Kun Ukrainan sota loppuu, talous lähtee ennennäkemättömään nousuun. Ja sama juttu kun Trump kaatuu lopullisesti
Luulen että Venäjäkin on saanut leikistä tarpeekseen ja se tarvitsee investointeja. Ukraina pitää jälleenrakentaa.
En henkilökohtaisesti usko että Venäjällä on resursseja jatkaa sotaa muualla. Putin tulee kuolemaan, koska on iäkäs. Nuorempi polvi haluaa talouskasvua ja Eurooppa voi sen heille taata. Siksi tavara alkaa virtaamaan.
USA taas hyötyy kun Trump kaatuu. Taloon saadaan aikuinen. Markkinat tykkää.
Tiedän että moni suhtautuu asiaan tunteella, mutta voi olla parempi että sota loppuu pian jonkinlaiseen tasapeliin. Kumpikaan ei saa tavoitteitaan, joten homma on turhaa paskaa. Rauha ja kukoistus, on sitä ennenkin tapahtunut.
Kommentit (10)
Mutta loppuuko sota koskaan kas siinä kysymys🤔🤔
Voi kun Trump kaatuisi, ihmeellistä että siellä sietävät tuota höperöä. Käyttävät hyväkseen hänen lapsenomaisuuttaan ja pölvästin elkeitä
Putin kuolisi jos Usa haluaisi sitä. Eivät halua, palvelee jotain heilläpäin että Eurooppa on heikko
Tasapeli voisi olla juuri paras. Ukraina saisi "torjuntavoiton" eikä sen uhraus olisi "turha". Venäläiset voisi pitää ne idän alueet jotka sillä on ja juhlia sitä jos ne nyt niin tärkeät heille on. Kumpikin selviäisi ilman täydellistä nöyryytystä, mikä voi olla hyvä meille kaikille. Keskinäiset välit heillä on paskat, mutta niin vain entisenkin Jugoslavian maat elää sovussa nykyään. Joka tapauksessa Euroopalle olisi hyvin tilauksia sieltä ja markkinat rauhoittuisivat ja alkaisivat kasvaa. Kaikkihan tässä toivotaan parempia aikoja. Historia ei ole oikeudenmukainen, mutta tasapeli voisi mahdollistaa jonkinlaisen uuden huomisen.
Olen aloittajan kanssa pääosin samaa mieltä.
Vaan millainen olisi Yhdysvaltojen linja, jos Biden olisi voittanut Trumpin? Epäilen, että Yhdysvallat olisi tukenut Ukrainaa vieläkin enemmän. Trump on koko ajan halunnut ajaa Yhdysvaltojen etua ja halunnut vetäytyä "maailmanpoliisin" hommasta ja jättää sen eurooppalaisille liittolaisilleen. Etenkin sotien maksamisen.
Vierailija kirjoitti:
Voi kun Trump kaatuisi, ihmeellistä että siellä sietävät tuota höperöä. Käyttävät hyväkseen hänen lapsenomaisuuttaan ja pölvästin elkeitä
Trump on saanut republikaanipuolueen niin lumoihinsa ja pikkusormensa ympärille että puolueen sisällä kaikenlaisesta toisinajattelusta ja vastarinnasta saa heti rangaistuksen. Trump kostaa. Puolueessa on lisäksi paljon pyrkyreitä jotka joko hyötyvät tai vähintään uskoivat hyötyvänsä Trumpin puuhista. Nyt kun homma kuseereisille, on myöhäistä perääntyä.
Trump oli ennenkaikkea niin lumovoimainen ihmisenkuvatus että republikaaneista on tullut pelkkä kultti, jonka epäjumala Trump on. Kultteihin valitettavasti kuuluu ominaisuutena sokea lojaalius suurta johtajaa kohtaan.
Monilla voi lähteä, mutta meillä ei. Stubelo jo pestinsä alkumetreillä kävi siellä Z-pussailemassa ja halailemassa, ja ensimmäisenä uutisointina kerrottiin, että sitoutti meidät 10 vuodeksi maksamaan (sotaa+jälleenrakennusta). Ja ei EU-kuvio, vaan sen lisäksi kansallisesti.
Venäjällä nuorempi polvi tajuaa sen, että heidän hyvinvointinsa on kaupasta riippuvainen. Sota laitetaan Putinin syyksi yksin ja mennään eteenpäin. Eurooppa tarvitsee myös Venäjän resursseja, joten tulemme näkemään nopean takinkäännön. Talous kuitenkin alkaa kasvaa. Suomessakin idänkauppa antaisi kovan piristysruiskeen, Hallinto on sekaisin, mutta ihmiset siellä on tavallisia ihmisiä diktatuurissa. Eiköhän hekin halua rauhaa.
Jos sota taas jatkuu se näivettää meidät kaikki.