Minkä ikäisenä siirretään lapsi pois pinnasängystä tavalliseen lastensänkyyn, jossa pienet turvalaidat?
Kommentit (11)
Esikoinen oli n. 1½ v, kun tuli pinniksestä pois. Kuopus on rauhallisempi tapaus ja saa luultavasti olla pinniksessä pitempään. Ei kiirettä!
Meidän lapset ovat siirtyneet 2-vuotiaana, 1,5-vuotiaana ja 1 v 3 kk vanhana. Tosin pinnasänkyä emme ole pahemmin käyttäneet, vaan lapset ovat nukkuneet äidin ja isän sängyssä, ja sieltä siirtyneet omaan sänkyyn. Vanhimmalle lapselle tajusimme antaa oman sängyn vasta 2-vuotis synttärilahjaksi ja hän oli aivan onnesta soikeana. Mahtoi varmaan ajatella, että pitääkö minun nukkua loppuelämäni noiden läskien välissä. ;)
siirty suoraan kerrossänkyyn 2v4kk ikäisenä ( pienikokoinen kun on ja ois mahtunut reilusti yli 3v viel pinnikses olee )
Sitä ennen pysyi hyvin pinnasängyssä, ei siis yrittänyt itse sieltä pois, paitsi yhden kerran.
Sänky oli hankittuna jo vuosi aikaisemminkin, mutta lykkäsimme sitä siirtoa lähinnä siitä syystä, että pelkäsin, että tyttö lähtee aamulla harhailemaan itsekseen ympäri taloa. Aiemmin, kun itse lähdin töihin, tyttö ja isänsä jäivät nukkumaan. Isänsä on tosi aamu-uninen, joten ei varmasti olisi ihan pieniin hissutteluääniin herännyt. Ja luulin, että lapset aamulla lähtevät omille retkilleen pitkin huushollia... :)
Eipä lähde kuitenkaan harhailemaan nyt tuosta isosta sängystäänkään. Nyt minä herätän tytön arkipäivisin, ja vien hänet tarhaan. Viikonloppuina tyttö tulee herättyään meidän sänkyyn, meidän väliin ja odottelee, että herätään. Itse ei siis touhua muualla omiaan. Jos meidän herääminen kestää liian kauan, niin hiljaa herättelee meitä kyllä!
Meillä ollut pinnis on kuitenkin jotenkin niin matala, vaikka reikiä porattu lisää alustan laskemiseksi. Matala lastensänky on nyt hyvä, lapsi 1v5kk, olemme harjoitelleet jalat edellä takaperin tulemista matalasta sängystä pois.
Pitäähän sitäharjoitelle sitten, että lapsi osaa tulla turvallisesti pois matalasta sängystä, mutta oppii päivässä. pari viikkoa menee sitten siihen, että päikkäreille ja iltaunille on vaikea saada.
Vierailija:
putos päälleen, kun siirrettiin tavalliseen sänkyyn.
Lapsi oli noin parivuotias ja oppinut kiipeämään pois pinniksestä. Pinnasängyssä huvitteli " rynkyttämällä" laitoja vasten ja kuvitteli, että sitä voi jatkaa uudessakin sängyssä. Ainoa vaan, ettei uudessa sängyssä ollut enää laitoja ottamassa vastaan...
Meillä lapsi oli 8,5kk, kun keikkui vatsansa varassa pinnasängyn reunalla toistuvasti... ei onneksi pudonnut sentään.
Lapsi oli sängystään todella innoissaan ja eka ilta opeteltiin kiipeämään ja poistumaan sängystä. Koskaan ei ole pudonnut siitä ja öisin kömpii itse isin kainaloon, kun siltä tuntuu. Kuopukselle joudutaan hankkimaan sänky nyt ehkä jo aiemmin, koska yritys poistua pinniksestä on niin kova ja ikää vasta 7 kk.
90x200 cm 1v6kk-ikäisenä. pari kertaa tuli yli laidan ekoina öinä. Sijaispatjan alle on tungettu aina joku iso pehmolelu aj hyvin on pysynyt. Aamulla saattaa herätä itsekseen leikkimään tai tulee meidän kanssa samaan sänkyyn.
Vierailija:
putos päälleen, kun siirrettiin tavalliseen sänkyyn.Lapsi oli noin parivuotias ja oppinut kiipeämään pois pinniksestä. Pinnasängyssä huvitteli " rynkyttämällä" laitoja vasten ja kuvitteli, että sitä voi jatkaa uudessakin sängyssä. Ainoa vaan, ettei uudessa sängyssä ollut enää laitoja ottamassa vastaan...
ehti tulla meillä päälleen pinniksestä, sit ostettiin jatkettava