ymmärtääkö täällä kukaan muu itsemurhantehneitä?

mitä ihminen voi tehdä!

itse olen ollut voimakkaasti itsemurhavastainen. nyt kuitenkin kaverini isä on ollut pian kaksi vuotta hengityskoneessa ja kommunikoi enää vain reagoimalla kasvolihasten liikahduksella (silmäluomi jne.) kun hänelle näytetään kirjaintaulusta oikeaa kirjainta. mitään muuta ei pysty tekemään. lihaksia rappeuttava kuolemaan johtava sairaus. jos hoitavat ihmiset tekevät virheen (vaikkapa pääsee bakteereja siihen henkitorven aukkoon), hän kuolee. jos hoitohenkilöstä on taitavaa ja huolellista, saattaa elää pitkäänkin. nykyajan edistynyttä sairaanhoitoa.



olen tullut miettineeksi, harkitsisinko pyyntöä koneiden poiskytkemisestä, jos olisi itse vastaavassa tilanteessa. tiedän kaverini isän ja koko perheen olevan voimakkaasti itsemurhavastaisia, joten toivon heille vain kovasti voimia.



toinen tilanne on, se että olen itse ollut tilanteessa, jossa lyhytaikaisesti koin tilanteeni toivottamaksi ja olin valmis harkitsemaan itsemurhaa. tilanne ei ollut tosiasiassa lähelläkään toivotonta, mutta niin vain asian päänsisälläni koin, kun minulla oli tarpeeksi kipuja. eli itsemurha saattaa olla hetkellinen ' mielenhäiriö' . valitettavasti se on onnistuessaan lopullinen. toivon, ettei se kohtaa minua tai läheisiäni.

Vierailija:

hänen päätös ja jos me muut emme sitä ymmärrä niin ei voi mitään.

Ihmiset on itsekkäitä ja haluaa muiden elävän masennuksessa vain siksi, ettei heidän tarvitsisi kohdata näitä mustia asioita.

Silti heistä ei ole auttamaan, mutta haluavat kuitenkin masentuneiden elävän.

En minäkään suosittele itsemurhaa hoidoksi johonkin yksittäiseen masennuskauteen. Mutta joillekin ihmisille elämä on ollut alusta asti vaikeaa ja rankkaa ja siinä sitten vielä masennusjaksot. Mulla on itsellä vähän sama tilanne. Minun masennukset ei ole ollu kovin rajuja onneksi. Mutta ymmärrän, että jos ihminen elää vuosikymmeniä masentuneena, lääkkityskään ei auta, tai terapia. Että mikä minä olisin vaatimaan, että toinen ihminen enemmän tai vähemmän kituu lopun ikänsä!

Mitä jos se kipu ei oliskaan henkistä vaan fyysistä? Eli tietäisitte, että teidän läheistä kidutetaan julmasti ihan vaan teidän takia. Olisko se kiva tunne? Mutta henkistä kipua ei oteta tosissaan.

En sitten kuitenkaan halunnut kuolla, kun soitin kaverilleni.



Osastohoidossa tutustuin erääseen parikymppiseen kundiin ja meistä tuli ihan hyvät kaverit.

Hänellä myös oli takana vuosien masennus, hoitoja jos jonkin näköisiä ja itsemurhayrityksiä.



Pari kuukautta osastolta pääsyn jälkeen, hän viimein onnistui yrityksessään :(. Todella surullista ja ikävä melkein kymmenen vuoden jälkeen on kova, vaikkei kauaa ehditty tuntea. Niin intensiivisesti kuitenkin osastolla vietimme aikaa yhdessä ja sen jälkeenkin.



Ymmärrän hänen tekonsa, olen vain todella surullinen siitä, ettei häntä pystytty lääkkeillä ja terapioilla auttamaan, toisin kuin itseäni.

Oletko käynyt kaikkialla missä haluat käydä? Etkö tahtoisi matkustella?



Eikö ole rahaa? Jos kerran aiot tappaa itsesi niin eikö olisi ihan sama ennen sitä ottaa jättilainoja ja tehdä kaikkea mitä olet aina halunnut tehdä?



Mieti mikä saisi sinut iloiseksi. Tee se, vaikka ei huvittaisi.



Oletko lukenut hyviä kirjoja? Oletko käynyt uimassa järvessä ja syömässä hyvässä ravintolassa? Käynyt kampaajalla ja ostamassa uusia vaatteita ammattilaisen kanssa? Tee nämä kaikki asiat ja p+aljon ennenkuin päätät päiväsi, ei kannata lähteä turhaan vaan kannattaa nauttia viimeisistä päivistä.

lääkärin puheille saamaan sopiva lääkitys niin alkaa elämä taas maittaa. Todella harvalla jos kenelläkään oikeasti asiat ovat niin huonosti että itse murha on ratkaisu. Uskon että kaikilla itsemurhan tehneillä on taustalla masennusta jonka olisi pystynyt hoitamaan jos olisi hakenut apua.

lääkkeitä. Parempi niin kuin itsemurhat.

Joskus sitä vaan putoaa niin alas, että tuntuu mahdottomalta ajatuskin, että sieltä koskaan nousisi, ja nimenomaan

ei enää edes tunnu siltä, että silläkään olisi yhtään mitään väliä, vaikka nousisikin

. Millään ei enää ole väliä. Sitä on oikeasti vakuuttunut siitä, että kaikilla läheisillä menisi paremmin ilman itseä - mikä tavallaan siltä kannalta on ymmärrettävää, että syvästi masentunut ihminen onkin kamala taakka lähipiirille (vaikka tietty läheisen itsemurha on pahempi shokki). Elämässä ei ole enää mitään mieltä. Jopa se muka " onnellinen taviselämä" , jota terveet ihmiset viettävät, saattaa näyttää masentuneen silmin tosi merkityksettömältä ja tyhjältä, eikä lainkaan tavottelemisen arvoselta.

Vierestä kun seuraan ja kaikin tavoin yritän auttaa vakavasti masentunutta ja ahdistunutta aviopuolisoa.

Vaikeankin masennuksen voi hoitaa!



Itse menetin isäni lapsena, kun hän teki itsemurhan ja kärsin siitä edelleen vaikka olen jo lähemmäs kolmekymmentä.



Ymmärrän, että tällä hetkellä tuntuu, ettei kukaan voi auttaa eikä mikään auta ahdistukseesi/masennukseesi, mutta et voi sitä tietää jos et edes yritä. Yritä kerätä voimia sen verran, että haet nyt pikaisesti apua itsellesi.

vastauksia saa, kun kysytään, ymmärtääkö kukaan. Eipä näytä kovin moni ymmärtävän. Hoitoja voi käydä, lääkitystä ottaa ja kaikkea muuta, mutta niistä kun ei välttämättä ole apua! On myös todella helppo sanoa, että mene hoitoon. Se kun ei aina ole niin yksinkertaista, siihenkin tarttee sitä voimaa.

Poden itse kroonista masennusta. yritin lopettaa lääkkeet ja elämä oli suoranaista helvettiä sen muutaman kuukautta. Vaihdoin toiseen lääkkeeseen ja nyt taas innolla odotan kaikkea mikä on edessä. Minulla on myös kokemusta läheisen itsemurhasta. On vääryyttä siirtää sitä tuskaa muiden harteille sen sijaan että ensin yrittää itse tehdä kaikkensa oman olon parantamiseksi ns normaalein keinoin. Itsemurha ei ole ratkaisu mihinkään.

mutta sitä kestää avin hetken ja sit se alkaa tuntua että se on vaan huijausta, samaa paskaa kaikki kuitenki on, harhaa vaan et muka menis joskus hetken paremmin...



ymmärtääkö kukaan mitä tarkoitan..

ap

Mutta mikä siihen tunteeseen vie?? Sitten ymmärrän itsarintehnyttä, jos se on menettänyt koko perheensä. Kaikkiin muihin tilanteisiin luulis löytyvän parannus lääkkeistä, terapiasta.

Toisaalta, ehkä jotkut vaan on tarkoitettu poistumaan elämästä aikaisin.. Siis että jotkut on niin sairaita, ettei kerta kaikkiaan kykene elämään. Ei siinä kai sitten muuta ratkaisua ole, säälittävää kyllä sinänsä. PArempi itsari kuin että tekisi jollekin toiselle paha..

Millaisat sen haluaisit olevan. Onko sun elämässä sinänsä asiat ok, mutta sulla silti kaikesta huolimatta on saatanan paha olla?

mä oon vaan tääl kotona, ei oo kavereita ei mitään tekemistä, mikään ei mee hyvin ja ketään ei ees kiinnosta miten mulla menee..munn apu kyl aina kelpais jne

samaa vanhaa p...kaa. Pitää vaan tarttua niihin asioihin jotka edes vähän rentouttaa ja tuo iloa. Itselleni näitä ovat perheeni (se mitä siitä on itsemurhan jälkeen jäjellä), hyvä ruoka ja hyvät kirjat. Kavereita mulla ei kauheasti ole ja olen osani kai jollain tavalla hyväksynyt. Ilman lääkitystä en nähtävästi pysty elämään.



Mun mielestä itsemurhaa voi hyvällää syyllä verrata itsemurhaiskuun. Tuhoat itsesi ja samalla tuhoat tai rampautat lukemattomien muiden elämän.





16

Itsellä samoja tuntemuksia. Mutta en voi tehdä itsemurhaa, lapseni takia. Se olisi ihan hirveää hänelle. Muitten tunteista en oikeastaan välitäkään, paitsi lapseni. Se että hän alkaisi syyttämään itseään, että äiti tappoi itsensä kun elämä mun kanssa oli niin paskaa. Ei ole totta. Minä rakastan lastani yli kaiken. En ole koskaan käyttänyt mitään lääkkeitä, tiedä sitten pitäisikö. Yksi sisaruksista on käyttänyt lääkkeitä nuoresta lähtien ja hän on muuttunut ihan eri ihmiseksi, eikä hänellä ole hyvä olla, lääkkeistä huolimatta. Joten en uskalla aloittaa lääkitystä. Haluaisin vaan olla onnellinen, tyytyväinen elämääni.

mutta kaivoin taas kaapista vanhat masennuslääkkeet ja napsin yhden sellaisen suuhuni...:D

antaiskohan se edes hetken onnen huuman..

Vierailija:

mä oon vaan tääl kotona, ei oo kavereita ei mitään tekemistä, mikään ei mee hyvin ja ketään ei ees kiinnosta miten mulla menee..munn apu kyl aina kelpais jne

sen. Mene hyvä ihminen hakemaan masennuslääkkeet! Sulla on aivoissa kemiat sekaisin, mutta sen voi korjata! Jos ei ekat lääkkeet auta niin kokeile toisia. Ja sitä terapiaa lisäksi.

Kun saat lääkkeiden avulla vähän voimia itsellesi, niin alat tehdä vähitellen niitä asioita, joista nautit (edes vähän). Kuuntele musiikkia, liiku luonnossa, aloita joku harrastus (jooga, piirustus, tms jossa saa olla omana itsenään rauhassa, mutta kuitenkin toisten parissa).

Olet nyt pohjalla, mutta muista että sieltä on suunta vain ylös. Jos haluat jäädä sinne kuoppaan ja kuolla, niin se on valitettavaa. Sinä itse olet ainut, joka voi päättää kuopasta nousta! Voimia ja valonpilkahduksia toivottaa täältä yksi tuntematon :)