Särkyi idylli, että lapset lopettaisivat itkun pvkodissa, kun vanhemmat häipyvät näkyvistä.

että nimenomaan hän on kasvattanut lapsistaan reippaita.

Lapsilla on syntymästään asti temperamentti, johon voi vain vähän vaikuttaa.

Toinen ei itkeskellyt perään, toiselle taas ensimmäiset pari viikkoa oli vaikeaa aikaa, sitten helpotti.



Mitä itse olen seurannut, nähnyt ja kuullut vuosien varrella, niin kyllä ne lapset aika pian lopettavat sen itkemisen kun vanhemmat ovat lähteneet, ja nopeasti oppivat olemaan ikävöimättä. Luulen että kun lapsi oppii että, vanhemmat tulevat hakemaan kotiin kuitenkin joka päivä, eikä heitä sinne tosiaan hyljätä, rupaa hän luottamaan ja oppii nauttimaan kavereista, puuhailuista yms.

huomioon se et jos menee sisaruksia tarhaan niin jotain pienempää ei välttämättä enää itketä niin paljon (josko ollenkaan) jos on 4v. sisko tai veikka mukana..

eskarin. Ei nyt itke perään, mutta kyllä on vähän takkuista alku ollut...

Minusta on kuitenkin terve merkki ja istuu tytön luonteeseen - hän kun ilmaisee aina mielipiteensä.



Kaksi vuotta nuorempi pikkusisko taas mykistyy stressitilanteissa. On siis niinsanotusti " unelmahelppo" .

Kyllä mun mielestä on kyse myös kasvatuksesta.



Minä olen aina rohkaissut lapsia uusien asioiden edessä. Ihan pienestä pitäen. Ja se kuka sanoi ettei omia virheitään näe... Olet väärässä. Kyllä näkee. Ja sitä kautta niistä oppii.



On totta että lapselle on helpompaa jos sisarus menee myös hoitoon. Meillä tästä ei ole juurikaan ollut " apua" kun kaksosia lukuunottamatta kaikki on aina olleet eri ryhmissä keskenään.



Meillä on aina näytetty tunteet avoimesti, eritoten vauvan syntymän jälkeen kun helposti kaikki aika menee vaan vauvan kanssa ja isommat kuvittelee olevansa vähemmän tärkeitä.



Ihan hyvällä tuon viestini kirjoitin mutta jos kerran olen kaikessa väärässä niin hajotkaa omaan täydellisyyteenne...



T:35

Hänellä on rohkeat lapset, jotka on aina ensimmäisenä menossa joka paikkaan. Jos hänen lapsillaan olisi samanlainen temperamentti kuin äidillään, ihan varmasti mussuttettais kuinka äiti on opettanut lapsistaan ujoja ja arkoja. Tuo esimerkkiperhe on oikeasti opettanut mulle, että äiti pystyy opettamaan lapsilleen rajallisesti asioita. Ja äiti on kotiäiti. Isä on samaa temperamenttia kuin lapset. Näistä lapsista yksikään ei ole mallia rohkea. Mulla on todella paljon sosiaalista elämää ja käydään kaikenlaisissa paikoissa ja todellakin annan lapsen tehdä asioita melkein huimapäisyyteen asti. Hän onkin ketterä ja näppärä. Sitten kun uskaltaa mennä mukaan. Eli porukan viimeisenä :). Ja kyllä, hoitoon meno on itketty, muttei mitenkään tolkuttomasti -sikäli kun tiedän.

Siis yksikään ei ole perinyt äiteensä ujoa temperamenttia :).

kävin lasteni kanssa avoimessa päiväkodissa paikassa, missä oli heti seinän takana pienten osasto. Tämä avoin päiväkoti siis sijaitsi päiväkodin tiloissa.

Lähestulkoon koko ajan sieltä pienten osastolta kuului itkua, välillä enemmän ja välillä vähemmän. Ankea kuva minulle siinä jäi päiväkodista.



Isommatkin lapset siellä joskus itkivät yksin ulkona, eikä hoitajat välttämättä reagoineet heihin mitenkään vaikka vieressä olisivat seisseet :(



Kannattaa tutustua huolella päiväkotiin enne kuin lapsensa sinne jättää.

Täällä juuri huokailen, että miten tämän työ-ja-lapset kuvion järjestäisi... Olisi koulutusta vastaava työ tarjolla, mutta kun en henno alle 2 vuotiasta viedä hoitoon :(

Tuntuu kamalalta jättää alle kaksi vuotias paikkaan, jossa tiedän koko päivän jonkun lapsista itkevän äidin perään. Hoitajilla ei millään riitä syliä kaikille. Vaikka hoitajat sanovat oman lapseni päivien sujuvan hyvin ja itkun olevan vähäistä, en usko heitä näkemäni perusteella. Lapsi jää joka aamu hysteerisesti itkien ja kiinni takertuen päiväkotiin. Inhottavaa. Harkitsenkin vakavasti jos sittenkin ottaisin vielä lapseni kotiin.

Kun niin haluavat että lapset hoidettaisiin kotona?



Joo, en mäkään tollasille hoitajille uskaltaisi jättää lastani hoitoon, joilla ei selvästikkään ole halua tehdä työtään, eli hoitaa lapsia.

heille jää henkiset traumat, joista he eivät toivu koskaan eivätkä kykene normaaliin elämään.

Jos aloittivat heti kun isä tai äiti tulee takaisin niin saattoi tulla se mielikuva että itkevät vaan koko päivän.

ryhmässä oli 12 1-2 vuotiasta. Eikä siellä kyllä kukaan itkenyt. Tosin omani huusikin sitten kokoajan ja jouduin jättämään kanssa väkisin. Hoitosuhde oli niin lyhyt, etten tiedä missä ajassa lapseni olisi tottunut hoitoon.