Nuorena naimisiin menneet! Onko mies se oikea tai sielunveli?

Mies oli väärä. Liittoa kesti vuoden. Olin raskaana ja anoppi painosti naimisiin.

Ollaan oltu naimisissa 3 vuotta, enkä edelleenkään tiedä, onko mies " se oikea" . Mistä sen voi tietää? Ei kai sellaista olekaan! On vain miehiä, joiden kanssa yhteiselo sujuu paremmin ja toisten kanssa huonommin. Meillä on keskimäärin ihan mukavaa, ja se riittää. Jonkun toisen kanssa voisi olla asiat paremmin, mutta miksi pitäisi tavoitella täydellisyyttä? Meillä on suunnilleen samat tavoitteet ja arvot, arki sujuu ja ollaan näinä 7 yhteisenä vuonna elämään yhdessä ja ymmärtämään toisiamme.



Todennäköisesti meillä on edessä pitkä ja keskimäärin onnellinen avioliitto, mutta jos ei ole niin se on sitten sen ajan murhe. Nyt vain nautin tästä meidän arjestamme.

Avioliittoa nyt vasta 3 vuotta takana, mutta ei vielä mitään suurta hätää ole ollut. Tottakai kumpikin meistä kasvaa, sekä yksilöinä, että yhdessä puolisoina ja nyt perheenä. Kasvunpaikat aiheuttavat aina kitkaa, mutta ollaan me niin paljon käyty jo tässä ajassa yhdessä läpi, etten usko tämän liiton ihan lähiaikoina rakoilevan, sitähän en tietenkään osaa ennustaa mitä elämä tulevaisuudessa tuo tullessaan.

Nyt liittoa on takana 14 vuotta ja tunne siitä että olen kimpassa ihmisen kanssa, joka on minulle oikea on aina vaan yhtä vahva.

17 vuotiaasta saakka olen ollut mieheni kanssa yhdessä (hän oli silloin 20v) ja yhä edelleen, 20v. ensi kohtaamisen jälkeen tuntuu että hän on se oikea.

Vierailija:

Ollaan oltu naimisissa 3 vuotta, enkä edelleenkään tiedä, onko mies " se oikea" . Mistä sen voi tietää? Ei kai sellaista olekaan! On vain miehiä, joiden kanssa yhteiselo sujuu paremmin ja toisten kanssa huonommin. Meillä on keskimäärin ihan mukavaa, ja se riittää. Jonkun toisen kanssa voisi olla asiat paremmin, mutta miksi pitäisi tavoitella täydellisyyttä? Meillä on suunnilleen samat tavoitteet ja arvot, arki sujuu ja ollaan näinä 7 yhteisenä vuonna elämään yhdessä ja ymmärtämään toisiamme.

Todennäköisesti meillä on edessä pitkä ja keskimäärin onnellinen avioliitto, mutta jos ei ole niin se on sitten sen ajan murhe. Nyt vain nautin tästä meidän arjestamme.

Minä menin naimisiin 3 vuotta sitten 22-vuotiaana yhden lapsen äitinä. Myös tuo loppuosa tekstistä on kuin minun kirjoittama, ajattelen täysin samoin.

Onnea kesti kunnes täytin 25, tai no sitä ennen jo oli merkkejä ettei ehkä ollutkaan paras valinta. Nyt olen 28 ja eronnut. En tajua mitä ikinä näin exässäni. Ei todellakaan olla mitään sielunkumppaneita!!

Jotenkin vaan mies kutkutti eri tavalla kuin kukaan muu aiemmin. Eroa ei olla koskaan harkittu, ja kun on puhuttu eroamisesta (spekuloitu kun ero koskettanut ystäviä) niin pidetty sitä äärimmäisen epätodennäköisenä.



No, ei olla oltu yhdessä kuin 8 vuotta, joten en voi vielä mennä vannomaan mitään ikuisuus-juttuja. Mutta tähän asti on tuntunut vaan jotenkin niin oikealta ja erilaiselta kuin muut, miehelleni olen uskoutunut ihan eri tavalla kuin kenellekkään muulle ja tunnen hänet läheisemmäksi myös kuin ketään muuta.

Olin 22v (mies 26v.) kun menimme vuosi sitten naimisiin. Seurustelua oli silloin takana 7vuotta. Nyt on esikoinen syntymässä näinä viikkoina. Kyllä minä koen eläväni sielunkumppanini kanssa. Tietenkin huonompia päiviä on välissä, mutta ei mene päivää kun en ajattele, että kuinka paljon minä tuota miestä rakastan. Ja sanon sen hänelle, ja hän minulle. Tulevaisuudestahan ei kukaan voi sanoa, mutta nyt olen onnellinen! :)

Alettiin seurustella mieheni kanssa kun olin reilut 16v. Ihastunut olin ollut häneen jo aiemmin.



Nyt on yli 10 vuotta yhteistä taivalta takana ja kyllä olen edelleen tyytyväinen valintaani =) Mies on juurikin se oikea minulle. En kaipaa tunteiden vuoristorataa, vaan tasaista rakastamista. Sitä meillä on, samaan suuntaan katsomista, ihanaa arkea (ja juhlaa), tavallista perhe-elämää.



En tiedä mitä tuo " sielunveli" nyt sitten tarkoittaa.

Olin 19v. mennessäni naimisiin ja mieheni oli 20v ja olimme olleet yhdessä reilut kolme vuotta ennen sitä. Parin viikon päästä tulee 10vuotta naimisissa oloa täyteen ja edelleen olen sitä mieltä, että mieheni on Se Oikea minulle!



emmi

Olemme saaneet 2 lasta ja liittoa on kestänyt nyt 7 vuotta. Olemme onnellisia yhdessä, en kadu että menimme naimisiin nuorina. Meitä vaikeudet ovat yhdistäneet, ei erottaneet.



Minä uskon, että sopivia, " ainoita oikeita" puolisoita on olemassa useampia kymmeniä, satoja, ehkä tuhansia, kymmeniä tuhansia? Minä satuin löytämään yhden niistä sopivista ihmisistä jo nuorena.

Naimisiin mentiin kun olin 18 ja mies 22, sitä ennen seurusteltiin 3 vuotta, mies todellinen sielunkumppani ja suhde vaan paranee vanhetessaan, ihanaa, 15 vuotta naimisissa tänä kesänä.

nyt 25-v odotetaan toista. Ja kyllä, oikea on! :) Meillä on suhde ja koti, jossa on rakkautta, hellyyttä, kunnioitusta ja huumoria. Elämä on ihanaa! :)

Ollaan nyt oltu yhdessa 16v ja mies on mulle just SE OIKEA. Joskus sen vaan tietaa...

ollaan oltu naimisissa 11 vuotta. olin 19-v kun menimme naimisiin. Tuntuu että suhde vain paranee vanhetessaan. Tiedän, että toisinkin olisi voinut käydä. Osaan iloita onnestani.

Oltii oltu tuossa vaiheessa yhdessä " jo" 4 vuotta joten hyvin tunnettii toisemme ja mä koen että mies on mun ns sielunkumppani! Parempaa miestä saa hakea! On ehdottomasti se oikea mulle! Ja 7 vuotta ollaa oltu naimisissa ja yhdessä siis 11 vuotta!