Kehtaisitko mennä synnyttämään täysin posliinina vai annatko kasvaa
Kommentit (18)
tokan kanssa oli vaan pieni kiitorata, eikä se varmaan ketään siä kiinnosta. Raakkaavat itse jos tarvii eppari tehdä
Siisti alapää on aina mukavampi ja hygienisempi.
Väliliha kun on yleensä karvaton, mulla ainakin...
alkuvaiheessa, mutta sitten raskausajan loppupuolella ja varsinkin synnärillä ei asia tullut edes mieleeni. Itse synnytyksen aikana nimittäin ei olis voinut vähempää kiinnostaa miltä alapäässä näyttää, kunhan se lapsi tulee sieltä terveenä ulos ja kaikki menee muutenkin hyvin. Luulenpa, että kätilöt ja lääkärit näkevät kaikenlaista synnytyksen aikana ettei pienet tai suuremmatkaan karvat alapäässä tunnut missään :-)
Nyt odotellaan kolmatta ihan loppusuoralla.., ja en ole antanut karvan karvaa kasvaa nyt odotusaikanakaan. Joten taas mennään posliinina, ja minusta se on ihan OK.
vähän tärkeämmät seikat kuin se, että onko joku synnyttävä nainen mitenkin posliiniksi ajeltu. Ja lisäksi vielä, eivätköhän ole nähneet jo kaiken pesemättömistä pehkoista mainitsemiisi posliineihin.
Nyt menen karvattomana tokaan. L-a on kahden viikon kuluttua. Kävin pari viikkoa sitten kosmetologilla brassivahauksessa jossa otettiin ihan kaikki karvat pois. Eivät ole ollenkaan sen jälkeen kasvaneet.
Tai no, ehkä pientä sänkeä on ollut, kun ei sinne alapäähän ite yletä ison mahan kanssa, enkä aina jaksanut miestä huutaa raapimaan alapäätä siistiksi.
Mutta ilman mitään röllipeikon tursuja oon synnytellyt.
Mulla on 3 vkoa sitten ajettu posliini ja nyt kasvatan kiitorataa, sillä pitäis mennä lääkärille hakemaan ehkäisyresepti. Ihan oikeasti hävettää mennä posliinina! Joten en mene. Kasvatan karvoja.
Harmiksi vain kasvavat tosi hitaasti, noin puoli senttiä kuussa, joten joudun odottelemaan, että karvat kasvavat. En kerrassaan kehtaa mennä ihan paljaana sinne...
Synnytksessä, neuvolat, gynellä olen aina ollut karvaton. Samoin silloin aikuisiässä opiskelurahoja tienasin taidekoulun mallina. Joten siinä alastonmallinakin olin posliinina molemmat talven ajat. En tuntenut itseäni vaivautuneeksi tästä kertaakaan.
Ja ulkopuolisille, kuten lekureille, gynelle tai kätilölle ei karvojen poistamisesta ole ainakaan haittaa. Vaan päinvastoin esim: synnytyksessä siistimpi ja parempi vaihtoehto.
Joten meen toisenkin synnyttämään paikat posliinina.
antaisin kasvaa. Siisti on tietysti oltava eikä mikään pusikko.
synnytyksessä ajttelee että voi kunkivaa ja hyfieenistä kun karvat on poissa... eiköhän ne vähän muuta mieti.
Mutta kehtaisin kyllä mennä jos karvoja ajelisin.
Koska en ajele menin kuitenkin ihan puskan kanssa. Synnäriltä paluun jälkeen leikkaisinkin karvat lyhyiksi kun oli todella ällöttävää katsella kun karvoista roikkui veripaakkuja. Jälkivuotoon ei voi käyttää tampoonia.
En ole kehdannut mennä lääkärille, enkä myöskään synnyttämään posliinina, vaikka muuten ajelenkin.
Kerran jouduin yllättäen gynelle ja oli tosi noloa kun oli vanha mieslääkäri, tosin eipä tuo tuntunut siitä piittaavan.
En oikein tiedä mikä siinä nolottaa, ehkä olen jotenkin vanhanaikainen.
.. jota inhosin sydämeni pohjasta (yleensä paljas), sain vauvan yksin eikä masu antanut myöten ajella itse. Jahka pystyin istumaan, ajelin ensitöikseni karvat pois:)
Tosin ihan viimesilläni en oo jaksanu enää kyykkiä niin että oisin alapääni ajellu..
Voi olla että kätilöistäki on mukavampi työskennellä ku on siistiä.