Kannattaako Linnanmäellä syödä missään?
kuullut aika paljon haukkuja annoksista, niiden koista ja kiskurihinnoista??!!
Kommentit (8)
taas teitä elämäänne kyrpiintyneitä palstavahveroita paikalla.
Viidakkorummusta kuulin kehuja, itse en ole siellä käynyt. Kallista tietenkin on, siihen kannattaa varautua, että vähintään kymppi per nokka menee ruokaan, jos ei ole eväitä mukana.
Itse aina otan eväitä mukaan, tai sitten käydään jälkeen päin esim hampparilla jossain.
Vähän kalliimpaa kuin tavallisessa hampurilaisravintolassa mutta aika hyvää. Pärjää Heselle ja Mäkkärille ihan hyvin paitsi jonotusajassa (jos ei osu suoraan tyhjään aikaan kassalle).
Lintsillä vain jotain pientä ja menisin jälkikäteen Linnanmäen takana olevaan kortteliravintola Weeruskaan syömään. Suosittelen!
Mutta kyllä me ollaan aina jotain syöty. Viimeksi makkaraperunoita teki mieli, ja myöhemmin syötiin vohvelit. Kuuluu jotenkin asiaan, kun lintsillä käydään. Enemmän kuin " huono" ruoka, mua ärsytti hyökkäilevät ja päänpäällä kaartelevat lokit!!
on mennä Linnanmäelle ja sitten pihistellä ruoan ostamisessa. Tottakai syömään pitää mennä ja kalleimpaan paikkaan. Ei omia eväitä eikä varsinkaan omia juomapulloja mukaan.
ap