MIKSI työstä saa vain negatiivista palautetta? :(
Olen tehnyt silloin tällöin keikkatyötä eräälle firmalle reilun vuoden ajan. Työ on hyvin itsenäistä, eli en käytännössä tapaa esimiehiäni juuri koskaan.
Ensimmäinen vuosi meni niin, että nautin työstäni ja omasta mielestäni onnistuin siinä. Esimieheltä en saanut koskaan minkäänlaista palautetta tai yhteydenottoa - satunnaisia ja lyhyitä tehtäviin liittyviä tiedonantoja lukuunottamatta. Joskus mietin, mitä hän mahtaa työni tuloksesta ajatella.
Kuulin myöhemmin eräältä kollegaltani, että työtäni oli arvostettu ja siihen oli oltu erittäin tyytyväisiä. Jäin ihmettelemään, miksi kukaan ei ollut vaivautunut kertomaan siitä minulle.
Viime keväänä sitten puhelimeni soi ja siellä oli esimieheni. Hän moitiskeli minua erään työtehtävän suorittamisesta. Olin tehnyt sen hänen mielestään huolimattomasti. Myönnän itsekin, että näin taisi käydä. Esimies ripitti minua puhelimessa puoli tuntia ja sanoi olevansa todella ihmeissään tapahtuneesta, koska aikaisemmin olin tehnyt työni niin hyvin. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun kuulin tämän hänen suustaan.
Kun tartuin seuraavaan projektiini, laitoin jo sen alkuvaiheessa esimiehelle sähköpostia ja pyysin häntä antamaan minulle palautetta projektin jälkeen. Sain työn valmiiksi toukokuussa, eikä hän ole ottanut yhteyttä vieläkään.
Ilmeisesti hän on siis tyytyväinen.
Kertokaa, oi kertokaa: MIKSI hyvästä suorituksesta ei voi kertoa alaiselle? MIKSI alainen on esimiehelle ylipäätään kuin ilmaa vain, KUNNES jotain negatiivista tapahtuu? Älkää sanoko, että olisinhan voinut pyytää palautetta jo aikaisemmin. Minusta palautteen pyytäminen EI ole alaisen asia, vaan sen antaminen kuuluu esimiehelle ihan pyytämättäkin.
Kommentit (12)
Oon itse ihmetellyt joskus samaa. Työssä tulee kyllä palaute välittömästi, jos jotain on mennyt pieleen, mutta onnistuneista asioista ei kuule mitään. Vaikka joskus olisi jonkun tosi hankalan homman saanut onnistumaan, niin siitä tulee samalla tavalla hiljaisuutta rutiinihommista. Ja jos niissä hankalissa hommissa pieni osa menee pieleen ja loput hyvin, vain siitä pieleen menneestä osasta kuulee. Ja välillä ne on vielä sellaisia asioita, joille ei oikein itse voinut mitään.
Kyllähän toi motivaatiota syö, tuntuu välillä, että olis ihan sama miten hommansa hoitaa tai vaikka jättäisi ne hankalammat hommat hoitamatta kokonaan.
Jossain en saanut niin minkäänlaista palautetta. Sitten vaan lopettaessa hyvä työtodistus josta päättelin tehneeni työn kunnolla. Ikävää jos työntekijä joutuu lypsämään palautetta kokoajan. Sitäkään ei jaksa pidemmän päälle.
6: ei sen tarvitse mitään lässyn lässyä olla. Se vaan auttaa työntekijää jos välillä sanotaan että jokin homma on onnistunut ja sekin voidaan sanoa jos jossain on parantamisen varaa.
vaan asiallisen palautteen työstäni. Nehän ovat kaksi ihan eri asiaa.
ap
Vierailija:
6: ei sen tarvitse mitään lässyn lässyä olla. Se vaan auttaa työntekijää jos välillä sanotaan että jokin homma on onnistunut ja sekin voidaan sanoa jos jossain on parantamisen varaa.
pitää. Muhun ei pure suullinen myönteinen palaute. Palkkaa saa kyllä korottaa, jos muhun on supertyytyväinen. ;-)
Ei se välttämättä ole aina hyvä merkki. Mua on kerran puukotettu selkään oikein kunnolla. Siitäkin olisi selvitty jos ajoissa olisi pomo palautetta antanut.
En mäkään halua lässyn lässyn palautetta, mutta kyllä se alkaa syömään, jos käytännössä kaikki palaute on ainoastaan negatiivista eikä siihen tunnu pahemmin vaikuttavan miten työnsä tekee. Kun on pari kuukautta tosissaan yrittänyt parantaa (ja parantanutkin) omia hommiaan, on aika kypsää kuulla entistä enemmän valitusta vaikka todellisuudessa on tehnyt enemmän työtä ja paremmin.
Valitusta vain ehtii tulemaan enemmän, koska kovalla työnteolla projekteja on enemmän ja ne ovat hankalempia. Ainoastaan pieleen menneet jutut huomataan. Ja jos tekee vaikka 3 projektia tekee entisen 1 sijaan, tulee niistä 3 kertaa niin paljon negatiivista, vaikka tekisi työnsä tasan samalla tavalla kuin aiemmin. Kukaan ei vaan huomaa, että työtä on ollut paljon enemmän. Tai no ehkä kommentoidaan, että olisi pitänyt neljäskin ehtiä.
t. 4
Jokainen pomo joka siihen on oikeasti koulutettu tietää mitä A-B-A tarkoittaa. Eli palautetta tulee antaa alaiselle, se motivoi ja se tulisi aina antaa niin että aloitetaan hyvällä palautteella, sitten ne joissa on parantamisen varaa ja sitten taas jotain positiivista.
Suomessa ei kai oikein esimiehet vielä osaa tätä taitoa. Tai ainakaan eivät tiedä kuinka hyvä tuloksia oikeanlaisella palautteella saadaan aikaiseksi...
Eikä kenenkään suoritus ole konemaisen tasaista, vaan pystymme kehittymään, oppimaan uutta ja taantumaankin. Työntekijä on inhimillinen ihminen ja asiallinen palaute on ihmisen huomioimista; kiittämistä, kannustamista tai ohjaamista parempaan suoritukseen.
Aika karu on maailmankuva, jossa vain kielteiset asiat sanotaan ääneen.
ap
Jos kaikki menee hyvin ja asiakkaat ovat tyytyväisiä, niin mitään ei kuulu. Mutta auta armias, jos jokin menee mönkään niin perästä kyllä kuuluu!
Usko tai älä, ap, mutta mutta minun piti kevätkesällä puhaltaa alkometriin n.9 tuntia ennen työvuoron alkua. Ihmettelin asiaa ja sanoin ihan rehellisesti palanneeni juuri mökiltä jossa juhlittiin valmistujaisia. Puhalsin liki 2 promillea, ja siitä kuulen vieläkin. Jätin asiasta tutkintapyynnön, koska ns. vapaaehtoinen puhallus oli paljon ennen työvuoron alkua ja jos olisin kieltäytynyt, en olisi saanut keikkaa. Työhöni ei liity myöskään esim. koneiden tai autojen käyttöä.
Ja sama juttu aina. Jos teet työsi keskinkertaisestikaan, kuulet kuinka sitä voisi parantaa. Ikinä et tee niin hyvin etteikö joku keksisi kuinka tehdä vielä paremmin.
Tsemppiä, ap.
Mulla on työssäni myös asiakkaita ja uskokaa tai älkää, mutta sieltä tulee kiitosta (sanallista tai eleillä) varmasti 10 kertaa niin paljon kuin oman työpaikan sisällä. Vaikka asiakkailta valituksiakin tulee, niin jostain syystä ne osaavat myös kertoa positiivisia asioita tai edes olla sen oloisia, että homma on ok.