Naurattaako teitä muita maistereita koskaan tuo nuorison graduista höösääminen?

Ihan kuin se gradu olisi lähes elämää suurempi osoitus akateemisen sivistyksen tasosta ja tutkimuksen hallinnasta! Höh! Yksi vähän pitkäjänteisempi ja itsenäisempi harjoitustyö paremminkin.

useamman vuoden, kävin samalla kokopäivätöissä ja tein vielä lapsenkin siinä sivussa. Kyllä se oli aika stressaavaa aikaa. En yhtään halveksi tai väheksy kenenkään graduntekoprosessia, päinvastoin, nostan hattua kaikille jotka saavat sen tehtyä, vaikka sillä ei olisikaan mitään konkreettista merkitystä työn kannalta. Onhan se kuitenkin lopputyö, sinetti opinnoille. Akateemisen sivistyksen kanssa sillä on silti aika vähän tekemistä... t. yksi maisterimutsi

ja toisten tulee nauraa meille. Piste.

Mulle oli itselleni tärkeää tehdä laadukas gradu, ja vaikka nyt 12 vuotta myöhemmin yksikään työnantaja ei ole ollut siitä kiinnostunut, en yhtään kadu sitä että tein homman kunnolla.



Onhan sitä maailma täynnä juttuja joiden eteen ei ole "pakko" nähdä vaivaa mutta voi silti haluta. Eihän sanotaan nyt vaikka maratonin juoksemisesta ole kenellekään mitään hyötyä, paitsi sille ihmiselle itselleen joka saa siitä tyydytystä.

Gradun voi tehdä myös vanhempana, kuten minä nelikymppisenä :). Eikä se naurata. Se on iso työ määrällisesti ja laadullisesti, ainakin minun alallani.

Tämän ikäisenä työhön tarttuminen ei pelota, olen työvuosinani vetänyt läpi hienosti isoja projekteja. Mutta tämän ikäisenä myös ehkä vaatii itseltään ja työltään paljon. Vaikka se olisi "vain" gradu. Olisi hienoa, jos pystyisi sillä osoittamaan oikeasti jotain tai osallistumaan käynnissä olevaan keskusteluun tai jopa aloittamaan uuden.

Se on toisaalta hyvä, että ei gradun ole pakko olla mielettömän hieno, jos ei jaksa tai halua tai juuri sillä hetkellä pysty, huonommallakin pärjää.

Relax.

Ihan kuin se gradu olisi lähes elämää suurempi osoitus akateemisen sivistyksen tasosta ja tutkimuksen hallinnasta! Höh! Yksi vähän pitkäjänteisempi ja itsenäisempi harjoitustyö paremminkin.

vain vittuilemaan?

mutta ylioppilasarvosanoilla brassailu kyllä naurattaa kun niillä ei kyseisen tutkinnon jälkeen ole juuri mitään tekoa.

vaikka gradunteosta on aikaa nyt kyllä on muistissa se stressi. Vaikka jo silloin ymmärsin että ei gradu ole mikään iso juttu, piti se kuitenkin saada valmiiksi!

Kun eihän tuolla läpyskällä ole pätkän vertaa merkitystä jälkeenpäin.

Häpeä!



t. 2

miten paljon latausta ja ahdistusta siihen liittyy ja sitten vasta jälkeenpäin tajuaa, mikä liirunlaarumlätty se lopulta saakin olla.

Itselläni on kaksi gradua ja lissarityö. Väitöskirja-aihetta tässä suunnittelen sitten eläkepäiviksi (huom. ehkä ajankuluksi!), kun sain jo näillä töillä kivan tyopaikan.

mutta tottahan sen itse jo tietää, että paniikki arvosanoista ja muusta on melko turhaa. Gradu on yhdentekevä opus kaikille muille paitsi ehkä niille, jotka tahtovat yliopistolle töihin.

Erityisesti, jos tutkijan ura kiinnostaa. Siitä voi tulla jopa ensimmäinen julkaisu.

sisällönanalyysin tekemiseen! Voin kysyä tarkemmin jos joku osaa vastata!

Miksi ihmeessä pitää piilottaa, jos on elämässä jossain asiassa menestynyt. Mitä ylpeilemistä siinä on, jos on huonot yo-arvosanat? Yo-todistus on todistus yhdestä elämänvaiheesta kuten vaikka työtodistus tai mikä vaan. Se on vaan kumma, että koulutodistuksista ei saa puhua, mutta esimerkiksi muulla osaamisella saa retostella ihan rauhassa.... En tarkoita, että tuo nyt olisi elämää suurempi asia, mutta yksi saavutus muiden joukossa.

mutta ylioppilasarvosanoilla brassailu kyllä naurattaa kun niillä ei kyseisen tutkinnon jälkeen ole juuri mitään tekoa.

olen amkissa jotain lopputöitä ohjannut ja huomannut että se on toisille todella hankalaa (lähinnä hommaan ryhtyminen). Itse en gradua stressannut, mutta oikeastaan, mistä tahansa olen menneisyydessä stressannut, mitä kaikkea olen jännittynyt, niin aika turhaa on ollut. Mutta ymmärrän hyvin gradustressiä, onhan se usein siihen asti suurin kirjallinen työ, joka voi tuntua todella isolta, jos on tottunu parin sivun juttuihin.



Tapanani ei muutenkaan ole naureskella muiden tunteille.

Pelkästään sen lähdeaineiston keräämiseen ja työstämiseen humahti jo pari kuukautta täyspäiväistä työtä. Kaiken kaikkiaan työstin gradua vuoden verran, ja se todellakin oli yksi laajimmista projekteista, joita olen koskaan tehnyt tai tulen tekemään. Se vaati aikaa, pitkäjänteisyyttä ja sitoutumista, eikä todellakaan ollut mikään "vähän laajempi harjoitustyö muiden joukossa".

Ja nille, jotka ovat sitä mieltä, ettei sillä läpyskällä kuitenkaan tee mitään jatkossa. No, on ehkä alakohtaista, mutta ihan varmana ei teekään, jos suoltaa lopputyönsä periaatteella "vähän laajempi harjoitustyö muiden joukossa, jolla ei jatkossa tee mitään". Parhaimmillaan opinnäytetyöt ovat kuitenkin osa tieteenalan sisäistä diskurssia ja poikivat jatkoa. Moni väitöskirja ja lisensiaatintyö on suoraa jatkoa gradusta ja monelle on näin auennut tieteellinen ura nimenomaan gradun kautta.



Itse tein graduni ja valmistuin 31-vuotiaana, eikä minulla ollut päivääkään työkokemusta omalta alaltani, jota päädyin opiskelemaankin vasta 25-vuotiaana, hanttihommien ja kotiäitiysvuosien jälkeen. Lopputyöni, ja vain sen, perusteella minulle kuitenkin TARJOTTIIN akateemista - arvostettua ja hyväpalkkaista - työtä. Ensin toki vain pätkää, mutta nyttemmin toimin vakinaisena samassa työssä. Eli minä todellakin tein jotain sillä läpyskällä; nimittäin urani.

Pelkästään sen lähdeaineiston keräämiseen ja työstämiseen humahti jo pari kuukautta täyspäiväistä työtä. Kaiken kaikkiaan työstin gradua vuoden verran, ja se todellakin oli yksi laajimmista projekteista, joita olen koskaan tehnyt tai tulen tekemään. Se vaati aikaa, pitkäjänteisyyttä ja sitoutumista, eikä todellakaan ollut mikään "vähän laajempi harjoitustyö muiden joukossa".

Ja nille, jotka ovat sitä mieltä, ettei sillä läpyskällä kuitenkaan tee mitään jatkossa. No, on ehkä alakohtaista, mutta ihan varmana ei teekään, jos suoltaa lopputyönsä periaatteella "vähän laajempi harjoitustyö muiden joukossa, jolla ei jatkossa tee mitään". Parhaimmillaan opinnäytetyöt ovat kuitenkin osa tieteenalan sisäistä diskurssia ja poikivat jatkoa. Moni väitöskirja ja lisensiaatintyö on suoraa jatkoa gradusta ja monelle on näin auennut tieteellinen ura nimenomaan gradun kautta.

Itse tein graduni ja valmistuin 31-vuotiaana, eikä minulla ollut päivääkään työkokemusta omalta alaltani, jota päädyin opiskelemaankin vasta 25-vuotiaana, hanttihommien ja kotiäitiysvuosien jälkeen. Lopputyöni, ja vain sen, perusteella minulle kuitenkin TARJOTTIIN akateemista - arvostettua ja hyväpalkkaista - työtä. Ensin toki vain pätkää, mutta nyttemmin toimin vakinaisena samassa työssä. Eli minä todellakin tein jotain sillä läpyskällä; nimittäin urani.

Sen tekemisessä päätarkoitus on, että opiskelija valmistuu, eikä se että tuottaisi jotain oikeasti tieteellistä. En tosin ole kuullut, että kukaan kovasti höösäisi gradustaan tällä alalla. Muista aloista en sano mitään kun en tiedä.