Bulgarialaishoitajat muuttuneet libyalaisiksi :D
[b]Libyalaishoitajista tehdään Hollywood-leffa[/b]
Hollywood tekee elokuvan ulkomaisista sairaalatyöntekijöistä, jotka olivat vangittuina Libyassa kahdeksan vuotta.
Viisi bulgarialaista hoitajaa ja palestiinalainen lääkäri tuomittiin hi-viruksen tahallisesta tartuttamisesta 460 lapseen.
Elokuvan kuusikon kokemuksista tuottaa Sixth Sense Productions. Yhtiö on muun muassa rahoittanut Ruandan kansanmurhasta kertovaa elokuvaa Hotel Rwanda, joka sai Oscar-ehdokkuuden.
Tuottajayhtiö ilmoitti, että kaikki kuusi vangittuna ollutta ovat luovuttaneet Sixth Senselle oikeudet tehdä aiheesta elokuva. Filmin nimeksi tulee The Benghazi Six.
Kuusikko sai Libyassa kuolemantuomion, joka muutettiin myöhemmin elinkautiseksi vankeudeksi.
Tuomitut vakuuttivat olevansa syyttömiä. Heidät siirrettiin lopulta kärsimään tuomiotaan Bulgariaan, mutta Bulgarian presidentti armahti vangit heti näiden saavuttua maahan.