5-vuotiaalle päiväohjelmaa kun perheessä vauva?!?

mekin olemme käyneet läheisessä puistossa silloin tällöin ja siellä syksyllä alkava kerho toivottavasti tuo lisää päivisin kotona olevia kavereita. Ikäero 5v. ja 3v. välillä on aika iso kun leikkejä ajatellaan ja valitettavasti (ainakin meidän) leikkipuistossa vanhimmat ovat juuri n. 3 v. mikä on ihan luonnollista ajatellen " normaaleja" ikäeroja. Meidän pojalla on 3,5 v. serkku, jonka kanssa leikkii silloin tällöin ja ihan mielellään, mutta hyvin huomaa, että kaipaisi hieman " isompien poikien" menoa. Kiinnostuksen kohteet ei ihan kohtaa, vaikkei meidän poika mitenkään rasavilli olekaan.



Toki meilläkin vauva kulkee hyvin mukana eikä ole menoa rajoittanut, kyse onkin ehkä enemmän omanikäisten kaverien puutteesta. Kaverit kun tuntuu olevan ihan hirveän tärkeitä.



Olisi kiva tietää missä muut vauvaperheiden n.5 vuotiaat ovat päivisin, ovatko kaikki päivä- / osapäivähoidossa päiväkodissa, ja jos eivät, mistä saavat kaveriseuraa päivisin.

Itse tuskailin saman ikäisen lapsen kanssa kun etsin kavereita hänelle. Tuntui että kaikki samanikäiset ovat tosiaan päiväkodissa. Kotona oli muutama, mutta heillä sitten 4lasta lyhyellä ikäerolla ja miehet olivat paljon kotosalla (epäsäännöllisissä töissä). Joten näiden kotona olevien samanikäisten kanssa onnistui näkemään aika harvoin. Leikkipuistossa käytiin ja perhekerhossa myös. Näissä suurin osa oli juuri max.3v:ta, mutta joskus perhekerhossa oli juuri vanhempi 5-6v lapsikin ja silloin pyrimme käymään kerhossa samana päivänä.



Tietenkin lapsi kävi myös kerhossa (virikekerhossa), mutta siellä oli vain pari samanikäista tyttöä kavereiksi ja toinen tämä 4lapsen perheestä ja toinen sellainen jonka vanhemmat kävivät vuorotöissä ja isovanhemmat hoitivat (ja heilläkin tuntui olevan aika vähän aikoja milloin nähdä, varsinkin kun lapsella oli kerhon lisäksi harrastuksia). Jossain vaiheessa sitten totesin että kaveripuutteen vuoksi tyttömme tarvitsee edes vähän jotain harrastustoimintaa ja hän kävikin sitten kuvataidekerhossa.



Loppuajan kotona olin jo aivan kypsä kun en tajunnut hakea lasta päiväkotiin jossa koko muu oman alueen saman ikäiset olivat. Nyt tytöllä alkaa onneksi eskari (ja pari tuntia hoitoa sen lisäksi) ja odottaa sitä että näkee kavereita! Tosin kesä on ollut helpompi, koska kaveritkin ovat olleet lomalla päiväkodista (täällä asuu useampi opettajan lapsi) ja on nähnyt kavereita paljonkin kesällä ja lapset liikkuvatkin silloin enemmän pihalla. Lisäksi ollaan nähty paljon muita kavereita jotka yleensä ovat töissä, mutta kesällä siis aikaa nähdäkin. Itse yritän aika aktiivisesti ehdotella näkemisiä ja liikkua.



Tietenkin meidän tuurianmme on että kun tyttö menee päiväkotiin, niin jää juuri yksi 5 (täyttää pian 6v) kaveri pian sen jälkeen kotiin kun heille vihdoin syntyy kaivattu pikkusisarus. Jatkaa sitten vain 2päivää viikossa päiväkodissa. -Voi kun tämä kaveri olisi ollut kotona jo aikaisemmin silloin kun meilläkin tyttö oli kotona. Lisäksi viereemme muutti nyt kesällä perhe jossa on samanikäinen tyttö kuin meillä ja menee eskariin vain eskariajan. Eli yhtäkkiä kun meillä tyttö ei enää olekaan kotona olisikin samaikäistä seuraa lähistöllä... Mutta ei sinä parina vuotena niinkään ollut paljoakaan seuraa kun olimme kotona-huoh.



Toisaalta meillä on tytöllä hitusen auttanut kaksi vuotta vanhempi isoveli, josta on pienin hetkin ajoittain seuraa. Isoveli vain menee paljon omien kavereiden kanssa ja siksi tytöllä varmaan näkyikin kaverittomuus vielä isompana asiana. Toisaalta silloin kun nuo pojat leikkivät meillä saattoi tyttö olla mukana leikeissä (mutta siinäkin riippui keitä kavereita isoveljellä oli). Ja täytyy myöntää että tuo eskariin menevä tyttö on viimeisen vuoden leikkinyt myös varsin paljon nyt 2v:n pikkusiskon kanssa. Ilman siskon seuraa olisi ollut kyllä aivan liian yksinäinen. Pikkusiskon päiväuniaikaan huomasi varsin hyvin tytön yksinäisyyden ja silloin kaipasikin aina jotain tekemistä ja oli kiinni liimattuna minuun.

Meillä aamupäivät oltiin aina jossain: kyläiltiin, puistoiltiin, kerhoiltiin tai kauppailtiin.



Ongelma-aika oli iltapäivät jolloin pikkusisko nukkui ja kaikki kaverit oli hoidossa. Silloin tyttö usein teki tehtäviä (samalla kun isoveli teki läksyjä) tai luettiin. Siis jotain rauhallista, kun itsekin teki mieli saada pieni tauko.



Sitten kun pienin heräsi ja välipala oli saatu syötyä mentiin tylsyyden tappamiseksi yleensä pihalle (meillä on siihen aikaan puistot tyhjiä ja kyläilyt vähissä juuri iltapäivisin kun muillakin niitä päiväunipikkuisia tai sitten lasten harrastuksia). Ja jos sää ei sallinut tai ei huvittanut yritettiin kotona tehdä jotain kuten leipoa tai askarrella tms. Ja toisaalta ei voinut ekaluokkalaisen esikoisen vuoksi liikkua kotoa kauas, kun tarvi hänen vuoksi olla passissa lähettyvillä (muuten oltaisiin varmaan retkeilty tai lähdetty pidemmällekin tai edes kauppareissulle). Ekaluokkalainen kun halusi koulupäivän jälkeen olla kavereitten kanssa, mutta en halunnut vielä jättää tuntikausiksi ilman aikuisen turvaa, eikä hän olisi halunnutkaan. Sitten ulkona samalla hieman " kytättiin" mihin aikaa hoidosta tulevat lapset saapuvat.



Itaa kohti näitä hoidosta tulleita kavereita pääsi sitten hakemaan, jos nämä lapset enää jaksoivat lähteä ulos. Toisaalta kaveriaika osui juuri pahasti sitten iltaan kun isäkin tuli töistä kotiin ja häntäkin olisi nähnyt ja olisi ollut perheen yhteinen ruokailu ja yhteistä aikaa. Eli ei ihan parhaiten mahdollisesti.

Onko lapsen yksinäisyys pienempi paha kuin virikepaikan hakeminen?

tekstisi on kuin suoraan meidän elämästä. Onneksi kerho alkaa nyt elokuussa ja toivonkin, että sieltä löytyisi kavereita myös muiksi kuin kerhopäiviksi. Kerho on tarkoitettu 4-5 vuotiaille.



Poikamme oli keväällä vielä osapäivähoidossa päiväkodissa, mutta hän on kovin takertuvaa laatua ja päivähoito on aina ollut erittäin vaikeaa. Aloitti tarhassa kaksivuotiaana ja jäi siis pois vajaa 5 v. kun pikkusisko syntyi. Tuona aikana aamut, jolloin ei olisi jäänyt itkemään perään voi laskea yhden käden sormilla. Osa saman tarharyhmän lapsista alkoivat kiusata tuon takia... Voi suoraan sanoa, että poika vihasi joka hetkeä joka tarhassa piti viettää. Poika on itse sanonut että on mieluummin yksin kuin menee sinne. Tuossa tilanteessa en halunnut lasta viedä päiväkotiin ,kun pikkusisko saa olla kanssani kotona.



Olemme pitäneet yhteyttä parin tarhasta tutun kaverin kanssa ja silloin harvoin kun heillä on ylimääräinen vapaapäivä kyläilemme puolin ja toisin. Kaiken kaikkiaan tuntuu siltä, ettei tämän ikäisiä hoideta juurikaan kotona " kun kaikki muutkin on tarhassa" . Miten löytyis se porukka joka sais lapset jäämään kotiin " kun kaikki muutkin hoidetaan kotona" ...



Helpottaa kuitenkin kuulla että on muitakin jotka painii samojen asioiden kanssa.

meillä lapsilla ikäeroa 3v ja isompi jäi kotiin kun pienempi syntyi. Ekat 1,5v menivät tosi kivasti kun naapurustossa oli myös kotona 3 saman ikäistä tyttöä ja lisäksi kävi seurakunnan kerhossa. Sitten myös kahdessa tuttavaperheessä oli myös saman ikäinen kaveri kotona. Eli seuraa riitti hyvin ja kyläiltiin puolin ja toisin sekä sovittiin treffejä puistoon. Kaverin kanssa myös sovittiin että joka toinen viikko toinen ottaa molemmat isot tytöt koko päiväksi niin toinen saa olla vain vauvan kanssa.



Vuosi sitten tilanne muuttui kun naapurin muksut ja nämä kaksi muutakin kaveria lähtivät hoitoon. Tyttö sai kerhopaikan 3 päivänä viikossa 3 tuntia kerrallaan. Ja valitsin tarkoituksella sellaisen kerhon joka alkoi klo:12:30 näin oli tekemistä juuri pienemmän päiväuniaikaan ja sai äitikin hengähtää. Lähes joka aamu ulkoilimme puistossa, mutta siellä tosiaan harvemmin oli isompia lapsia ja meillä päin tuntui että isommat oli kaikki poikia. Toinen vaihtoehto oli sitten mennä autolla avoimeen päiväkotiin, siellä tutustuttiin usempaan perheeseen jossa oli saman ikäisiä lapsia. Esikoiselta jos kysyi aamulla mitä tehdään niin halusi aina tonne avoimeen kun siellä oli kavereita ja puuhaa erilailla kun puistossa.



Miksi en sitten hakenut lapselle hoitopaikkaa? koska mielestäni kerho ja harrastukset ovat ihan riittävät 4-5vuotiaalle kun äiti on kotona ja lapsi ehtii siellä hoidossa kuitenkin olla. Nyt lapset ovat juuri harjoittelemassa päiväkotiin ja molemmat tytöt 5,5v ja 2,5v ovat innoissaan, varsinkin isompi. Toivotaan että innostusta riittää vielä syksylläkin :=)



Mielestäni kuntien pitäisi panostaa entistä enemmän näiden isompien lasten kerhoihin yms. niin varmasti olisi enemän lapsia kotihoidossa....

Meillä ei kaupunki tarjoa mitään avointa päiväkotia, tosin puistotäti on, mutta sielläkin useinmiten oli pienempiä lapsia. Seurakunnan perhekerho oli kerran viikkoon ja MLL perhekahvila kerran viikkoon, mutta siellä oli vain todella pieniä (siis n.1v:ta). Seurakunnalla oli kerho, mutta siinä ei keskimmäinen lapsemme ei käynyt, vaan kävi virikekerhossa joka myös oli sen normaalit 2-3kertaa viikossa 3h kerrallaan. Lisäksi on alueiden leikkipuistot joissa ei paljon vanhempia käy, enemmän sitten tiettyjä perhepäivähoitajia.



Mielellään olisin halunut lapsen tutustuvan juuri oman alueen lapsiin, niihin joiden kanssa tulee myöhemminkin olemaan tekemisissä. Siis menemään samalle luokalle ja joita voi isompana hakea itsekseenkin - eli pidemmän aikavälin kaverisuhteita (no tosin tämän asumalueen ikävuosikoko on maksimissaankin n.20lasta ja niistä vain puolet tyttöjä, eli ei hirveän iso määrä ja kotona ollessa tuli opittua tasan kaikki samanikäiset ja heidän hoitotilanteensa). Siksi pyrin pyörimään enemmän oman alueen puistoissa ja kerhon valitsin lähimmän ja sen mistä on helppo jatkaa esikouluun samassa pihapiirissä. Kerhossa oli ikäjakauma 3-6v ja se hieman verotti tuota kaveripuolta ja osa oli pitkänkin matkan takaa. Meillä kerhoaika oli valittu valitettavasti aamupäiväksi isoveljen koulun vuoksi, joka olikin sitten huonompi aika. Eniten lapsi olisi tarvinnut seuraa juuri pikkusisaruksen päiväuniaikaan, mutta se sattui juuri olemaan se aika kun piti myös olla esikoista koulusta kotona vastaanottamassa.



Itse olin sitä mieltä että kerho riittäisi aktiviteeteiksi ennen eskaria. No ehkä näin olisi ollut jos tuurilla olisi ollut niitä kavereita. Alkuun 4v osalta vähemmät aktiviteetit riittivätkin, mutta iän lisääntyessä kaveriseuraa kaivattiin enemmän. Ja toisaalta meillä oli vielä se että aikaisemmin maalla asuessamme seuraa löytyi enemmän juuri esikoisen ollessa samanikäinen- siellä tuntui olevan yleisempää että isommatkin lapset hoidettiin kotona.



Sitten kun muutimme kaupunkiin aloitimme uudestaan sosiaalisen verkoston etsimisen ja huomasin yllätykseksi olevan yleistä tuon isompien lasten virikehoidon päiväkodissa. Ja loppujen lopuksi viimeisen vuoden aikana kotona ollessa ennen eskarin alkua olisin ollut tosiaan valmis laittamaan omankin lapseni sinne päiväkotiin virikelapseksi puolipäiväiseksi, mutta periaatteeni ei antanut myöden ja tiesin ettemme myöskään olisi sitä paikkaa saaneet. Ja tämä hämmästytti minua sillä olen ollut todellinen kotihoidon kannattaja, mutta kummasti se kaverittomuus sitä rapistutti. Ja toisaalta olin myös sitä mieltä että lapselle pitää sitten järjestää tekemistä- se on myös osa äitiyttä. Mutta nuo meidän muut lapset asettivat raamit niille liikkumiselle tekemisen suhteen ja mahdolliselle seuran etsimiselle kotipiirin ulkopuolelta (ne kuopuksen päiväunet ja esikoisen tarvitsema vanhempi kotona passissa kun kaverikuvioita harjoiteltiin). Tuntui välillä että tuo keskimmäinen oli väliinputoaja ja olimme jumissa hänen kanssaan kotona.



-No tulihan taas stooria, mutta siitä huomaa että samaa ongelmaa podimme mekin kotona. Nyt tosiaan eskari edessä ja tyttö odottaa sitä innolla kun saa " olla kavereiden kanssa" ja aktiivisuuden puuskissamme olemme jo tutustuneet kaikkiin samanikäisiin eskarityttöihin jotka tulevat samaan ryhmään, eli todellakin kyseessä on kaverit. Ennen niitä kavereita vain näki ehkä kerran kahdessa viikossa-kuukaudessa, jatkossa lähes joka päivä.

Insinööriäiti:

Sitten kun muutimme kaupunkiin aloitimme uudestaan sosiaalisen verkoston etsimisen ja huomasin yllätykseksi olevan yleistä tuon isompien lasten virikehoidon päiväkodissa. Ja loppujen lopuksi viimeisen vuoden aikana kotona ollessa ennen eskarin alkua olisin ollut tosiaan valmis laittamaan omankin lapseni sinne päiväkotiin virikelapseksi puolipäiväiseksi, mutta periaatteeni ei antanut myöden ja tiesin ettemme myöskään olisi sitä paikkaa saaneet. Ja tämä hämmästytti minua sillä olen ollut todellinen kotihoidon kannattaja, mutta kummasti se kaverittomuus sitä rapistutti.

Kyllä te sen paikan olisitte saaneet jos vain olisitte sitä hakeneet.

Ja toisaalta olin myös sitä mieltä että lapselle pitää sitten järjestää tekemistä- se on myös osa äitiyttä.

Miksi näet että osapäiväisen virikehoitopaikan hakeminen päiväkodista ja lapsen sinne sitten roudaaminen päivittäin ei olisi tekemisen järjestämistä? Tai miksi se olisi huonompaa tekemistä kuin joku satunnainen kerho tai puistoilu puolta nuorempien lasten kanssa. Mielestäni ikätasoisen seuran tärkeyttä ei pidä väheksyä ja asettaa kotihoitoa joksikin itseisarvoksi silloinkin kun lapsi jo tarvitsee ikäistään seuraa ja fiksua tekemistä. Kotihoidon plussia miinuksia kannattaa pohdiskella lapsi- ei äitikohtaisesti, ja tehdä yksilölliset ratkaisut per lapsi.

Mulla on nyt tuo esikoinen vähän sinun lastasi nuorempi, mutta kyllä tämä meidän 3-vuotiaskin kaipaa jo kovasti ohjelmaa ettei aika käy pitkäksi.

Menemme joka aamu leikkipuistoon heti aamupalan ja aamutoimien jälkeen, jossa olemme lounaaseen asti, eli noin 2 tuntia. Meillä on tässä aika lähellä 4 eri puistoa, vaihtelemme aina vähän mihin puistoon mennään niin tulee lapsellekkin vaihtelua. Ja äiti näkee uusia äitejä :)

Tänään me puiston jälkeen muovailtiin aika kauan ja pelattiin lauta peliä. Vauva tykkää köllötellä siinä meidän vieressämme kun puuhailemme eikä vauva ole tiellä vaikka pitäisin häntä sylissänikin...



AIka usein leivomme, teemme muuten vain yhdessä ruokaa. Askartelemme, käymme kirjastossa, kaikkea mitä teimme ennen vauvan syntymää. Vauva nukkuu hyvin ulkona vaunuissa ja minulla on kantoliina jossa vauva viihtyy. Ei meillä ainakaan ole vauvan tulo vauhtiamme hidastanut.