SUURPERHEODOTTAJAT Kokemuksia kaipailen:)

Olen kyllä nyt väärä ihminen kommentoimaan tähän mitään,koska meilläkin on kolmas lapsi vasta tuloillaan.

Sulla oli vaan niin samanlaiset ajatukset kuin mullakin,että oli pakko vastata. :o)

Meillä on kakkosen ja tämän komannen lapsen ikäeroksi tulossa n. 1v7kk,ja hetken aikaa meillä on sitten kolme alle neljä vuotiasta. Ja yllätysvauva on tämäkin,töihin paluu oli jo valmiiksi suunniteltu ja lapsille hoitopaikat katsottuna,mutta tämä kolmas päättikin tulla meille nyt.

Kyllä muakin hirvittää,että miten se arki rullaa kolmen pienen kanssa,varsinkin nyt raskausaikana kun usein tuntuu,ettei meinaa jaksaa näiden kahdenkaan kanssa. Meillä on periaatteessa tukiverkko lähellä,siis isovanhemmat asuvat ihan lähellä,mutta kun ovat kaikki vielä työelämässä,että ei heitä nyt kovin paljoa viitsi vaivata. Ja mies tekee pitkää päivää töissä. On kyllä ollut puhetta,että hiljentää vähän tahtia,sitten kun tämä uusi tulokas syntyy.

Jo nyt odotusaikana olen päästänyt itseni helpommalla keittiössä. Kaikkea ei tarvitse tehdä itse,nykyään kun saa niin monen näköista puolivalmiina ja ihan täysin valmiinakin. Kyllä niistä lapsista ihan terveitä ja onnellisia tulee vaikka välillä syövätkin einesruokaa. Ja myöskään pienet pölypallot eivät vahingoita lapsia,minä en enää tuhlaa viimeisiä voimia siivoukseen. Nykyään yritän entistä paremmin pitää tavarat oikeilla paikoillaan,ettei ihan kauheaa sotkua pääsisi edes syntymään. Lapsillekin on kovasti yritetty opettaa,varsinkin tuolle isommalle,että lelut pitää leikin jälkeen siivota takaisin paikoilleen.



Minuakin kiinnostaa kovasti kuulla suurpeerheellisten vinkkejä arjesta selviytymiseen.



Onnellista odotusta sinulle!

minä olen suurperheellisiä, meille siis odotellaan viidettä lasta.

Kannattaa käydä kurkistelemassa Suurperheellisten pinkkaa, sieltä varmasti saat tietoa/kokemuksia/itkua ja naurua perheen arjen pyörittämisestä.. Vähän niinkuin kärpäsenä olisit katossa ;)



Meillä on kaks koululaista ja nää nuorimmat on 1 1/2 ja 3v 4 kk ja nuorimmaisten ikäeroksi tulee vajaa 1 v 10 kk. Juniori valvottaa yhä öisin, allergioita ja kaikennäköistä muutakin vastusta on ja on ollut ja varmasti tulee olemaan.



Kyllä minullakin väsyttää ja alkuraskaudessa varsinkin, kohta taas vatsa on valtava ja talvivaatteiden pukeminen hirvittää.

On kerhoa, koulua, harrastusta... Ulkopuolista apua en saa, ei ole käytössä mummeja, sukulaisia lapsenhoitoavuksi. Jokapaikkaan on pienimmät kuskattava mukana

Mies on yleensä illalla vasta 19 aikaan kotona, päivät ollaan muksujen kanssa keskenään.

Miten sitten jaksaa..? Aika hyvä kysymys.. johon minä en ainakaan osaa vastata. Ei vain voi jäädä surkuttelemaan kun potut on keitettävä ja pyykit pestävä. Nykyisin tulee katseltua hieman sormien välistä kun villakoirat huitelee nurkissa. Jotain vaan on jätettävä tekemättä välillä.

Ei maailma kaadu jos kalsarit jää silittämättä, kunhan kaapissa on puhtaita vaatteita.

JA ehkä sitä ns. omaa aikaa ei hirveästi ole.. Mä olen oppinut arvostamaan yksin saunomista tai kaupassakäyntiä. Täällä netissä surffailen pienen hetken.. se riittää minulle. Ehdin sit harrastaa kun lapset pärjää ilman mua.



Mä en ehkä osannut auttaa mutta toivon sulle onnellista odotusta.. alku ehkä hankalaa mut kyllä asiat järjestyy :)



T.Neppis ja Wilhelmi 24+6

Meillä syntyy neljäs lapi syyskuussa. Lapset tällä hetkellä 8, 6 ja 4 -vuotiaita.

Huolta ja murhetta on ollut kun lapset...nämä kolme ekaa olivat pieniä. Kun kolmas syntyi...aloitettiin esikosen kanssa TAYS:ssa tutkimukset, koska hän ei kehittynyt kuten ikätoverinsa...2 vuotta juostiin puheterapiassa, psykologilla, toimintaterapiassa ja aivokuvauksissa...kunnes saatiin pojalle diagnoosi...lievä kehitysvamma. ( On nyt erityiskoulussa 2 luokalla)...keskimmäisellä havaittiin samoja ongelmia ja 3v.neuvolan kautta jouduttiin jälleen kerran samat tutkimukset läpikäymään...hänellä diagnoosi vuoden kehitysviive ja ylivilkkaus ja kaiken lisäksi siinä kuopuksemme sairasti korvatulehduskierteen, sai putket, jonka jälkeen alkoi hengenahdistus kohtaukset...yövyttiin TAYS:ssa kun kuopus hengitti happea ja oksensi limaa...hänelle puhkesi ASTMA...mutta sekin nyt lääkityksellä kurissa.



Meillä on ollut niin takkuista viimeiset 4 vuotta, että ihmettelen oikeasti miten ollaan vielä hengissä. Mies ajaa rekkaa ja minä pääasiassa olen lasten kans arjet yksin...olen asennoitunut niin, että nyt on lasten aika ja olen heitä varten...oma aika tulee kun lapset kasvaa ja hyvin sitä omaa aikaa on alkanut jäämäänkin välillä kun lapset leikkii keskenään.

On nautinnollista kun saa juoda aamukahvin ja lukea aamulehden kaikessa rauhassa tai kun saa illalla lapset nukkumaan ja voi käpertyä miehen kainaloon sohvalle tv:tä tuijottamaan.



Kyllä niillä asioilla on tapana järjestyä...miehen suku piti meitä hulluina kun kuulivat, että neljäs on tulossa, mutta niin kai me ollaankin...me vaan tykätään meiän isosta perheestä ja nautitaan kun ympärillä on elämää.



Risella rv 35+2

Kyllähän asiat varmaan järjestyvät ja kaikkeen tietenkin sopeutuu:)



Kiva kuulla Himpula07 että jollain muullakin on samanlaisia ajatuksia...Tämä raskaus on vain minulle jotenkin niin erilainen kaiken kaikkiaan.En ole esim. aikaisemmissa raskauksissa oksentanut kertaakaan ja nyt yökin vessassa monta kertaa päivässä (aikaisemmat tosin olleet poikia eli voiko tästä päätellä jotain;)).Muutenkin läheisemme (siskot ja pari ystävää jotka tietävät) ovat suhtautuneet jotenkin kamalan epäilevästi koko juttuun.Tyyliin " no taasko teille tulee lapsia, eikö 2 riittäisi" .Lisäksi itse olen itkua vääntänyt tämän huonon olon kanssa ja ollut muutenkin aika yllättynyt koko raskaudesta.Itselleni tulee väistämättä jotenkin kamalan ärsyyntynyt " leijonanaaras-olo" siitä, että tämä on meidän lottovoitto jota muut eivät saa tulla arvostelemaan tai väittämään vahingoksi!Kontrasti on vain niin suuri kun ensimmäinen ja toinen oli sellaista " voi kuinka ihanaa kun teille tulee lapsia" ja nyt asenne on " hullujako olette?!"



Niin ja meilläkin oli koko töihinpaluu ja hoitopaikkakuvio suunniteltu jo valmiiksi joten nyt pohdin sitäkin, että olenko pöhkö kun laitan lapset puoleksi vuodeksi hoitoon ja sitten taas kotiin.Toisaalta hoitopaikka meidän on pakko pitää siltä varalta, että joudun sairaslomalle kuten aikaisemmissa raskauksissa olen joutunut.



Ja sitten pähkäilen vielä ekstra huolena nämä tavalliset kehitysvamma yms jutut joita varmaan jokainen miettii raskaana ollessaan.



Eli summa summarum taidan kyllä miettiä aivan liikaa mutta tiedättekö välillä aina ajattelen että olisi jotenkin tosi kiva kun olisi tutuissa edes joku jolla olisi liuta lapsia ja vielä olisi onnellinen tilanteessaan:)

Esikoinen oli 3v 8kk, kun kuopus syntyi ja keskimmäinen oli 2v. Oikeasti siis en tälle palstalle edes kuulu, kun en ole raskaana, mutta eksyin vain jotenkin tänne...



Eli asiaan. Meillä siis ko. kokoonpano ja täytyy sanoa, että helpompaa on ollut kuin olisin luullut! Vaikeampaa meillä oli silloin kuin keskimmäinen syntyi sillä esikoisella ei ollut kotona leikkikaveria ja keskimmäinen oli erittäin vaativa ja sairasteleva vauva. Monet pitivätkin meitä hulluna, kun kerroimme kolmannesta raskaudesta, mutta me halusimme kaikki lapset " putkeen" . Mieheni tekee pitkiä päiviä, mutta meillä on onneksi toiset isovanhemmat lähellä jotka pääsivät avuksi tiukanpaikan tullen.



Meillä tämä kolmas oli alusta asti hyvä nukkuja (toisin kuin isot sisaruksensa) eikä ollenkaan sellainen " tissitakiainen" kuin kaksi vanhempaa olivat vauvoina. Imetyshetketkin sujuivat suht helposti sillä esikoinen ja keskimmäinen leikkivät hyvin keskenään. Meillä oli sellainen nk. ensisänky olohuoneessa vauvalle jossa vauva sai oleskella suht turvassa sisaruksilta. Siinä oli myös pyörät joten sen sain helposti siirrettyä huoneesta toiseen mukanani.



Tietty oli rankkojakin aikoja varsinkin, kun keskimmäisemme on erittäin tempperamenttinen ja hänellä oli raju uhma... Yöt olivat vaikeimmat, kun keskimmäinen heräili, huusi ja vaati äitiä. Usein nukkui päälläni samalla, kun imetin kuopusta, mutta siitäkin selvittiin! Univelkaa tietty kertyi ja omaa aikaa ei juuri ole ollut, mutta loppujen lopuksi vuosi on lyhyt aika ja omasta mielestäni raskainta on juuri tuo eka vuosi vauvan kanssa, kun ei saa nukkua. Itse en päiväunia osaa ottaa ja meillä sekä esikoinen, että keskimmäinen lopettivat päiväunet alkta 2v. Ja tietty sairastelut ovat aina rankkoja varsinkin, kun koko perhe sairastaa yhtä aikaa.



Itseäni on ainakin auttanut se, että en ole stressanut turhasta. En ole kokoajan enää siivoamassa enkä pode huonoa omatuntoa vaikka lapset söisivät einesruokaa hiukan useammin. Aamuisin yritäin olla stressaamatta vaikka emme pääsisikään lähtemään puistoon hyvissa ajoin tai kerho jää välistä. Myohästelyt ovat myös vain osa arkipäivää...

Pyykit pesen, kun ehdin mikä usein on illalla.



Kaikkea hyvää!

Moikka vaan ja sydämelliset onnittelut uudesta alusta !



Kyllä sinä selviät kunhan annat itsellesi aikaa totuttautua ajatukseen ja vauvoillahan on omat tärkeät aikataulunsa. Ei kukko käskien laula tai jos laulaa niin huomattavasti vaikeammin.



Me saatiin aikaan kaksi suloista lasta ja sitten tuli yksi kaupantekijäisiksi. Nimittäin puolen vuoden päästä kakkosen sektiosynnytyksestä huomasin kauhukseni olevani raskaana. Kolme lasta vajaassa kolmessa vuodessa.Alkuraskaus meni kauhistellessa ja ihmetellessä miten minä selviän kun olin vain kahta ajatellut. Mutta aika antoi tilaa ja asia oli valmis ollut jo pitkään kun vauva syntyi.



Joka päivä kiitän heistä ja ihmettelen, että mistä nämä pylleröt meille päättivät tulla ja niin nopeasti ja kiireellä. Aika kultaa hektiset vuodet , jännitykset ja univelka unohtuvat kuitenkin.

Usko pois, kyllä sinä selviät.

Hei!



Minä tässä odottelen viimeisiä viikkoja seitsemättä lasta. En ainakaan toistaiseksi pelkää pärjäämistä, onhan minulla kyllä vanhin jo kymmenen ja seuraava kahdeksan, että pikkuapuja saan tarvittaessa jo heiltä. Muistan, että sillon kun kolmas on syntynyt on ollut työläämpää kuin esim kun kuudes syntyi. Rutiinit kasvaa ja asiat hoituu siinä mielessä sujuvammin. Tietysti sitten on eriasia, jos sattuu että vauva on koliikkivauva tai muusta syystä itkuinen. Meillä viides painoi tasan 5kg syntyessään ja kun sen kokoinen itkee koliikkia päivät tasan kolme kk, on siinä tietenkin " vähän" voimat hukassa. Olinkin sitten sen vauvan jälkeen jonkin aikaa uupunut, mutta kun sen ymmärsin ja ymmärsin vielä hellittää nk " ylimääräisistä" töistä, ja keskittyä vain olennaiseen ja myös levähtämiseen, niin selvisin siitä. Apua pitää ja saa hakea kun vain yhtään siltä tuntuu. Uskon, että kun itse uskoo ja näyttää ulkopuolisille varmana olevansa tyytyväinen tilanteeseen, niin ajan kanssa hekin pitävät sitä luonnollisena,että teillä on kolme lasta. Omalla käyttäytymisellään voi viestittää muille monenlaisia asioita. Tässä vaiheessa se tuntuu toivottomimmalta huonon olonkin vuoksi... Kyllä se siitä!

Täällä odotetaan neljättä ja vanhinkin on vasta vähän päälle neljävuotias. Keskimmäinen on vähän päälle 2½v ja kuopus 11kk. Ikäerot ovat siis suht pienet, vaikka en itse niitä sellaisena pidäkään :) Kahdessa ensimmäisessä välissä ikäero siis 1v8kk, nyt on tulossa 1v6kk.



Minulla helpoimmat raskaudet olivat ensimmäinen ja tähän mennessä tämä neljäs. Vaikeimmat toinen ja kolmas, koska niihin kuului melkoinen raskauspahoinvointi alussa (en onneksi joutunut oksentamaan, mutta viittä vaille).



Miten sitten arki eroaa, kun lapsia on kaksi tai kolme? Oikeastaan ei mitenkään. Eniten perhe muuttuu, kun ensimmäinen ja toinen lapsi syntyvät. Kolmannen kohdalla on jo tottunut siihen, että lapsia on monta ja samaan aikaan ei voi olla monessa paikassa. Kolmannen kanssa auttoi myös se, että kahdesta edellisestä oli jo seuraa toisilleen. Kakkosen kanssa oli nimittäin se tilanne, että vanhin tarvitsi tietysti seuraa, kun äiti oli kiinni vauvassa eli silloin joutui enemmän tekemään sen eteen, että esikoinen viihtyi ja jaksoi.



Nyt neljättä odottaessa ei oikeastaan hirvitä tai mietitytä ollenkaan, sitä on tietyllä tapaa tottunut, että koko ajan on ääntä ja menoa, jonnekin lähtiessä on aina monta laukkua ja monta asiaa mietittävänä :) Niin ja tässä samalla pyöritän myös omaa yritystä kotona.

Meille näinä päivinä tulossa 6.lapsi.Edelliset 14v.,12v.,5v.,2v8kk ja 1v5kk.Meillä' ei ole tukiverkkoa laisinkaan ja se on tietty rankkaa.Murrosikäiset ja uhmaikäiset saman katon alla myös oma lukunsa,mutta uskon että kaikesta selviää!Organisaatiokyky kehitttyy huimasti ison perheen äitinä :) Mullakin välillä iskee uskonpuute,mies aina töissä ym. mutta kyllä se siitä..Lapset on kuitenkin melkoinén rikkaus.Mun kavereillakin n.0-3 lasta ja välillä kyselevät,miksi haluttiin näin monta.Niin,en tiedä.Mutta nyt ehkä jo viimenen.Onnea matkaan!!

Meillä on ensimmäin lapsi 2vja 3kk ja toinen 10kk ja olen nyt raskaana 7viikolla. Tämä kolmas raskaus oli kyllä melkoinen yllätys. Joka toinen päivä olen onnellinen ja varmaan joka toinen päivä/hetki kauhuissani. Lähinnä kauhua herättää se että miten jaksan kolmen kanssa, kun ei näitten kahden kanssa aina niin helppoa ole. Meillä on toka lapsi oikeastaan heti syntymän jälkeen nukkunut yöt aivan täysin, että väsynyt en sinänsä ole ollut. Esikoinen toisinaan heräilee öisin ja vauva-aikana nukkui tosi huonosti ja oli koko ajan tissillä. Mutta toisaalta silloin se tuntui raskaalta, ehkä nyt osaa erilailla asennoitua. Mies kuitenkin on yleensä illat kotona ja molempien vanhemmat asuu lähellä. Niitä ei nyt vain viitsisi kovin rassata, koska ovat kaikki vielä työelämässä. Tai sitten niitä voisi enemmän käyttää, mutta minusta vain tuntuu, että ne rasittuu... Niin ja se mua pelottaa, että miten muut suhtautuu meidän kolmoseen. En oo uskaltanut vielä puhua kenellekkään asiasta. Mites muilla sukulaiset ja tuttavat on suhtautunut. Ja oottako sanonu, että tämä oli tämmöinen yllärivauva? Mutta jospa tää tästä, kun alusta selvitään. Nyt vaivaa väsymys ja pahaolo ja kun ei päivällä oikein osaa levätä.

Kiva kun ap aukasi tällaisen ketjun, rohkaiseen kun muutki pärjää.