sektio kaduttaa!
onko muita keitä sektioon päätyminen näin jälkikäteen harmittaa??
1. synnytykseni oli " tavallinen" ja 2. sektio.
pääasia, eli perätilavauvan syntyminen turvallisesti, on tietysti tärkeintä, mutta..
sektiohaava on edelleen (8 kk sitten leikattu!) sekä tunnoton että yliherkkä eli kipeä, turvottava ja ärsyttävä. Onneksi alkuajan pahin kipu alkaa jo unhoittua, oli nimittäin todella kipeää ja se ikävästi haittasi vauvan ja etenkin isomman sisaruksen hoitamista.
-puhumattakaan leikkaushaavan ulkonäöstä! Sanokaa turhamaiseksi, mutta ennen jopa satuin pitämään vatsanseudustani eikä tuo kiemurteleva tuntovammainen arpi todellakaan mieltäni ylennä, tämä vaikuttaa myös tuohon eroottiseen elämänosa-alueeseen..
näillä kokemuksilla olisin kyllä sittenkin ollut valmis koittamaan alatiesynnytystä, ja jos joku pähkäilee näiden asioiden kanssa niin kannustaisin tavalliseen synnyttämiseen!
Kommentit (23)
sanoit että sinulta vietiin kokemus saada vauva heti rinnalle. Minä olen ajatellut niin että annoin tämän kokemuksen isälle. Sektion takia. Eli isä sai pitää vauvaa sylissä sen ensimmäiset pari tuntia tässä maailmassa, ennenkuin äiti päästettiin heräämöstä saliin isän ja vauvan luo. Isä oli onnessaan ja oli jo ehtinyt tutustua vauvan joka ilmeeseen. Ja minä tiesin vauvan olevan hyvissä ja rakastavissa käsissä. Ja kun minä sain vauvan syliini, olin jo paljon paremmassa kunnossa, eli virkeä, heräämössä olon jälkeen, enkä enää lääketokkurassa torkkuvaisena. Se aika heräämössä (noin pari tuntia) meni nimittäin mulla torkkumiseen ja kului tosi nopeaan. Hoitsut oli mukavia ja istuivat lähellä ja kävivät koko ajan kysymässä kuinka jalat liikkuu, onko huono olo ja voinko hyvin. Eli en tuntenut jääväni paitsi vauvan ensi hetkistä kuin muutamia minuutteja. Sitten jo sainkin vauvan ihanasti isältä syliini iho ihoa vasten. Joillekkin tosiaan annetaan " liikaa" lääkkeitä niin että he ovat liian tokkurassa ilman kirkkaita muistikuvia. Mutta sekin on näköjään yksilöllistä ja minulla tämä vaihe meni onneksi hyvin.
Alatiesynnytyksessäkin äiti voi olla niin väsynyt että ei juuri jaksa nauttia työn tuloksesta eli vauvan syliin saamisesta, joten älä kotikissa07 sure tätä pientä hetkeä vauvan ja sinun yhteiselossa: te saatte nauttia toistenne seurassa vielä miljoonia mahtavia yhteisiä hetkiä:)
minusta tuntuu juuri samalta kuin sinusta. En muista ensimmäisestä kerrasta juuri mitään, kun näin vauvani keskoskaapissa ja vasta seuraavana päivänä tajusin mistään mitään. Tokkuraisena pelästyin jopa miestäni, joka tuli katsomaan minua ja sitten vaivuin taas horrokseen.
En ikinä puhu kenellekään että olisin vauvani synnyttänyt.. minut on vaan leikattu ja sillä selvä.
Ihana kuulla että meitä on enemmän, olen moneen oteeseen itkenyt että synnytys meni niin, kuukausi sitten. Jouduin itse kiirreelliseen sektioon koska vauvalla epäiltiin hapenpuute. Itse supistukset oli kestäneet jo 1,5vuorokautta mutta edistys oli hidasta, sitten vauvan syke pompahti yhtäkkiä 200 ja minulle vaan ilmoitettiin että nytt on sektion paikka. Menin totaliseen panikkiin ja koin koko kokemuksen erittäin hirveänä. Olin odottanut synnytystä alateitse koska halusin niin saada vauvan rinnalleni heti mutta nytt olin niin " aineissa" että hädintuskin muistan kun näin hänet ensimäisen kerran.
Minusta tuntuu kuin minulta olisi riistetty se onni saada oma pienokainen rinnalle heti synnyttyään. Sitä on vaikea selittää mutta osa synnytyksestä jäi puuttuumaan. Minun kohdalla ei ole kyse siitä että hirvittelen sektio jälkeä tai kipuja vaan minulta vietiin kokemus.
Ja harmittaa kun jotkut tykkää että sektio on helpompi kuin normaali alatiesnnytys, en ymmärrä sitä lainkaan. Paraneminen kestää pidempään ja lapsen hoitaminen on hankalampa sektiolla...
Ps. Ennen kuin kukaan haukkuu minua niin en olisi vaarantanut tyttäreni henkeä jotta olisin saanut synnyttä alateitse ei ole kyse siitä. Eikä kukaan henkilö vienyt minulta sitä kokemusta vaan tilanne.