Sisustamisesta?
Mietittekö kotianne sisustaessa aina, mikä on tyylikästä ja muodikasta, tai minkälaisen mielikuvan annatte muille ihmisille?
Täällä kun saa sellaisen kuvan, että sisustuksen tärkein tehtävä on määritellä ihmisen sosioekonominen asema.
Itse hoidan kotiani vähän toisin. Jos tavaralla on merkitystä minulle, se saa olla mukana, vaikka olisi mikä. Meillä on sekaisin anopin ostamat Aalto-maljakot ja mariskoolit, mummolta saadut vanhat tavarat, muilta perityt, itse halvemmista ja kalliimmista paikoista ostetut ja kaikki, mistä syystä tai toisesta pidämme. Syy pitää jostain tavarasta voi olla ihan sekin, että ihminen, jolta se on saatu, on tärkeä.
Ylipäätään, koti on koti, ja siellä on voitava elää. Ja elämäntavan on oltava kestävää, minusta on ihana ajatella, että meillä on satojakin vuosia vanhoja tavaroita, jotain vanhaa jopa ihan aktiivisessa käytössä. En voi ymmärtää muodin mukaan sisustajia, joilla sohvan ja muun pitää olla sisustuslehtien mukaisia.
Kommentit (3)
Ihan yks hailee mitä muut ajattelevat, sisustuksen kanssa kuljen omia polkujani. Valitettavasti usein törmää koteihin, joissa ei sisusteta lainkaan. Ihan kuin olisi yhdentekevää minkä näköisessä paikassa ELÄÄ!
Ihan yks hailee mitä muut ajattelevat, sisustuksen kanssa kuljen omia polkujani. Valitettavasti usein törmää koteihin, joissa ei sisusteta lainkaan. Ihan kuin olisi yhdentekevää minkä näköisessä paikassa ELÄÄ!
Ihmisille niin hirveän erilaiset asiat ovat tärkeitä.
ajatteletteko oikeasti ostaessanne vaikkapa huonekalua tai saadessanne koriste-esineen lahjaksi, että minkä mielikuvan teistä saa esineen perusteella?