Elämää kolmen lapsen kanssa? Kokemuksia

Meillä oli tytöt juuri tuon ikäisiä kun sulla kun kolmonen sekin tyttö syntyi. Minusta erittäin paljon oli plussaa se et kaks oli jo isoja ja oma toimisia ja ei koko aika tarttenut passata vaan auttoivat kovasti vauvan hoidossa ja olivat muutenkin todella omatoimisia. Vauvan vaatteitahan saa kirppareilta edullisesti ja pakkaus alkuun niin eipä niitä vaatteita tartte olla niin paljon. Kannattaa katella neuvolasta jos joku luopuu vaunuista ja pinnasängystä ellet sitten uusia ehdottomasti halua tai jos jollain tutulla olisi joitain tavaroita. Me saatiin vauvalle heti vaatteita mummoilta ja papoilta ja mummo osallistui uuden pinnasängyn kustannuksiin ja vaunut meillä olikin jo en ollu vielä laittanut pois. Vieläkin mulla on pieniä vauvan vaatteita siltä varalta kun en ole tehnyt päätöstä lopullisesti vieläkö haluttaisiin pikku nelonen. Onnea odotukseen. T. Henna

Onneksi olkoon! :-)



Ihan ensimmäiseksi tuli sellainen positiivinen seikka mieleen, että tällä kolmannella kerralla ikäero seuraavaan on jo paljon isompi, joten meno tullee olemaan siltä osin kovin erilaista. ;-) Siis esikoisesi oli 2v saadessasi viimeksi pikkusiskon? Lapset toki ovat yksilöitä, mutta tuollainen 2v uhmaikäinen, kun vauva tulee taloon, on IHAN toista maata kuin 4v! Eli nyt isotsiskot ovat varmaan molemmat jo tosi omatoimisia neitejä ja heidät voi ovelasti valjastaa auttelemaankin. Ja toki 4v:kin voi olla mustasukkainenkin, mutta ei 4-vuotiaan perässä kuitenkaan tarvitse juoksennella vahtimassa, ettei vedä vessanpöntöstä leikkinalleja eikä karkaa tai juo klooria... Oikeasti. Meillä nuorimmaisen syntyessä isommat pojat olivat 4v ja 7v - eli aika lähelle samoissa kuin teillä.



Valehtelisin, jos sanoisin, että kolmen kanssa on _ihan_ yhtä helppoa kuin kahden... Eihän se ihan niin ole. Ainakaan omalla kohdallani. Minulla on kolme poikaa ja olen itse asiassa yksinhuoltaja. Sain myös kuopuksen ihan yksin, alusta loppuun. (Isä on kyllä sama kuin kahdella muulla, mutta olimme jo eronneet, kun tulin raskaaksi...) Voin kertoa, että omalla kohdallani raskaus oli ERITTÄIN suuri shokki ja siitä toipumiseen meni oikeastaan koko raskausaika - ja ehkä vauva-ajastakin osa... :-( No, sitä huolta ei sinulla onneksi ole ja isästäkin saat varmasti paljon apua. Mitä mieltä miehesi on uudesta tulokkaasta? Itse kävin läpi tunteiden ja jopa mahdollisten ratkaisujen koko kirjon, mutta nyt voin ihan vilpittömästi sanoa, etten kuitenkaan antaisi päivääkään pois ja kuopus on ihan todella meidän kaikkien lemmikki!! Varsin ihastuttava persoona... :-)



Vauva-ajasta sen verran, että siinäkin lapset ovat kovin erilaisia, mun kaikki kolme ovat olleet suhteellisen " helppoja" vauvoja = eli ihan tavallisia. Yöllä on kyllä herätty syömään, eli ei kuitenkaan mitään " supervauvoja" , ja nukkumaan on sitten aikanaan puolestaan pitänyt opetella ilman yösyöttöjä jne.jne. Ja vaipoista luopuminenkin oli oma show' nsa. Mutta that' s life? ;-) Hankalinta ehkä oli se, että kuopus oli vasta 6kk, kun kävi ilmi, että hän onkin maito-, muna- ja vilja-allerginen, mutta niin vain on onnistunut myöskin " dieettikeittäjäksi" opettelu muun lomassa!



No, nuo omat kokemukseni ovat toki niin kovin henkilökohtaisia ja vauvatkin ovat tosiaan yksilöitä. Saan tietty kaiken kuulostamaan kenties helpolta, mitä se EI ole ollut, mutta yritän kai sanoa, että lapsiperheen elämä on kuitenkin lapsiperheen elämää niin ILOINEEN kuin suruineenkin. Ja jollain tavalla itsekin kyllä allekirjoitan monasti kuulemani kommentin siitä, että kolmas lapsi menee paljon enemmän omalla painollaan kuin aiemmat - etenkin esikoinen... Esikoisen syntymä kun ON kuitenkin eri tavalla erityinen tapaus, sisraruksia suinkaan vähättelemättä. Mutta esikoisen vauva-ajassa on puolestaan omat stressinsä, joiden selvittyä seuraava ja sitä seuraava kerta on jo _paljon_ helpompi! Oikeasti, tuntuu jopa, että monilapsisten perheiden pienimmät ovat monella tapaa etuoikeutetussa asemassa, paitsi " herranterttuina" myös sikäli, että kaikki on jotenkin relampaa... Näin ainakin on meillä ollut.



Eli ihan oikeasti, kyllä se siitä! Vanhalla rutiinilla... ;o) Ja kunhan saatte kaikki neljä sen uuden perheenjäsenen ihasteltavaksi tuhisemaan syliin, niin asiat ovat silloin JUURI niin kuin niiden on aina pitänytkin olla... ;-)