimeen ;)



Toinen synnytys kesti sitten alle 4h, kivut oli ihan riittävän kovat nytkin, eniten tuntui jostain syystä pakaroissa. Ilokaasua vetelin nytkin, mutta onneksi ehdin saada myös epiduraalin, se auttoi taas ihanasti.. Muuten huomattavasti helpompi synnytys kyllä, koska aikaa meni niin paljon vähemmän, siinä ei ehtinyt sillätavalla totaalisesti uupua.



Kyllä ne synnytyskivut ovat tosi yksilöllisiä, oikeasti. En ikimaailmassa voi kuvitellakaan että sanoisin että kivut olivat " siedettävät" tms..Eivät olleet.. ;) Yksi tuttava kuvaili jopa kipuja " hieman tuosta kyljistä kiristi" ...juu,juu, meikäläisellä kyllä " kiristi" vissiin aika paljon rajummin ;)

Ja tässä yhteydessä kartan sanaa " kipukynnys" ... Ei minulla ole alhaista kipukynnystä, vaan helvetilliset kivut! :)

supistukset ovat olleet siedettäviä, kolme synnytystä takana. että ei kaikilla ole niin hirveät kivut. toki ne ovat sellaisia, että ne laittavat kiemurtelemaan ja äänähtelemään, mutta kyllä sen kestää. sitten kun en ole kestänyt, olen pyytänyt kivunlievitystä. mulla tuntunut yleensä selässä ja alamahassa. epiduraali auttoi kahdessa, viimeisessä sain jonkun piikin alapäähän, kun muuta ei keritty antaa. siinä eniten sattui ponnistus. että yksilöllisiä nämä ovat.

Mulla kun ei tullut ponnistusvaiheessa supistuksia enää ollenkaan tai vain hyvin heikosti. Ja sitten piti vaan yrittää arvata, että koska pitäisi ponnistaa, että saisi supistuksesta lisää voimaa työntöön...

Fiikus77:

Ponnistussupistuksia alkoi tulla avaussupistusten rinnalle synnytyksen loppuvaiheessa ja ne olikin sitten erilaisia. Koko kroppa tärisi niitten voimasta. Niille ei " mahtanut" mitään, lantion/vatsanpohjasta vaan nousi sellainen jännä aalto joka meni koko mahan läpi (aivan kuin oksennus - sillekään ei voi yhtään mitään)

niin kaulasta mahalle tuntui kuin miljoona ampiaista olisi pistänyt. Selässä tuntui kuin jättiläinen olisi moukaroinut lekalla. Reidet olivat kuin kuumuudesta hehkuvat rautakanget ja nilkoissa lyijypainot. Supitukset tulivat alle minuutin välein. Ponnistusvaiheessa en tuntenut juuri mitään kipua. Synnytykseni oli kolmas, alkoi vesien menolla ja kesti alle tunnin. Kivunlievityksiä ei luonnollisestikaan keretty antamaan ja omatkin hypnoosi- rentoutus- ja hengitysharjoutuksetkin menivät harakoille. Kaksi aikaisempaa synytystä kestivät kuusi ja kolme tuntia, mutta kolmannessa tunsin kipua enemmän kuin kahdessa edellisessä synnytyksessä yhteensä. Joka synnytyksen jälkeen olen vannonut, ettei koskaan enää, mutta niin vain lapsia on siunaantunut jo kolme :-)

fruit84:

Miten kipeä olit? Miten se kipu vaikutti? Itse olin niin kipeä etten ole ollut koskaan aikaisemmin, en oikein edes pystynyt puhumaan.

Minulla on aika korkea kipukynnys, ja kestän supistuskipua aika hyvin. Viimeiset senttien aukeaminen ja sen jälkeinen kipu ennen kuin lapsi lopulta syntyy, on kuitenkin niin kovaa, että en pysty puhumaan ja välillä meinaa taju lähteä.

Erityisesti toisessa, käynnistetyssä synnytyksessä, jossa vedet menivät heti aluksi, kipu oli sietämätöntä. Olen lisäksi saanut molemmilla kerroilla kipua lisäävää oksitosiinia, mutta en mitään kivunlievitystä, joten synnytykseni ovat ollet todella kivuliaita.

En osaa oikein edes kuvailla kipua, muistaakseni viimeemeeksi ajattelin, että " nyt tajuan, miksi näitä sanotaan synnytyspoltoiksi" , tuntui, että olen tulessa ja palan elävältä.

Ja kohta se on taas edessä...

t. sparven rv 38

Molemmat synnytykset alkoivat klo 20 ja päättyivät noin 11 tunnin jälkeen n. klo 6.30.



Aikanaan (ennen esikoista ja ennen e-pillereitä) menkkakipuni olivat voimakkaita. Esikoiselta (ja myös kuopukselta) synnytyskivut olivat ihan samaa kaliiberia kuin menkkakivutkin. Tosin synnytyskipuina ne tuntuivat todella lieviltä. Vain tunnin ajan ennen epiduraalia kivut olivat vähän voimakkaammat, mutta edelleen täysin siedettävät.



Kuopukselta noita menkkakipuja vähän voimakkaampia kipuja ehti tulla ehkä parisen tuntia ennen sairaalaan menoa ja epiduraalia. Siihen asti niiden voimakkuus vastasi varmasti menkkakipuja, jotka tosin esikoisen saaminen vei pois.



Ponnistusvaiheen kivuista ei ole tietoa, koska epiduraali vei tehokkaasti kipuaistimukset. Esikoiselta se vei tuntoaistimuksen, kuopukselta jäi jonkin sortin tuntoaistimus.



Omasta mielestäni molemmat synnytykseni ovat olleet helppoja. Paljon, paljon kipeämpää sattuu, kun esimerkiksi lyö varpaansa tai sopiva kohta kyynärpäästä osuu johonkin.

Sinun viestisi jotenkin kiteytti tämän, miten joka ikinen synnytys on erilainen ;)



Herranjestas, löisin kyllä varpaani vaikka sata kertaa johonkin mieluummin kuin synnyttäisin ilman epiduraalipuudutusta tai muita lievityksiä! :)

kaikki kolme ovat olleet erilaisia synnytyksiä,mutta kivuliaita. Ensimmäisessä luultavasti oksitosiini tippa voimisti kipuja. Kaksi viimeistä meni luomuna, mutta kipu oli siedettävää vaikkakin paikalleen kahlitsevaa. Supistuksen tullessa en voinut liikkua ja hengittäminenkin oli työlästä vaikkakin syvään huokailu helpotti kipupiikkiä! Sekä jos karjahteli ;)



Istuin keinutuolissa vimmatusti keinuen ja supistuksen tullessa kroppa vääntyi ja lihakset kramppasivat,en kuullut muitten huoneessa olevien puhetta kuin " usvan läpi" ,kuulin omat sydämen tykytykset. supistuksen mennessä ohi,tilanne normalisoitui.



Kipu oli asteikolla 1-10 kaikissa lähellä 10.

Luulin aina, että esikoisen synnytyspolttoja kovempaa kipua en kestäisi, mutta toisaalta taas työkaveriani särki erääseen jäseneen niin paljon, että hän pyörtyi. Onko minun kipukynnykseni siis niin paljon korkeampi vai oliko hänen kipunsa todella suurempaa kuin minulla synnytyspoltot? Vaikeaa kyllä tietää ja verrata.



Mutta asiaan. Eli esikoisen synnytyksen aikana olin aika sekavassa tilassa. Kohdunsuu ei meinannut aueta vaikka oli jo 4-5 tuntia supistellut säännöllisesti. Oli vain sentin auki ja supistelut jatkuivat. Alkoi jo vähän sattumaankin ja kätilö suositteli Petidiniä. Vie joiltain ihmisiltä kärjen kivuilta, toisilla nopeuttaa synnytyksen etenemistä.



Piikki kankkuun ja odottamaan. No eipä tarvinnut kauan odotella kun alkoi tapahtumaan. Kohdunsuu alkoi avautumaan vauhdilla, mutta kipua se ei vienyt lainkaan!!! Petidin on jollain tapaa " huumaava" aine, joten olin ihan jossain muissa maailmoissa suurimman osan ajasta. Meni tunti piikin annosta, ja kohdunsuu oli 10cm auki ja sikiöpussi roikkui ulkona. Siitä 5min syntyi tyttö, yhdellä-kahdella supistuksella viidessä minuutissa.



Tuon tunnin ajan olin siis todella kovissa tuskissa. Supistuksia tuli koko ajan säännöllisesti (loppua kohti varmasti minuutin välein jo) ja pelkäsin aina (ja sanoin ääneenkin), että seuraavaa supistusta en enää kestä. Kipu oli siis NIIN kova, että luulin, ettei sellaisesta voi oikeasti selvitä hengissä. Mutta niin vain selvisin. Mutta asteikolla 1-10 se oli kyllä 11! Huh, vieläkin päässä jyskyttää kun mietin sitä kipua. Onneksi Petidin pisti päätä sekaisin, ja toisaalta se oli kyllä se kipukin. En saanut sanaa kunnolla suusta vaan sössötin jotain outoa. Aivan karmeaa. Mutta ei silti jäänyt pahaa muistoa tapahtumasta, onneksi aika -ja lopputulos- kultaa muistot :)

Täytyy sanoa, että vaikka en helppoa työtä odottanutkaan, ja kivun laadunkin osasin jotenkin ennakoida, sen määrä ja intensiteetti yllättivät kyllä täysin.



Polttava ja jomottava alamaha-ristiselkä-haarojen kipu oli TAVATTOMAn voimakasta, alkoi nopeasti ja kiihtyi nopeasti tahtiin 1-2min välein, parhaillaan taukoa ei oikeastaan ollut, kun jokainen supistus kesti sen minuutin verran. Kipu veti kyykkyyn ja toisaalta liikuttamaan kroppaa, maata tai istua ei voinut lainkaan. Ja kun sitä kesti sitten kahdeksan tuntia.



Asteikolla 1-10 antaisin kivulle arvosanan 8-9, oletettavasti pahempaakin on olemassa, kun ei kerran taju lähtenyt.



Sain epiduraalin, joka onnistui täydellisesti. Jumalan kiitos. En tiedä kuinka henkisesti rikkinäinen ihminen siitä salista olisi muuten ulos tullut.. Täytyy hattua nostaa niille naisille - kuten äitini - jotka ovat synnyttäneet ilman lääkkeellistä kivunlievitystä tai edes sen mahdollisuutta.

Verrattavissa hyvin mietoihin menkkakipuihin (mulla tosi kivuliaat).

Lapsivedet meni vanhempien vessanpyttyyn (oltiin isänpäiväkahveilla ;) n. 30 min siitä ku supistukset alkoi. ja sit alkoi hirveät työntöpoltot n. 2 min välein ja lopulta n. 30 sek välein kun autolla huristettiin sairaalaan. Elämäni tuskaisin reissu. Tuntui kuin koko lantio olis revenny, ei voinu istuu, ku huutaa vaan. ponnistusvaihe oli kaikkein tuskallisin varmaan, ehdin olee sairaalassa sen 20 min (kun tulin jo ponnistavana) ja kun pää ei meinannu millää mahtua ulos.. kun oli niin nuiva kätilöki, ettei heti tehny epparii, ni repeski vähä. Heti synty ku leikkas lihan. koko synnytyksen kesto 1,5 tuntia. Ensisynnyttäjälle nopee, eikä ky kerenny saamaa mitää lievityksiä ;)

Synnytin siis 3 v sitten 13,5t luomuna, ja toki kipu oli lopussa hurjaa mutta pysyi siis siedettävänä, eli ei meinannut taju mennä missään vaiheessa. Toinen synnytys taas oli tosi nopea, kipu oli aivan räjähtävää ja supistuksilla väliä maksimissaan 3min, useimmiten ei edes minuuttia. En osaa kuvailla kipua muuten, kuin että se oli sanoin kuvaamatonta. En pystynyt puhumaan, hengittäminen vaati kaiken keskittymiskyvyn ja tahdonvoiman.

Esikoisen synnytys kesti yhteensä 9h. Ensimmäinen kipeä kohta oli, kun kalvot puhkaistiin, koska halusin papracervikaalin (tuntui etten silloin enää pärjännyt ilokaasulla). Puhkaisun jälkeen tuntui kohdun päällä narinaa, kun se lähti kovaa vauhtia supistumaan ja vedet tulivat ulos. Tiesin jo ennen synnytystä, että SE sattuu, mutta eivät antaneet puudutusta ennen kalvojen puhkaisua.



Toinen kipeä kohta oli, sen jälkeen kun puudutus hälveni ja en ottanut enää lisää ponnistusvaiheeseen, vauvan pään tullessa ulos. Kätilö neuvoi odottamaan seuraavaa supparia, että ponnistan sitten pään ulos, mutta mä en voinut, joten ponnistin sen ilman supparia ja hyvin tuli ilman repeymiä.



Muuten oli tietenkin kipeää supistusten aikana, mutta onneksi supistusten välit ovat kivuttomat (kaikilla?), joten sai aina huilata ja kerätä voimia seuraavaa " aaltoa" varten.



Monille tuleekin synnytysregressio (=omissa maailmoissa), mutta mä olin suppareiden välillä kuin mitään ei tapahtuisikaan ja otin miehestäni valokuvia yms =)

Nyt seuraava synnytys edessä ja kauhulla odottelen sitä.



Ekassa meni ensin vedet, jonka jälkeen alkoi ähes samantien supistaa niin että ehkä 5 supistusta oli vielä jokseenkin kestettäviä. Lähdettiin heti sairaalaan ja synnärin ovelta en pysynyt enää pystyssä supistuksen aikana vaan polvet löi loukkua ja oli pakko kumartua. En saanut heti kivunlievitystä koska olin vasta sormelle auki. Suihkussa sitten ulvoin pari tuntia, jonka jälkeen olin 5 cm ja sain puudutuksen, joka ei kerennyt vaikuttamaan, koska saman tien alkoi p*rsreiässä tuntumaan järkyttävä kipu. Ponnistusvaiheen lähestyttyessä supistukset olivat niin kuin joku mainitsi kramppeja... keho vaan teki mitä piti tehdä ja minulla on muistiväläys siitä, kuinka karjun kuin leijona. Poika syntyi sitten n 4:llä ponnistus-supistuksella eli nopeasti ja kipu oli sen mukaista.



Nyt sitten pelkään entistä kipeämpää ja nopeampaa synnytystä... mutta täyty vaan ajatella että se on loppujen lopuksi vain pieni hetki elämässä ja se pitää vaan kestää. Toivottavasti nyt saan puudutuksen jo ovelta.

Kun supisti 3minsan välein (ja aloin hankkia sairaalaan lähtöä) niin supistukset eivät olleet mitenkään kipeitä, korkeintaan ehkä epämielyttäviä. Tutkimuspöydälle meni vedet ja silloin oli paikat 3cm auki. Sitten supistukset alkoivat voimistua mutta olivat kuitenkin ihan siedettäviä. Muistan kun keskityin tuijottamaan jonkun masiinan tyyppikilpeä mikä oli silmieni edessä aina kun supisti.

Sain kohdunkaulan puudutuksen ja se vei kivut kokonaan! Monitorista melkein katsoin että koska supisti! Tunnin verran se tehosi ja sitten kun pyysin uusintaa niin paikat olivatkin jo 9cm auki eli lisää ei enää saanut. Sattuihan nuo supistukset jonkin verran muttei mitenkään sietämättömiä olleet. Ja kun vauva syntyi, eka kommentti oli että tulipa se helposti! Ja vaikka sanotaan että nopea synnytys on kivulias niin minulla se ei pitänyt paikkansa. " Kivuliaitten" supistuksen alkamisesta (eli vesien menosta) meni 3 tuntia vauvan syntymään!

Eli jos nyt ruvetaan elämäni aikana kokeimani kipuja laittamaan järjestykseen, ei taida synnytys päästä edes top 3-listalle, jossa ykkösenä 8kk välilevytyrä-helvetti. Synnytyksen ohi menee myös 16-vuotiaana kärsimäni kurkkukivut ennen risojen leikkausta...

Tammikuussa olisi taas synnytys edessä, toivottavasti menee saman kaavan mukaan kuin ensimmäinenkin!

PrinsessaFiona:

Mulla kun ei tullut ponnistusvaiheessa supistuksia enää ollenkaan tai vain hyvin heikosti. Ja sitten piti vaan yrittää arvata, että koska pitäisi ponnistaa, että saisi supistuksesta lisää voimaa työntöön...

mulla aivan sama kokemus, kätilöt vaan sanoi, että ponnista kun tulee supistus ja mitään supistuksia en ponnistusvaiheessa oikein tuntenut...ennen sitä kyllä niin JÄRKYTTÄVÄT kivut että ajattlein että ei enää koskaan uudestaan... nyt tiedän, että oli ihan hirveetä, mutta jotenkin tietyllä tasolla unohtanut kivut, koska enää en ajattele että ei enää koskaan uudestaan...