Kissa huumeidenvastaisessa työssä :D
Oma kissa popsi opiskelijan hamppuviljelmän
26.7.2007 07:02
Imatralaisen opiskelijan hampunkasvatusharrastus loppui lyhyeen, kun kissa söi suihinsa kasvintaimet. Kissa ei ollut huumeannoksesta moksiskaan.
Opiskelija sai hampun ( Cannabis sativa ) siemeniä kaveriltaan. Muutaman gramman erässä hampun kuivattua emikukintoa oli mukana muutama siemen. Niistä kaksi lähti nettiohjeiden mukaan käsiteltynä itämään.
Taimet ehtivät kasvaa ikkunalaudalla liki kymmensenttisiksi ja kasvattaa sirkkalehtien lisäksi toisenkin parin sahalaitaisia lehtiä.
Sen jälkeen opiskelijan naaraskissa pisti ne poskeensa. Yrttiannos ei aiheuttanut kissassa mitään näkyviä seurauksia.
Komisario Seppo Immonen Imatran poliisista ei ole kuullut, että lemmikkieläimet olisivat aiemmin ryhtyneet tällä tavoin huumeiden vastaiseen työhön. Toisaalta hampun kotiviljelmät paljastuvat vain harvoin.
Keskusrikospoliisin aiemmin tänä vuonna esittämän arvion mukaan hamppua kasvatetaan 10000 kodissa Suomessa. Useimmiten kysymyksessä ovat pienet, 5-10 kasvin viljelmät.
Kissojen eniten suosima päihde on kasvi nimeltään aito kissanminttu ( Nepeta Cataria ). Se saa jotkut kissayksilöt aivan sekaisin.
Iltasanomista kopsattu.
Miten teidän kissat reagoi kissanminttuun?
Meillä menevät kumpikin aivan sekaisin, kuola valuu ja kehräävät hulluna. Lopuksi ryhtyvät hirveään tappeluun :D
Ai niin, valtiolta jää verorahat viinasta saamatta.