Lue keskustelun säännöt.
Mikä olisi sopiva rangaistus 7-vuotiaalle...
26.07.2007 |
... joka riitatilanteissa käy käsiksi 5-vuotiaaseen pikkusiskoon?
Asiasta on monta kertaa keskusteltu, puhuttu ja selitetty, että löydä ja potkia ei saa paitsi ehkä joskus itsepuolusutukseksi. Periaatteessa 7-vuotias ymmärtää tämän ja myöntää tekevänsä väärin, mutta riitatilanteissa säännöt jatkuvasti unohtuvat. Aiemmin tällaista ei ollut, vaan ongelmareagointi alkoi ehkä kuukausi, pari sitten ilman mitään erityistä syytä (tai mitään syytä tai selitystä ei ainakaan ole meidän vanhempien tiedossa).
Viimeisin potkaisu sattui tänään, vaikka juuri eilen puhuimme asiasta: siitä että potkiminen on väärin ja siinä voi lisäksi sattua pahasti. Lapsi pyysi anteeksi, itkeskelikin ja selvästi katui. Mutta tänään siis taas kävi samoin. Mielestäni joku rangaistus olisi aiheellinen, mutta eipä ole helppo keksiä luontevaa seuraamusta. Toimiva ratkaisu ei mielestäni ole " Koska et osaa leikkiä nätisti pikkusiskon kanssa, leiki sitten yksin." Se olisi rangaistus myös pikkusiskolle, joka kuitenkin leikkii yhdessä tosi mielellään. Yleensä leikit sujuvatkin tosi hyvin, näitä riitoja on aika harvoin.
Normaalisti meillä rangaistukset ja muut seuraamukset ovat niitä ilmiselviä/luonnollisia: toisen tavaran rikkomisesta joutuu ostamaan säästörahoillaan uuden, jos ei noudata pihasääntöjä ei pääse vähään aikaan ulos ilman aikuista, jos suttaa ja sotkee joutuu itse korjaamaan jälkensä ja vähän ylimääräistäkin jne. Mutta tähän tilanteeseen ei minusta ole tuollaista patenttiratkaisua.
Olisiko teillä ehdotuksia? Miten itse toimisitte vastaavassa tilanteessa?
Kommentit (30)
1. Mieheni on parhaillaan lasten kanssa uimarannalla. Itse olen tekemässä kotihommia, joista kuitenkin välillä pidän kahvi- ja konetaukoa.
2. 5-vuotias ja 7-vuotias viihtyvät yhdessä ja haluavat molemmat leikkiä yhdessä. Miksi ihmeessä siis erottaisin heidät. Molemmilla on kyllä myös ikäistään seuraa mm. ihan omassa pihassa. Eivät ole yhdessä koko aikaa. Ja tajuat varmaan, että saman perheen tuonikäisten lasten elämää ei voi järjestää niin, etteivät he olisi hetkeäkään yhdessä, vaikka he itse sitä toivoisivatkin. Ja tässä tapauksessa eivät siis tosiaankaan toivo.
t. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja kuten aiemmin mainitsinkin, kyse on tosiaan koulun aloittajasta, ja olen siis itsekin miettinyt, että tuo on varmasti yksi syy poikkeavaan reagointiin.
Ap.
Kun lapsi selvästi viestii huomion puutteesta, käytöksellänne lisäätte vain sisaruskateutta ja katkeruutta. Esikoisella on muutenkin vaikeampaa, hän kun saa alkuun olla keskipiste ja sitten kerralla rysähtää pilvilinnoistaan kun pikkusisarus syntyy ja ykkönen jää auttamatta kakkoseksi. Vaikka siitä on vuosia, on kokemus ja muisto sisällä tunnemaailmassa, ehkä käsittelemättömänä möykkynä.
Lähtisin ehdottomasti palkitsemisen kautta. Ottakaa käyttöön palkitsemismenetelmä (meillä jääkaappimagneetit, joita löytyy kaupoista useita kuvia: esim. tytöille voisi sopia ponit, Bratzit tms). Sopikaa ensin 3-4 asiaa joista lapset saavat palkinnon (=magneetti). Niitä voisivat olla anteeksi pyytäminen kun on vahingossa satuttanut siskoa, oman lautasen ja lasin laittaminen tiskikoneeseen/altaaseen ruokailun jälkeen, lelujen siivoaminen leikin jälkeen tms. Kaikkien ei saa eikä pidä liittyä ristiriitojen selvittelytilanteisiin, vaan lapsen pitää saada tuntea onnistumista ja nähdä vanhempien ilo ja ylpeys hänen teoistaan. Kun palkintoja on kertynyt 5-10, tehdään koko perheen yhteinen tai äiti-tytär -reissu tms. ja magneetit kerätään pois.
Toinen hyvä juttu keskustelemaan kykenevien lasten kanssa on ongelmanratkaisutaitojen opettaminen. Kysy lapselta joskus rauhallisessa tilanteessa (ei siis silloin kun tilanne on päällä) mitä muita ratkaisuvaihtoehtoja hän keksisi kun siskon kanssa tulee riitaa. Muistelet vaikka jotain edellistä riitatilannetta, joka on mennyt lyömiseen. Älä tarjoa vaihtoehtoja, älä tuomitse huonojakaan. Anna lapsen keksiä, ovatko ne hyviä vai huonoja ja mikä olisi hänen mielestään parempi toista, mikä taas paras.
Äh, nyt tuli kiire... jatkan jahka ehdin :)
Sen haluaisin vielä sanoa, että tyttöä todellakin kehutaan silloin, kun asiat (tähän liittyvät ja muut) sujuvat hyvin. Viimeksi tänä aamuna (ennen tuota tämänpäiväistä käsikähmää) istuttiin sylikkäin ja sanoin, kuinka hienoa on, että aamun leikit ovat sujuneet niin hyvin.
Ja sanotaan nyt varmuuden vuoksi, että tämä ei tarkoita sitä, että rakkautta ja hyväksyntää osoitettaisiin vain " palkinnoksi" hyvästä käytöksestä.
t. Ap
Miten niin? Toki esikoisella on joissain asioissa vaikeampaa, mutta niin on pienemmälläkin.
Ainakin meillä sisaruskateutta ja katkeruutta aiheuttaa se, että nimen omaan isompi on aina kaikessa parempi ja osaavampi, kun on pari vuotta kehityksessä ja taidoissa edellä. Vertailu (joko lasten itsensä tekemä tai muiden huomautukset) on tosi kurjaa pienemmän kannalta, joka kokee olevansa se huonompi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
...kehuminen erillään, ilman " palkintoa" ja sitä seuraavaa " isoa palkitsemista" on aika lailla tehottomampi keino. Uskon, että muistattekin kehua hyvistä jutuista, mutta konkreettinen palkitseminen on kyllä aivan uusi taso - kokeilkaa vaikka :) Jos ei magneetit iske, niin vaikkapa värillisiä lasikuulia lasipurkkiin...
Tuo ongelmanratkaisukyky on asia, josta lapselle on hyötyä koko elämänsä ajan. Tunteista puhuminen, jota joku muu ehdotti, on toinen suositeltava asia. Jo kolmevuotiaat oppivat kuvailemaan tunteensa ja näin käsittelemään niitä, tunnistamisen kautta. Kukaan ei opi tuota taitoa itsestään, vanhempien se pitää opettaa.
Minusta Ap vaikuttaa ihan tavalliselta äidiltä, joka varmasti hänkin tekee virheitä mutta ainakin yrittää löytää myös lapsen kannalta hyviä ratkaisuja. Ja tuntuu ottavan neuvot ihan hyvin vastaan täälläkin.
Ja silti taas täydelliset av-mammat säälii lasta ja haukkuu kauheaksi äidiksi.
Täällä ei näköjään tosiaan kannata kysyä mitään sellaista, mikä liittyy omiin kasvatusmenetelmiin tai arvoihin tms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja mitä nuorempana tuo on koettu, sen merkitsevämpi se on kehitykselle. Nuorempi on " syntynyt huonommaksi" , eikä näin ollen ole koskaan menettänyt mitään saavutettua etua kuten esikoinen.
Muuten en mene vannomaan, että esikoisella olisi vaikeampaa - senhän kertoo vain elämä :)
kun on sekä syntyjään huonompi että kokee vielä traumaattisen pikkusisaruksen syntymänkin.
tässä on kyse siitä, että opetetaan purkamaan se muuhun kuin toiseen ihmiseen. Isompana voi sitten opetella purkamaan se kokonaan sanallisesti - tosin monille pitkä juoksulenkki tai muu fyysinen toiminta on vielä aikuisenakin hyvä keino.
Ap:n tyttö tuntuu elävän nyt jotain kriisiä joka oireilee myös tuollaisena lyhytpinnaisuutena. Yritä ohjata tyttöä oikeille urille, ota tuo jäähy käyttöön ja ole kovasti kuulolla siitä, mikä lasta painaa. Onko kyse ekalle menevästä tytöstä? Silloinhan tuo olis aika selvä syy lapsen vaikeuksille..