Äidit tunnustavat: Silloin paloi pinna...

Aamukiire, vaattet ei kelpaa, hiertää, aletaan hidastelemaa ja kitisemään vastaan. Silloin irtoaa sokka sanaisesta arkusta ja huomaan tuulettavani kitapurjetta aivan yltiöpäisesti. Ja jaksan tehdä sitä tarhan pihaan asti, matkalla mahdollisesti syyllistän lasta urakalla. Loppu työmatka meneekin itkua tuhertaen kun hävettää oma käytös... jälleen kerran! 

Aah, eka kommentoija. Kiitos. En siis ole ainoa. Petrataan yhdessä.

Silloin palaa hermot kun pitäisi puhua puhelimessa, ainakin silloin kun on jokin tärkeä virastoasia kyseessä. Toinen on kun yrittää hoitaa koneella asioita, esim. pankkiasiat. (Hyvin harvoin ehdin jotain muuta koneella tekemään).

Kitinä, huutaminen yms. turhista asioista kuten että mikään ei kelpaa; vaatteet on huonoja ja väärän värisiä, aamupala on pahaa..
Pari päivää sitten oli totaalinen pimahtaminen kun olin päivän viikannut ja järjestellyt lasten vaatteita, pinonnut ne toisen lapsen sängylle laittaakseni ne kaappiin. Kävin hetken poissa huoneesta niin kaikki vaatteet oli vedetty lattialle sikinsokin!

Ei suoranaisesti ole lasten piikkiin mutta sekin ärsyttää kun sanotaan miten pitäisi hoitaa lapset ja kotityöt. Uupuneelle äidille se on helpommin sanottu kuin tehty. Kommentin mahdolliselle lukijalle: Olen jo apua pyytänyt ja saanutkin mutta uppumuksesta ei toivu viikossa tai kahdessa. Enkä fyysisesti kurita lapsia, verbaalisesti tulitan ja annan jäähyjä. :)

ei lapsia, ei huolia..