Osallistuvatko isovanhemmat perhe-elämänne?

Oma äitini käy suht. säännöllisesti meillä kylässä (asuu samassa kaupungissa), ja on kiinnostunut lastenlastensa elämästä.

Hoitoapuakin välillä tarjoaa, joskus jopa yön yli.

Äitini eläkkeellä, ja suht. terve ihminen on.



Anoppini käy silloin tällöin meillä kylässä (asuu muutaman kilometrin päässä meistä), ja lapset käyvät mieheni kanssa anopilla kylässä (itse en voi vierailla anoppilassa, siellä 2 kissaa, ja olen todella allerginen lemmikeille).

On kiinnostunut lastenlastensa elämästä, ja tarjoaa hoitoapuaan aika kivasti.

Anoppini vielä työelämässä, ja harrastaa paljon erilaisia aktiviteetteja, joten aikaa ei hirmuisesti ole, mutta mukavasti on lastemme elämässä mukana.



Isäni asuu viereisessä kaupungissa (vanhempani eronneet aikapäiviä sitten), ja on eläkkeellä oleva, terve, suht. "nuorikin".

Ei vaan järin ole kiinnostunut meidän elämästämme, mistä olen todella surullinen.

Itselläni yksi sisarus, hänellä 2 lasta. Nämä sisareni lapset (joita 2) ovat kaikki kaikessa isälleni. Olen katkera siitä, että isäni pitää meitä lapsia ja etenkin lapsenlapsiaan täysin eriarvoisessa asemassa.

Mitään hoitoapua en isältäni saa. Tapaa meitä/lapsiamme n.1-2 krt vuodessa.

Pakkopullalta tuntuu isäni osallistuminen meidän perheen juhliin ja arkeen.



En toivo/odota mitään materiaalista avitetta, rahaa, tms.

Toivoisin vaan, että olisivat aidosti kiinnostuneita lastenlastensa elämästä.

Olisivat osallisina niin iloissa kuin suruissa, arjessa sekä juhlassa.

Kateellisena katson esim. uimahalleissa yms. kun esim. vaarit käyttävät lapsenlapsiaan uimassa.

Meillä kun isäni ei vie mihinkään meidän lapsia (sisareni lapsia kylläkin vie ja tekee heidän kanssaan erinäisiä asioita, hoitaa heitä, yms.)

Joinakin hetkinä toivoisin ihan konkreettista lastenhoitoapua ns. "hätätilanteissa", ja joskus olisi kiva viettää mieheni kanssa enempi kahdenkeskeistä aikaa.

Mielestäni isovanhemmat ovat rikkaus lapsille, ja yhtälailla lapsenlapset ovat rikkautta isovanhemmille, jos asiat vaan sujuvat.



Lapseni 18 v, 6 v, 4 v ja 1 kk.

äitini auttaa jonkin verran. Että pääsen esim. kampaajalla ja lääkärissä käymään. Ja muutaman kerran vuodessa on isompi yö-kylässäkin.

muutkin kaikki isovanhemmat ovat elossa eivätkä vanhoja edes,ja suurin osa suht lähelläkin asuu. Mutta ei ole apua heiltäpäin tullut ikinä.



Niin ja kahden lapsen yh olen,lapset 3v ja 6kk

Kanssakäyminen on läheistä ja tiivistä, silti toista kunnioittavaa. Apua ja tukea ollaan saatu sekä taloudellista että henkistä, silloin kun sitä on tarvittu, lastenhoitoapua itsestään selvästi (ihan mummojen aloitteesta). Nyt kun isovanhemmat alkavat olla jo aika iäkkäitä ja lapsetkin aika isoja, alkaa olla meidän vuoro antaa takaisin sitä mitä ollaan itse saatu. Eli kohta on meidän vuoro pitää huolta isovanhemmista sen minkä voimme ja pystymme.

Eipä nuo paljoa ole tukeneet.

miehen vanhemmat asuvat miltei 300 km päässä ja ovat jo vanhoja ja anoppi melko sairas. Eivät siis kauheasti osallistu. Pyytelemme usein kylään, mutta eivät jaksa tulla. Tulee käytyä liian harvoin, koska elämä kiireistä ja arjen pyöritys vie aikaa.

Olen kyllä surullinen tilanteesta... , olisi hienoa kun näkisimme enemmän ja osallistuisivat arkeen enemmän. Omaa äitiäni on myös ikävä, hän kuoli kun esikoisemme syntyi... :-(

Minun isäni hoitaa päivittäin lapsiamme sillä hän on lapsen varsinaien hoitaja.

Aeimmin asuimme monen sadan kilometrin päässä isovanhemmista ja hoitoapua saimme kun menimme vierailulle ja kun isovanhemmat tulivat käymään.

Nyt vanhempani asuvat samassa pihapiirissä ja kanssa käyminen on päivittäistä, Isoisä hoitaa lapsia ja mummu on vielä työelämässä.

Toiset isovanhemmat asuvat kaukana ja ovat ilan kulkuneuvoa joten käyvät harvakseltaa. Mummu tulee kyllä pyydettäessä vaikka viikoksi lapsenvahdiksi.

Isoisovanhemmat ovat jo iäkkäitä ja eivät vieraile mutta soittellemme ja vierailemme heillä.

Neljälapsisessa perheessämme jossa kolme harrastaa aktiivisesti niin lähi-isovanhemmat ovat oivia kuskeja. He haluavat käydä kisoissa lastemme kanssa ja olla kuskeja.

Lisäksi että he hoitavat paljon meidän lapsia, isovanhemmat hoitavat myös sisarusteni lapsia.

Vaikka asumme samassa pihapiirissä nii kasvatustapaamme he eivät puutu.

Jatkoa ajatellen kun vanhempani alkavat ikääntyä niin lapsenlapsista on heille varmasti seuraa ja autokuskeja. Ja vanhempani voivat asua omassa talossaan kauan sillä me voimme sitten hoivata heitä.

Meilä on kaksi lasta ja kolme isovanhempaa, jotka kaikki asuu toisella paikkakunnalla, mutta onneksi vain tunnin-kahden matkan päässä. Isovanhemmat on jo iäkkäitä eli yli 70v. vanhoja, mutta virkeitä sellaisia.



Leikki-ikäiset lapsemme ovat isovanhemmilla hoidossa joskus viikonkin putkeen keskenään, isovanhemmat rintävät hoitoavuksi työmatkojen aikana tai sairastamisten yhteydessä tarvittaessa. Lomilla suunnataan mummolaan ja mökilä ollaan aina vaarin kanssa. Arkeamme siivittää soitot mummolaan, piirustusten lähettäminen postissa jne.



Isovanhemmilla on aina aikaa, syli, leipomusta, metsäretki tai nuotiohetki ja leikkiä lapsen kanssa - läsnäolevaa yhdessäoloaikaa arvostamme erityisesti. Karkilla tai lahjoilla ei lapsten kiintymystä tarvitse ostaa, joskus ne on toki mieluisia nekin, mutta ei ollenkaan tärkeintä lapsenkaan mielestä. IHANAA kun on isovanhemmat.

Erittäin surullisena koen tuon asian. Isovanhemmilla olisi paljon annettavaa lapsenlapsille. Elämänkokemuksia ja mukavia tarinoita jaettavaksi sukupolvelta toiselle.

Toivoisin että ottaisivat itse yhteyttä lapsenlapsiin ja olisivat valmiit jakamaan edes pienen osan ajastaan heidän kanssaan. Tekemään yhdessä mukavia asioita tai vaikka ulkoilemista yhdessä. Tästä on kyllä keskusteltu, mutta eivät silti ole tehneet mitään asian eteen.

Ovat jotenkin katkeria ihmisiä. Ehkä pettyneet omaan elämään ja näin eivät osaa / kykene antamaan lapsenlapsilleenkaan mitään.

Isovanhemmilla on aina aikaa, syli, leipomusta, metsäretki tai nuotiohetki ja leikkiä lapsen kanssa - läsnäolevaa yhdessäoloaikaa arvostamme erityisesti. Karkilla tai lahjoilla ei lapsten kiintymystä tarvitse ostaa, joskus ne on toki mieluisia nekin, mutta ei ollenkaan tärkeintä lapsenkaan mielestä. IHANAA kun on isovanhemmat.

-- Tätä minäkin toivoisin OMILTA vanhemmiltani!! Että soittaisivat esim. joskus iltapäivällä ja pyytäisivät että toisin jonkun lapsista ja veisivät vaikka metsään (asuvat ihan vieressä). Tai veisivät jonnekin edes.... Surettaa!

-- meillä on melkein toisinpäin, että mitään ei haluta tehdä lastenlasten kanssa. Veljeni oli kysynyt hoitoapua isoille lapsilleen (8- ja 11-v) kesällä päiväksi ja pappa oli jopa luvannutkin. No mummo ja pappa hokasivatkin että ehei he halusivatkin lähteä markkinoille!! Joten pappa kyseli MINULTA että voinko minä olla veljen lasten kanssa. Tokihan minä suostuin koska haluan viettää aikaa veljeni lasten kanssa. Se on vain se mitä minä mietin, että miksi eivät isovanhemmat voineet ottaa lapsia mukaansa markkinoille? Olisivat saaneet tutustua. Tämä on vain yksi osoitus siitä miten outoja vanhempia minulla on:(((.

Mummo viettää meillä paljon aikaa, asuu 500km päässä, mutta ei estä mitenkään merkittävästi näkemistä. Mummo voi olla meillä yli kuukauden kerrallaan vierailulla ja hoitaa lastani mielellään. On sanonut, että haluaa nähdä tyttäreni eri kasvuvaiheet ja olla läsnä niin paljon kun

mahdollista. Arvostan tätä todella paljon. Ja tyttärelleni mummi on todella tärkeä. Miehen vanhemmat asuvat ulkomailla ja heidät tyttö on tavannut kerran.:(

Ukki asuu myös 500km päässä ja silloin nähdään kun siellä käydään. Kerran vuodessa käy meillä lomalla. Mukavaa olisi jos kävisi useamminkin. Tykkää kyllä lapseni kanssa touhuta ja puhelimessa jutellaan viikottain kuulumiset. Olisi kyllä ihanaa, jos edes joku asuisi lähellä..

Isovanhemmat, vaikka asuvat samalla paikkakunnalla eivät esim ota lapsiamme yökylään - eivät edes yhdeksi yöksi. Kun meillä oli ainoastaan kaksi lasta, hoitoapua sai hieman paremmin, mutta aina piti itse pyytää. Nyt kun lapsia on kolme, hoitoapu loppunut kuin seinään. Tuntuu että meillä ainakin mummot ja papat ovat näitä "juhlamummoja ja -pappoja". Menevät ja tulevat, eikä lapsenlapset oikein mahdu kuvioihin, vaikka terveys on heillä ok - eikä ikäkään vielä rasita. Ärsyttää :(

Omat vanhempini asuvat parinsadan kilometrin päässä. Käyvät kylässä muutaman kerran vuodessa. Me käymme enemmän siellä. Tulevat kyllä hoitamaan lapsia (1 ja 4v) kun pyydän. Toivoisin kuitenkin, että pyytäisivät itse lapset heille.

Ovat eläkeläisiä, hyvässä kunnossa olevia, mutta omat harrastukset ovat täkeämpiä(?) *plaah*



Mieheni isä vaimonsa kanssa asuu naapuripaikkakunnalla. Työssäkäyviä ovat, mutta lapsenlapsille riittää aikaa joka toinen kuukausi, pari tuntia kerrallaan *plaah*



Mieheni äiti miehensä kanssa asuu ulkomailla. Yhteyttä pidetään pari kertaa vuodessa *plaah*



Eli, aika heikoilla hangilla on lasteni suhteet isovanhempiin. Jospa tilanne, muuttuu, kun lapset kasvaa? (Toiveajattelua?)

Ikääntyminen on väistämätöntä ja silloin perheiden huoltosuhteet kääntyvät.

esim. huomennakin tulevat vähäksi aikaa katsomaan lapsia, että itse saan levättyä. Asuvat samassa kaupungissa ja tämäntapainen lastenlasten hoitaminen kulkee suvussa. Omat isovanhempani auttelivat paljon lastenhoidossa minun ollessani pieni.



Omat vanhempani eivät kuitenkaan tuppaudu tai ole liian kiinteästi osa perheemme elämää. He kuitenkin auttavat aina, kun on tarve ja mielellään sen tekevät. Lapsenlapset ovat heille todella tärkeitä. Vanhempani harrastavat omia juttujaan, mutta aikaa jää silti meidän lapsillekin riittävästi.

tietenkin omien aikataulujensa mukaan.



Osallistuminen ei tarkoita varsinaisesti lasten hoitamista, siihen ei ole tarvetta. Viettävät muuten aikaa lasten kanssa.

asuvat 300km päässä, joten usein ei ole mahdollista nähdä. Mutta kun nähdään ovat lasten kanssa ihan oikeasti, viettävät lasten kanssa kiireetöntä aikaa. Tämä ei tarkoita varsinaista lastenhoitoa ja sitä että me vanhemmat poistuisimme paikalta, vaan olemme kaikki yhdessä ja touhuamme päivän askareita. Pappa ottaa lapset mukaan remonttihommiin, metsähommiin jne.... mummu jaksaa ihmetellä lasten kanssa sitä pientä ihmeellistä muurahaista joka pihalla kulkee. Aika, todellinen läsnäolo ja kiireettömyys ovat isovanhempien tarjoamaa luksusta lapsile. Isovanhemmat ovat lapsille aivan käsittämättömän tärkeitä, mummulle ja papalle soitellaan säännöllisesti ja lapset kertovat asioistaan. 1-2kuukauden välein yleensä nähdään.



Varsinaista lastenhoitoapua olemme harvoin saaneet/pyytäneet. Mielestäni isovanhempien tehtävä ei ole hoitaa lastenlapsiaan, he ovat omat lapsensa hoitaneet ja nyt heillä on ansaittua omaa aikaa. Tottakai olen äärettömän iloinen siitä ajasta jonka lastenlastensa kanssa viettävät, mutta mielestäni varsinaiseksi hoitopaikaksi ei isovanhemmilla ole velvollisuutta ryhtyä. Toki niinä muutamana kertana kun olemme apua pyytäneet ovat he ilomielin lapsiamme hoitaneet. Apua pyydämme silloin kun sitä todella tarvitsemme.Ovat tulleet isompia hoitamaan esim. pienimmän synnytyksen ajaksi.



Mutta mielelläni en kaikkia lapsia heille edes hoitoon jätä (meillä 3 alle kouluikäistä lasta). Ei sillä etteivätkö pärjäisi heidän kanssaan, mutta tiedän että on he väsyvät siitä. Parempi jos yksi lapsista jää kerrallaan, silloin taakka ei heille liian suuri ja tämä lapsi saa silloin sitä tärkeää omaa aikaa mummun ja papan kanssa.

Vanhempani ovat mukana elämässämme melkein joka päivä. Isovanhemmat asuvat melko lähellä ja itse he haluavat olla läsnä. Olen onnellinen ja kiitollinen tästä tilanteesta. Lapset nauttivat ja itsekin koen saavani hyvin apua ja tukea elämään.

400km, tapaamme joka toinen kuukausi. Isovanhemmat kutsuvat joka kesä lapsenlapsen viettämään kesää mummolaan, joten meillä ei ole kesäisin ongelmia lapsenhoidon kanssa. Olen todella kiitollinen tästä. Lapsi ikävöi isovanhempia aina kun olemme erossa heistä.

olisi isovanhemmat lasten elämässä kuten meidän vanhempienkin. Ukit on kuolleet ja mummot alkoholisteja. Joten 18.10. päivä on meille surun päivä!

Isovanhemmat auttavat lastenhoidossa tarvittaessa. Ottavat lapset luokseen päiväksi tai yökylään silloin tällöin. Isovanhemmat lapsille todella tärkeitä ja rakkaita, ja päinvastoin. Saamme apua riittävästi, olen tosi kiitollinen molempien vanhempiemme avusta. Isovanhemmat osaavat myös olla tuppautumatta liikaa meidän asioihimme.