Raskausviikkot mietityttää, muilla kokemuksia?
Eli olen nyt viikolla 14 ja massu on jo tavattoman iso. Ensimmäisen raskauden aikana mahani alkoi näkyä vasta ihan lopussa, joskus 7-9kk näytti samalta miltä mahani näyttää nyt. Potkujakin on tuntunut jo ja aikaisemman kohdalla potkut tulivat vasta viikolla 16 ja ne olivat todella hentoisia, mutta nytten tuntuu kuin masussa olisi jo isompi sälli. Käydessäni ensimmäisessä ultrassa olin viikolla 12 ja lääkäri arvioi että sikiö on paljon pienempi ja tippui viikolle 9. Nyt on tosissaan viikko 14 ja itseä ihmetyttää massun koko. Voisiko olla kaksoset vaikka ultrassa näkyi yksi sikiö? Kertokaa!
Kommentit (9)
Missähän kohtaa sinulla on istukka? Tässä raskaudessa se oli minulla edessä ja ylhäällä, joka kasvatti mielestäni edellisiin kertoihin vatsan kokoa.. Aikaisemmilla kerroilla ollut takana tai alhaalla..
Ensimmäisessä vatsalihakset olivat kohtuullisessa kunnossa, joten sekin auttaa ettei heti pullahda ulos. Silloin maha alkoi näkyä ulkopuolisille varmaan 18-20 vkon paikkeilla. Toki oli turvotusta ja pullotusta, mutta ei mitään valtavaa.
Nyt toista odottaessa vatsan kudokset on jo edellisen myötä löystyneet, joten retkahtaminen tulee aikaisemmmin. Mutta ei se kohdun koko kuitenkaan ole erilainen. Jos kohtu on viikolla 13 nyrkin kokoinen, ei se yksin selitä jalkapalloa edessä ;)
Olen huomannut että turposin (nestettä ja kai läskiäkin) alussa aika paljon, mutta nyt 16+ turvotus alkaa laskea ja en näytä löysät vaatteet päällä edes että raskaana olisin. Toisin sanoen kuukausi sitten olin paksumpi.
Kaikki ovat yksilöllisiä, ja kroppa reagoi eri tavoin. Mutta kyllä se kohtu on tietyillä viikoilla suunnilleen saman kokoinen kaikilla, kudokset ympärillä sitten muokkaa ulkomuotoa.
Mukavaa päivänjatkoa kaikille turvottelijoille! :)
Istukka on takna.. ja sekin ihmetyttää miksi massu on niin iso... Jos on taknan.. on tämä odottaminen kummallista =)
Tuskin on tapahtunut mittavirhettä :)
Itselläni nyt toisessa raskaudessa turvotus oli melkoista jo alkuviikoilla. Nyt rv 13+4 ja turvotus on vaihtunut vauvamahaksi. Viimeksi tässä vaiheessa ei näkynyt mitään, nyt kyllä vieraampikin näkee mistä on kyse...
Kiitos vain kovasti kaikille Vastanneille ja hyvää alkavaa syksyä! Ja hyvää odotusta!
Allujapupu: meidän kaksosista toinen jäi kyllä ensimmäisessä ultrauksessa huomaamatta.
Jos raskauksissa on vähän väliä, antaa paikat periksi huomattavasti aikaisemmin ja massu näyttää edelliskertaa isommalta.
Meillä naureskeltiin että nyt viimeisellä (viidennellä) kerralla massu alkoi kasvaa jo ennen kun testi näytti plussa...
MotherOf06: juu, alkuraskauden ultrassa saattaakin jäädä huomaamatta, mutta käsittääkseni jos on vähänkään ammattitaitoinen ultraaja, niin rv9 alkio on jo sen verran " iso" , että kaksoisraskaus kyllä huomattaisiin... tai ainakin näin itse ajattelen...
Joka tapauksessa, alkuperäiselle mukavaa masunkasvatusta =)
-Allu
En kyllä allekirjottaisi tuota että toisella kertaa on isompi masu!!
Mulla on nyt selvästi pienempi (lue: todella pieni) maha tästä toisesta. Esikoisestakaan ei ollut mikään iso maha, mutta sf mitassa eroa 5cm samoilla viikoilla ja nyt pystyy vielä 24 viikollakin peittämään mahan ihan helposti. Esikoisesta ei olisi onnistunut. Istukka esikon kanssa takana ja nyt edessä, joten sekään ei ole vaikuttanut.
Esikosta on kyllä aikaa 3 vuotta ja risat ja sen jälkeen olen kuntoillut n. 2-3x viikossa, tosin nyt rauhottanut roimasti ihan vaan kevyelle kävelyasteelle.
Olen ihmetellytkin tätä mahan pienuutta, mutta neuvolassa on sanonut olevan ihan ok ja ultrassa pari viikkoa sitten vastasi täysin viikkoja.
Mutta useimmilla kai se niin on että toisesta on isompi, mutta jostain syystä mulla toisinpäin..
Hmmm... masu taitaa jokaisessa raskaudessa olla erilainen, itsellänikin edellisessä masu alkoi näkymään kunnolla vasta n. 6-7kk kohdalla, mutta nyt sain kyselyjä jo mahdollisesta perheenlisäyksestä rv8! Eli todella mahani ovat erilaisia kooltaan ;)
Jos mittaustulokset vaivaavat, niin kannattaa pyytää uusinta ultrausta vaikka seuraavalla neuvolakäynnillä. Harvoin lääkärit kyllä tekevät mittavirheitä, mikäli yhtään ammattitaitoinen ihminen on kyseessä. Ja mikäli kaksi sikiötä olisi kyseessä, uskonpa että sekin olisi tullut jo esille!
Mukavaa loppuraskautta ja masunkasvattelua!
-Allu ja Pupu rv16+