Päiväkodissa näytetään nelivuotiaille K7 -videota!
Lapseni kertoi tänään Nemoa etsimässä -leffasta, jota oli katsottu päiväkodissa, kertoi, miten siinä on sellaisia ja sellaisia pelottavia tapahtumia. Siis haloo! Eikö niiden pitäisi noudattaa ikärajoja!? Eihän siellä kukaan ole yli 7-vuotias...
Aion todellakin kysyä asiasta. En usko, että lapsi olisi katsonut leffaa muualla ja sekoittanut paikat kun kysyin, missä on katsonut sitä.
Kommentit (3)
Todellakaan ei saisi näyttää! Lapsen omat vanhemmat voi jonkin verran joustaa tiettyjen elokuvien kohdalla, mutta useimmiten on kyllä ihan paikallaan tuo k-7. Meillä neljävee on katsonut muutaman k-7 leffan, jotka ollaan tiedetty leppoisiksi, mutta silloinkin katsotaan ne lapsen kanssa ja jutellaan, jos joku kohta on jännittävä.
Mutta siis päiväkotiryhmässähän voi olla vaikka kuinka herkkiä lapsia, jotka järkyttyvät pahastikin. Juuri Nemossa käsitellään aika raskaita aiheita, äidin kuolemaa jne. Ei hoitaja voi ottaa tuollaisia vapauksia lasten suhteen.
Hän on nimittäin erittäin herkkä, ja alkaa usein itkemään jopa koko perheen elokuvissa (jotka siis sallittuja kaikille).
Erikoisinta oli, että jokin aika sitten leikin hänen kanssaan lorua "harakka huttua keittää..." Loru piti jättää kesken, kun lapsi pahastui ja alkoi itkemään kun pienin jäi ilman puuroa. No, hän alkaa itkemään useita laulujakin kuunnellessa, jos niissä on vähänkään surulliset sanat (tyyliin Karhunpoika sairastaa...).
Eli tälle lapselle pidämme kyllä leffojen ikärajoista kiinni tiukasti. Ja pahastuisin todellakin, jos 4-vuotiaani laitettaisiin katsomaan jotain liian "rankkaa" leffaa liian nuorena.
Meidänkin lapset ovat olleet pk:ssa, jossa tätä tapahtui. Lapset toivat omia videoitaan ja niitä katsottiin. Hulluinta oli, että pk valehteli meille, ettei heillä katsota kuin muutamaa omaa videota, jotka olivat kaikille sallittuja. Yhden rehellisen hoitajan kautta sain monta valhetta selville ja lisäksi oman lapset kertomukset vahvistivat, että valehtelivat.