Lue keskustelun säännöt.
Miksi mun lapset kokoajan tappelee, itkee, vinkuu ja valittaa?
20.07.2007 |
Vaikka kuinka pinnistelen jotta surkea kärsivällisyyteni venyisi äärimmilleen, olen nyt itsekin jatkuvasti ärtynyt ja vihainen. Miten päästä tästä oravanpyörästä, sillä tajuan, että oma käytökseni ei ainakaan lapsia auta. !?
Joka kerta kun suutuspäissäni huudan kaksi ja puolivuotiaalleni päätän heti että nyt oli viimeinen kerta, kunnes alta nanosekunnin se on taas pikkuveljensä kimpussa ja tajuntani repeää taas.
Joku sanoi täällä joku aika sitten että " miksi teette lapsia, kun ette jaksa niitä hoitaa" ! Tänään ajattelin tosissani, että jos olisin tiennyt tämän olevan päivästä toiseen tätä jatkuvaa meteliä ja oman psyyken kanssa taistelua, en olisi kuuna päivänä antanut lasten tulla.
Kommentit (27)
Minä kun luulin ennen lapsia, että minun pinnani kyllä kestää, ei vingu eikä pauku.
on tässä ainakin itsestään oppinut! melko kamaliakin asioita.
ap
ps. Kiitos vielä vaan kaikille ihanista ajatuksista, on se niin mukavaa että toiset on hengessä mukana ja ymmärtää! (kerrankin ketju jossa ei ole ilkeilijöitä mukana! *koputtaa puuta*)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jopa osallistujana. Tai sitten lapset otat mukaan omiin touhuihin ruuanlaitossa sekoittamaan jotain lusikalla (laita vaikka erilliseen kaukaloon vettä ja lapselle kauha sekottimeksi, pieni huijaus paikallaan), rätti käteen siivotessa (vaikka oikeesti ei saa kyllä tulosta aikaan jne). Lapset eivät ole niin älykkäitä, että aina itse keksisivät tekemistä, turhautuvat vaan ja taistelevat keskenään.
Kerran yksi lastenhoitaja valitteli, että lapset ovat kovin tappelevaisia pihalla. Katselin sen touhua. Käytännössä hoitaja istui ja luki tai jutteli toisten kanssa. Kun pyysin häntä kokeilemaan leikittämistä (perinteisiä kirkonrottaa, 10 tikkua laudalla jne, lapset ilmeisesti isompia kuin sulla), niin johan oli kivaa. Kun lapset oppi pelejä, niin alkoivat pelata keskenään.
Mun ongelma on nimenomaan siinä, että pinna on lyhyt, en ole kovin pitkäjänteinen ja mun on hankala kestää huutoa ja epäjärjestystä. Musta on hirveää keksiä kokoajan ohjelmaa, kaikki luovuus on tyhjentynyt, olen ihan loppuun kulutettu. Nuorempi on 1 v ja 3 kk ja sekin osaa jo kaikki temput.
Haluaisin olla virkeä ja hyväntuulinen, rauhallinen ja ohjaava äiti. On kamalaa huomata joka päivä kuinka kaukana olen siitä.
Mutta kai se on uskottava että ihmisiä niistä tulee vaikka käyttäytyvät kuin eläimet.
ap
Sillä voin kyllä täysin yhtyä kirjoitukseesi. Oli oikeasti ihanaa, kun mies lähti isompien (6v ja 2v3kk) lasten kanssa Lappiin ja jäin kaksin nuorimmaisen eli 10k vauvan kanssa. Se oli hermolepoa, kun ei ollut 2-vuotiasta hoidettavana. Hänen kanssaan minulla tuntuu menevän hermot lähes koko ajan. Kun mitään ei usko, rajoja kokeilee iha koko ajan, hän huutaa vastaan niine ttä itsellä klorvat soi. Enkä anna hänelle periksi, annan mennä protestihuudot toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, mutta RASITTAVAA se on kuunnella koko ajan noita protestihuutoja. Korvat ja mieli kun kaipaisivat joskus lepoakin!
Toivottavasti tosiaan helpottaa mahdolisimman pian. Meillä vain tuo toinen poika tulee kohta 2-vuotiaaksi ja silloin keskimmäinen on 3,5v eli tappeluita varmaan on yhä enemmän tiedossa kuin nyt 2- ja 6- vuotiaan kesken...
Tsemppiä sinulle - ja minulle - ja muillekin samojen ongelmien kanssa kamppaileville - että jaksetaan näiden riiviöidemme kanssa!! Ei ole helppoa arki näin pienten kanssa ei......
Me ollaan niiden vanhempia ja meidän tehtävä on tehdä parhaamme ja tuntea silti syyllisyyttä niistä kerroista, jolloin emme ole yli-inhimilliseen pystyneet. Rauhoitu ap ja tervetuloa joukkoon!! Ihan ihmisiä niistä meidän ( ja teidänkin ) lapsista tulee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Osanottoni. Muistan vielä tuon vaiheen. Jos yhtään lohduttaa, niin siitä kyllä selviää.
Yksi tapa vähentää tapopelua ja kitinää on se, että lopetat ensin itse huutamisen. Jos lapsille huutaa kaksikymmentä kertaa päivässä niin huuto menettää tehonsa. Kohta huomaat huutavasi ruokapöydässä, että " SYÖ SE LEIPÄ!!!" . Jos sitten perään pitäisi oikeasti huutaa, esim. " VARO AUTOA!!!" niin äänesi kaikuu kuuroille korville. Ne pienet pirulaiset ovat yllättävän välkkyjä..!
Kehoitan toetuttamaan super nannyjen ohjeita eli jos lapsi käyttäytyy huonosti tai muutoin pöllöilee niin sanot ettet hyväksy moista. Sanot, että lapsen tulee nyt tehdä niin tai näin, ja jos sanaasi ei totella niin seuraavaksi seuraa uhkaus saktiosta (esim. jäähy) ja jos vieläkään ei sanaasi huomioida niin sitten seuraa se jäähy. Eli kehoitus, uhkaus ja mahdollinen toteutus. Tästä on sitten oltava ehdottoman tiukkana eikä saa lipsua. Hyvästä käytöksestä sitten palkitaan, esim. tarroilla tai hymynaamoilla ja kun niit' on tietty määrä niin sitten saa jotain kivaa (esim. emnette hampurilaiselle, uimahalliin tms.).
Viikon sisään luupäisinkin lapsi on jo oppinut, että äiti on pomo ja äitiä kuunnellaan.
Usko vaan, mutta tämä tosiaan toimii! Ensin tuntuu kamalalta aina uhkailla, mutta äkkiä lapset oppii siihen, että ei tarvi enää uhkailla ja jaella sanktioita. Huomaa, että sanktion on oltava kohtuullinen, et siis voi uhata, että jos lapsi ei nyt syö niin hän ei enää ikinä saa ruokaa...
Tsemppiä!!!
pienellä ikäerolla ei kannattaisi lyhytpinnaisen lapsia hankkia. Meidän lapsilla on ikäeroa 2v4kk ja sekin tuntuu liian pieneltä. 1-1½ vuotta ikäerona olisi suistanut minut raiteiltani kai.
Mutta kuten sanottua, jälkinviisaus...
t. nro 26, jonka lapset ovat nyt 7v ja 4,5v ja elämä TÄYSIN erilaista kuin vaikkapa 3 vuotta sitten.