Uusi parisuhde, rikkoutuneesta opiksi?

Täällä 38 v. nainen miettii, uskaltaako eteenpäin parisuhteessa. Takana 12 vuoden avoliitto, josta 6-v. lapsi, erilleen muutettiin 2 v. sitten ja uusi suhde ollut nyt reilun vuoden verran. Edellinen suhde päättyi molempien uupumiseen, miehellä töistä johtuva (ihan diagnosoitu) ja itse väsyin kaikesta huolehtimiseen, kävin siis myös kokoaikaisesti työssä.

Ero helpotti kyllä, ei tarvinnu huolehtia enää kuin omista ja lapsen tarpeista ja tajusin, ettei mies ollut oikeasti osallistunut yhtään mihinkään kotona (kun ei jaksanut). Tässä uupumisessa oltiin kuitenkin eletty jo useampi vuosi ja tunteet miestä kohtaan oli kuolleet eikä ollut enää halua niitä herätellä, vaikkei toinen ilkeyttään ollut laiskotellut (perheneuvolassa kuljettiin terapiassa).

Nyt suhteessa miehen kanssa, joka elellyt sinkkuna useamman vuoden ja huolehtinut omista asioistaan ko aikana ja hämmästyttää tekemällä kotitöitä ihan omasta aloitteestaan ja muutenkin osallistuu arjessa tavalla, jota en ole koskaan kokenut, ja puhuu ja pussaa ja myös kuuntelee.

Asutaan yhdessä (lapsi enimmäkseen meillä) ja nyt alkaa tuntua, että haluaisin ehkä jopa naimisiin ja lapsen, mutta vähän pelottaa, että osaanko itse käyttäytyä niin, etten taas omaksu sitä kodinhoitajan roolia ja opeta tahtomattamme miestä " laiskaksi" .

Asiani siis oikein hyvin, mutta biologinen kello tikittää. Aiempi suhde ja ero jätti jäljet, enkä haluaisi toistaa samoja virheitä. Onkohan muilla kokemuksia, että oletteko " osanneet ottaa opiksenne" ?