Lue keskustelun säännöt.
Alkoholistien aikuiset lapset, vertaistukea tarvitaan!
15.08.2007 |
Olen jo nelikymppinen perheenäiti, mutta vieläkin vuosien takaiset asiat lapsuudestani välillä ahdistavat. Varsinkin äitini, en pysty antamaan anteeksi edelleenkään useita asioita. Oletteko aikuisinakin vielä joutuneet käymään läpi vastaavia asioita? Oletteko käyneet jossain ryhmässä tai vastaavaa,onko siitä ollut apua?
Kommentit (45)
Kun kaverikin on ottanut korjaussarjan ties kuinka kauan ilman ongelmaa. Ihmisten on niin vaikea ymmärtää että jollekin ei riippuvuutta tule, toisille taas tulee helposti etenkin jos on sukurasitetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta vasta nuyt kolmikymmpisenä. Olen joutunut katsomaan juomista ja perheväkivaltaa koko lapsuuteni ja nuoruuteni, vaikka ulospäin meillä olikin kulissit kohtalaisessa kunnossa.
Itseäni helpotti terapeutin lause, että kaikki lapsuuden tunteeni ovat oikeutettuja. Kärsin siihen asti edelleen siitä vatsaa vellovasta pelosta, kun lapsena tunsin, että kohta tilanne räjähtää käsiin. Ja aikuisena mietien, että kuinka en edelleenkään päässyt tunteesta eroon, vaikka nythän minulle ei enää voi väkivaltaa tehdä.
Terapiassa ymmärsin, että kaikki ne tunteet ovat olleet ja ovat edelleen oikeutettuja. Samoin viha. Sekä juovaa isäpuolta että selväpäistä äitiäni kohtaan - äitiä siksi, että hän ei pelastanut meitä tilanteesta ottamalla eroa.
silloin kukaan ei voi haavoittaa sanomalla että hullun tytär on itsekin hullu.
Kaltaisiasi voit muuten tavata Omaiset mielenterveyden puolesta -yhdistyksen ryhmissä, suosittelen..
t. erinäisen määrän hulluja ja päihdeongelmaisia perheessään omannut
Isän alkoholismi ja lapsuudenperheen muut ongelmat jättivät jälkeensä epämääräisen ahdistuksen, joka muutaman muuton, parin lapsen ja parisuhdekriisin myötä voimistui niin, että hain siihen apua kriisikeskuksesta.
Kävin terapiassa puolisen vuotta ja siitä oli todella paljon apua! Sain vihdoin keskustella lapsuuden asioista ja huomata, että tunteeni olivat normaaleja ja oikeutettuja, ja se mitä vanhempani minulle tekivät väärin. Olinhan itse sitä mieltä ennestäänkin, mutta keskustelu terapeutin kanssa sai minut uskomaan tähän tunteeseeni. Parisuhdekriisikin jotenkin katosi kuin itsestään ahdistuksen hälvetessä terapiassa. Terapian lopuksi terapeutti toivotti tervetulleeksi takaisin, jos ahdistus myöhemmin palaa, ja niin aion tehdäkin.
Ensin juo perjantai-illat. Sitten alkaa korjailla olojaan krapulakaljoilla. Ja sitten menee jo toinen päivä helposti...
Oma valinta on, seuraukset kun itse jo tietää... Ei ole sairaus...