TUNNETKO VANHEMPIA JOTKA KÄYTTÄÄ VAPAATA KASVATUSTA? OV

Tytär: 2 lasta, lapset otettu huostaan, työtön.

Poika: 1 lapsi, tekee töitä, jos huvittaa.

puistossa käy yksi 4v jolla on vapaakasvatus. poika saa tehä ihan mitä huvittaa, eikä äiti välitä yhtään. mää en ymmärrä tuommosta välinpitämättömyyttä.

lapset on jo aikuisia, vapaa kasvatushan on " muotia" 60-l lopulla ja 70-l alussa. Äitini kuulemma " höyrähti" siihen veljieni kanssa (s. 68 ja 70). Molemmat kyllä hyvissä töissä, hyviä perheenisiä ovat. Mutta molemmilla oli teinivuosina aika isoja ongelmia, ja aikuiseksi kasvaminen oli kai aika hankalaa... Vasta vaimot löydettyään saivat jotenkin asiat paikoilleen.



Minä sitten synnyin -79, ja sain rakkautta ja rajoja :) Äiti kuulemma oli jo oppinut mikä meni pieleen ;)

eikä sellaisen perheen lapsi kyllä olisi tervetullut leikkimään minun lapseni kanssa.

Me veljen kanssa -69 ja -71 ollaan saatu remmiä (isä siis yh).

Toinen akateeminen, toinen korkeakoulutettu muuten.



t: 2

Tyttöä ei rajoiteta mitenkään, ei opeteta hyviä tapoja, toisesten huomioon ottamista ym. :(

nimi vapaakasvatus on harhaan johtava, koska vapaa kasvatus on kasvattamatta jättämistä ja välinpitämättömyyttä.

Ei osata tai uskalleta puuttua mihinkään mitä lapsi tekee tai ei haluta aiheuttaa pahaa mieltä ja siksi annetaan tehdä mitä haluaa. Se on kyllä minusta enemmänkin sitä ettei kasvateta ollenkaan.



Minä miellän itseni ajattelevaksi vapaaksi kasvattajaksi. En tiedä onko tämä nyt oikeasti sitä. Mutta meillä siis keskustellaan havaintoni mukaan keskivertoa enemmän asioista, tutkitaan lapsen kanssa asioita tiukan kieltämisen sijaan. Perustellaan kieltoja. Ei lainkaan fyysistä väkivaltaa.



Sallin myös lapselle enemmän asioita ehkä kuin keskivertoäiti. Meillä saa juosta ja pomppia. Mutta vieraisilla ei tietenkään saa riekkua sohvilla eikä kaupoissa juosta. Mielestäni annan lapsen kotioloissa toteuttaa itseään enemmän kuin sukulaisten ja kavereiden lapset. Tavaroita saa ottaa ja niillä saa tehdä asioita. Muutenkin teen asioita siitä näkökulmasta mitä lapsi tuntuu tarvitsevan kuin mikä on vallitseva kasvatuskäytäntö. Meillä esim. perhepeti ja nukutukset käytössä jne.



Ns. kiltti ja muutenkin valloittava lapsi on.

ei minustakaan tuo kokonaan kasvattamatta jättäminen ole vapaata kasvatusta, vapaassa kasvatuksessakin lapsia kasvatetaan ja rakastetaan, tuo on ihan jotain muuta kun ei välitetä ollenkaan



T:yksi vapaan kasvatuksen aikuinen kukkanen

Olen ajatellut, että meillä on vapaa kasvatus, siis samanlaista kuin teillä, en siis todellakaan jätä lapsia kasvattamatta. Meillä on myös rajat, mutta ei väkivaltaa, ei henkistä eikä fyysistä. Vanhin lapsi on jo 19-vuotias, keskimmäiset teinejä, nuorin leikki-ikäinen. Lapset on muittenkin kuin itseni mielestä kilttejä ja hyvin kasvatettuja.

Olette hakoteillä.

Pehmeillä arvoilla kasvatus ei ole vapaata kasvatusta.



t: kurilla kasvattava

monet sekoittaa vapaan kasvatuksen ja ohjaavan kasvatuksen.

Kasvatuksessa kasvatetaan, vaikka sitten vapaasti, mutta kasvatetaan kuitenkin. Kasvattamatta lapsi vain kasvaa.

Tässä kuitenkin paras:



7-vuotias diiva. Huh huh! Tämä pakkaus tulee kaikille sukulaisille sanomaan osta mulle tää, tai seisoo pöydällä ja hyppii siitä alas, vaihtaa vaatteet sata kertaa, kiusaa pienempiään, syö karkkia ja herkkuja läjäpäin joka päivä, jos muut sanoo hänelle ei, lähtee äänekkäästi ulisten jonnekin ulisemaan ja isi ja äiti antaa kaiken periksi, ei sano kiitos, ei sano anteeksi. Jos pyytää, muljauttaa pään ylös ja diivailee, matkii palettihyppelyitä, pelottelee muut lapset äänekkyydellään pois ja riehuvalla käytöksellään pois, lelukaupassa saa ihan kaiken mitä mieleen tulee ja elämä yleensäkin yhtä hupia. Ja auta armias jos yrittää vähän kieltää ulkopuolinen jotain tältä herrantertulta, vanhemmat lähettävät tietäviä ja sääliviä katseita toisilleen. Arhg! Kaupassa heti eksyy jonnekin. Jos sattuu kohdalle, alkaa hyllyltä lentelelmään kaiken maailman tuotteita kärryyn. Ei ole rajoja hänellä ei!

Mutta kun nyt tarkemmin ajattelin asiaa, niin iso osa kasvatustyyliäni on myös ns. unconditional parenting. Sen niminen kirjakin on, suosittelen kaikille, kirjoittaja on Alfie Kohn. Tein hänen ohjeidensa mukaan jo ennen kuin luin kirjan, mutta kirjan lukeminen vaan vahvisti omaa käsitystäni. Tyylin pääpointti on siis lapsen ehdoton hyväksyminen, mikä ei ole niin yksinkertaista kuin miltä kuulostaa. Monet kuvittelee että lapsen iso kannustaminen ja kehuminen on vain positiviista ja juuri sitä ehdotonta hyväksymistä. Mitä se ei siis useinkaan ole.

Äiti yli 40v, isä yli 60v, esikko 6v ja kaksoset 4v.

Esikko kasvatettu vapaalla tyylillä, ja pompottaa vanhempiaan miten tykkää, ei myöskään muita auktoriteetteja hyväksy. Pienemmät olen nähnyt viimeksi alta 2v enkä tiedä onko heilläkin " haluu/ei haluu" -periaate kasvatuksessa.

Ja varmaan meillä toimitaan aika lailla samati kuin muillakin. Mutta kehun aika vähän lasta. En yritä siis esim. saada lasta syömään paremmin kehumalla lapsen syömistä silloin kun on syönyt hyvin. Koetan kasvattaa lapsen itsetuntoa ja itsehyväksyntää sanomalla ainakin kerran päivässä miten paljon rakastan ihan muuten vaan. Kehu ja rakkaus ei siis tule suoritusten kautta. Ja toinen tärkeä asia on se, että silloin kun lapsi kiukuttelee, annan hänelle oikein erityisen paljon rakkautta. En siis rankaise mielenosoituksista. Toki meillä on rajat, eli tavaroita ei saa kiukuspäissään heitellä tms.

lapsi itkee, huutaa, kerjää..

Aikuisjohtoinen, autoritaarinen kasvatus on aikuisen ja lapsen välinen vuorovaikutustapa, jossa keskeistä on aikuisen perustelematon kuri, lapsen ehdoton totteleminen sekä aikuisen ja lapsen välinen kilpailu, jonka aikuinen yleensä voittaa (Rönkä 1989, 11). Aikuisjohtoinen kasvatus rajoittaa sekä aikuista että lasta. Kasvatus perustuu moitteisiin, rangaistuksiin ja aineellisiin palkkioihin. (Ruopila 1983, 255.)



Autoritaarisessä kasvuilmapiirissä lapsi ei opi valinnan tekemistä, omaa tahtomista eikä saa onnistuessaan tyydytystä (Arajärvi 1988, 99). Lapselle saattaa kehittyä hyvin alhainen itsetunto. Hän eristäytyy sellaiseen seuraan ja toimintaan, jossa hän saa hyväksyntää. (Pulkkinen 1981, 144.)



Aikuisjohtoisessa kasvatuksessa aikuiset valtaavat lapsen oman tahdon itselleen, halliten sitä kuin omaansa (Karila 1992, 16.) Lapsella on voimakas tarve saada vanhempiensa rakkautta ja hyväksyntään, joten lapsi tottelee vanhempiensa tahtoa (Saarinen & Ruoppila & Korkiakangas 1989, 81). Amerikkalaisen psykologin Tomas Gordonin (1981, 169) mukaan vanhempien vallanväärinkäyttö saattaa vaikuttaa lapseen niin, että hän katkeroituu, vihaa, haluaa kostaa, valehtelee, tukahduttaa tunteensa, petkuttaa, kantelee, syyttää toista, määräilee, haluaa voittaa aina, liittyy jengiin, alistuu, tottelee, nöyrtyy, mielistelee, mukautuu liiaksi, pelkää yrittää, ei kykene käyttämään luomiskykyään, haluaa varmistaa onnistumisen etukäteen, vetäytyy, pakenee todellisuudesta, näkee päiväunia tai taantuu.



Vanhemmat saattavat kasvattaa lapsensa syyllisyydentuntoiseksi. Tällöin lapsi kokee jatkuvasti, että hänen tekonsa aiheuttavat vanhemmille suurta mielipahaa tai sairautta. Syyllisyydentunto voi näkyä lapsessa aggressiivisuutena tai itsetuhoajatuksina. (Arajärvi 1988, 112.)



Ylihuolehtivaiset vanhemmat aiheuttavat lapsessa passiivisuutta, riippuvuutta sekä avuttomuuden tunnetta. Tällöin lapseen ja vanhemman väliseen suhteeseen liittyy aina sekä rakkautta että vihaa. (Arajärvi 1988, 103-105; Ruopila 1984, 255.)

3.2 Emootioiden ohittaminen



Lapsijohtoinen, vapaa kasvatus on sellainen aikuisen ja lapsen välinen vuorovaikutustapa, jossa keskeistä on epäjohdonmukaisuus, sattumanvaraisuus ja keskinäinen kilpailu, jonka lapsi voittaa. Lapsi ei saa johdonmukaista kasvatusta ja ohjausta eikä koe toivottuja käyttäytymismalleja. (Rönkä 1989, 11.) Vapaa kasvatus antaa lapselle vapaat rajat. Tällöin lasta ei lainkaan kasvateta. Lapsijohtoinen kasvatus on Arajärven (1988) mielestä lähinnä välinpitämättömyyttä ja vastuuttomuutta.



Lapsijohtoisen kasvatuksen johdosta lapsi kokee olevansa aikuista vahvempi. Lapsen mielestä hänen on selviydyttävä kiperistäkin tilanteista itse, koska aikuisesta ei ole apua. Tämä voi aiheuttaa lapselle turvattomuutta, pelkotiloja ja unettomuutta. Toisaalta lapsesta voi kehittyä tyranni, jonka pitää aina voittaa ja olla keskipisteenä. Lapsella tulee yleistä aggressiivisuutta, tyytymättömyyttä ja epäoikeudenmukaisuuden tunnetta, koska hän ei voi joka tilanteessa olla keskipisteenä. Hän ei ole oppinut empatiaa, eikä hän ymmärrä toisen kärsimystä. (emt. 100.)



Pulkkinen (1981, 129, 138-139) käyttää ilmaisua ¿itsekäs kasvatusilmasto¿, jolla hän tarkoittaa perhettä, joilla jäsenten välinen sisäinen kiinteys on vähäistä. Vanhempien välillä on jatkuvia ristiriitoja. Perheissä tyydytetään vain vanhempien tarpeita. Lasten tarpeet kielletään tai sivuutetaan. Itsekkäälle kasvatusilmastolle on keskeistä välinpitämättömyys, jossa lapsen huolenpito laiminlyödään ja lasta kohdellaan kovakouraisesti. Itsekkäiden vanhempien vaikutuksesta lapset ovat alttiita epäsosiaalisille vaikutteille, aggressiiviseen käyttäytymiseen ja heikkoon itsehallintaan.



Epäjohdonmukainen kasvatus, jossa toinen kieltää sen, minkä toinen myöntää, kasvattaa lasta epävarmuuteen, levottomuuteen ja/tai pelkoon. Ehdollinen kasvatus, jossa palvelu maksetaan palveluna, opettaa lapsen mekaaniseen ja kylmään ihmissuhteeseen. Tällöin lämpö sekä antamisen ja saamisen luonnollinen ilo jäävät lapselta kokematta. Torjuvaan kasvatusasenteeseen sisältyy uhkauksia, lapsen loukkaamista, kohtuuttomia rangaistuksia ja lapselle annettujen lupausten pettämistä. Tällainen kohtelu saattaa aiheuttaa lapselle psyykkisiä oireita. (Arajärvi 1988, 106-110.)

3.3 Emootioiden tukeminen



Ohjaava kasvatus perustuu lapsen ja aikuisen tasavertaisuuteen. Ohjaavassa kasvatuksessa toteutetaan myönteisiä perussuhtautumistapoja. Lapselle annetaan turvallisuutta (hyväksyntää), kiintymystä (hellyyttä) ja arvostusta (luottamusta). Ohjaavassa kasvatuksessa aikuisella on kokonaisvastuu lapsesta. Lapsen ja aikuisen välisessä vuorovaikutuksessa molemmat voittavat. Molemmat osapuolet antavat ja saavat. Toiminnassa korostuvat yhdessäolo, yhteistoiminta ja yhteiset tunnekokemukset.



Ohjaavan kasvatuksen tavoitteena on avoin ja toisia perheenjäseniä arvostava, tunteita aidosti ilmaiseva sekä yhteistoimintaan pystyvä perhe. Aito tunneilmaisu mahdollistaa kasvattajan tulemisen lapselle läheiseksi, aidoksi ja lämpimäksi. Vanhemmat asettavat perusteltuja rajoja lapsen käyttäytymiselle. (Rönkä 1989, 11-12.)



Tunteisiin voidaan vaikuttaa odotusaikana lapsen ollessa sikiövaiheessa. Sikiön tuntoaisti kehittyy nopeasti, sillä kahdeksanviikkoinen sikiö reagoi kosketukseen (Kalliopuska 1983, 152). Hänellä on kuuloaistimuksia ilmeisesti viidennestä raskauskuukaudesta alkaen ja ulkoinen valo aiheuttaa sikiölle aistimuksia. Sikiö reagoi ääniin ja hän muistaa ja tunnistaa kuulemaansa. Äidin tunnetila vaikuttaa kohdun ilmapiiriin ja samalla sikiöön. Sikiö tuntee kosketukset ja hyväilyt äidin vatsanpeitteen läpi. (Kuusisto 1989, 55-56.) Ihon kosketuksesta sikiö pystyy muodostamaan kokonaisvaltaisia hyvänolon ja pahanolon tuntemuksia (Kalliopuska 1983, 152). Erään ryhmänjäsenemme omakohtaisen kokemuksen ja ultraäänikuvan mukaan kuuden kuukauden ikäisellä sikiöllä on hyvänolon ja naurunkokemuksia.



Lempeä, luonnollinen syntymä on empaattinen tapa vastaanottaa uusi ihminen. Kohtuolosuhteitten (esimerkiksi himmeä valo, lämpö, vesi, hiljaiset äänet ja rauhallisuus) mukailu lievittää vauvan hätää. Lempeästi syntynyt vauva ei ehkä itke synnyttyään ja hellä kosketus käynnistää vauvan elintoiminnot. (Kuusisto 1989, 58.) Ihokosketuksen, vauvahieronnan ja sylihoidon merkitys on vauvalle suuri, sillä se on osa vanhempien rakkautta ja huolenpitoa. Läheisyyden avulla syntyy voimakas yhteenkuuluvuuden ja kiintymyksen tunne. Vauvat, joita on hellitty tietoisella kosketuksella, kehittyvät tasapainoisiksi ihmisiksi. Heidän on helppo näyttää omia tunteitaan, sillä he ovat tietoisia omasta kehostaan. Samalla he ovat aktiivisesti kiinnostuneita muista ihmisistä ja koko elinympäristöstään. (Kalliopuska 1983, 152-154.) Hyvän itseluottamuksen pohjalla on lapsen tunne omasta tärkeydestään (Arajärvi 1988, 16). Vahvan kehonkaavan ja vankan itsekäsityksen eli itsetunnon omaava lapsi voi kasvaa empaattiseksi, sillä itsekäsitykseltään terve ihminen käyttäytyy vastavuoroisesti. Perheen sisäinen tunneviestintä sekä sanallinen että ilmein ja elein viestitty, jonka lapsi Arajärven (1988) mukaan vaistoaa herkästi, tulisi heijastaa turvallisuutta, jolle lapsi voi rakentaa tunteiden monipuoliseen kokemusmaailmaan. Vanhemmat voivat esimerkiksi esittää ja selittää vauvoille erilaisia ilmeitä ja tunnesävyjä. (Kalliopuska 1983, 154-155.)



Alle kouluikäisille lapsille päivähoidon kasvatustavoitekomitea pitää tärkeänä hyvän tunneilmaston aikaansaamista ja ylläpitämistä päivähoidossa. Turvallinen ja lämmin aikuinen voi tukea lapsen perusturvallisuutta. Aikuisen antama turvallinen tunnekontakti on lapselle esimerkkinä, joka edesauttaa lasta myönteisiin tunnesuhteisiin vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa. Turvallisuutta voi edistää kasvatuksen johdonmukaisuudella ja lujuudella sekä hoitosuhteen jatkuvuudella. Päivähoidossa lapsen tulisi saada kokea olevansa hyväksytty niin yksilönä kuin ryhmän jäsenenä. Hänen tulisi oppia hyväksymään itsensä kannalta sekä miellyttäviä että epämiellyttäviä kokemuksia. Päivähoidossa lapsen tulisi saada kokeilla omaa tahtoaan, sen mahdollisuuksia ja rajoja. Emotionaalisen kasvatuksen pyrkimyksenä on lapsen opettaminen hyväksyvällä tavalla ilmaisemaan omia niin hyvänolon kuin kiukunkin tunteitaan ja tuomaan esille omaa tahtoaan. (Ojala 1993, 189-190.)



Tunteiden tietoinen harjoittelu ja nimeäminen esimerkiksi draaman ja roolileikkien avulla kehittävät ihmisen empatiakykyä. Lapsen kasvatuksessa tunneilmaisujen on oltava rehellisiä ja aitoja. Aikuisen on hyvä kertoa lapselle, minä tunteen vallassa he ovat, miksi he ovat ja mitä sen seurauksena tapahtuu itselle ja muille. Kokemuksien kautta lapset oppivat tuntemaan avoimuutta, myötätuntoa, toisten ihmisten kunnioitusta ja myönteistä suhtautumista erilaisuutta kohtaan. Leikkimielisyydellä on oma merkityksensä yksilön ja lajin säilymiselle, sillä siinä heijastuvat tiedonhalu ja uteliaisuus. Leikkiessään lapset oppivat ja harjoittelevat elämistä ja elämään kuuluvia rooleja saaden monenlaisia elämyksiä ja tunnekokemuksia, jotka avartavat heidän mielikuvitusmaailmaansa. (Kalliopuska 1983, 156-159.)

Eli tilanteesta riippuen vien pihalle. Jutusta keskustellaan jälkeenpäin kun pöly on laskeutunut. Keskustellaan raivarin aiheuttaneista tunteista. Ihan niin kuin kaikki muutkin. Ainoa vaan ettei toi muksu tee tuota kaupassa, vielä. On siis vasta 3,5-vuotias. Jos nyt jotain eroa yrittäis keksiä muihin kasvatustyyleihin niin ehkä se, etten suhtaudu tuohon huutamiseen sillä mielellä että voi vee ja nyt olit tuhma. Vaan otan sen niin että lapsi siinä opettelee hillitsemään itseään ja mielihalujaan. Tästä näkökulmasta siis keskustelen lapsen kanssa. Ja voidaan miettiä jotain ratkaisua myös. Lapsi saa viikkorahaa ja mietitään että kun on tarpeeksi viikkorahaa voi saada sen lelun sitten. Kohtapuoliin aion ottaa jo pienen töistä maksaminen ohjelmistoon. Ei siis mistään normaaleista kotitöistä, mutta jostain ekstrajutuista.