miten suomalaiset ystavat suhtautuvat ulkomailla oloonne

Eikä todellakaan mikään ylellinen expattielämä vaan ihan normaali, joskus raskaskin arki vieraassa maassa. Kaikkein normaaleinta ei ehkä siklti ole, että lähtee ulkomaille töihin vauvan kanssa, kuten minä.



Samalla alalla oleviin ystäviin - etenkin niihin harvoihin, joilla on jo lapsia - ovat välit säilyneet. Sähköposti kulkee ja joskus nähdään. Sen sijaan useimmat muut " ystävät" ovat kadonneet... Kun ensimmäisiä kertoja tulimme lomalle Suomeen, soittelin ja lähettelin tekstareita innoissani. Odotin, että saisin jutella suomalaisten ystävien kanssa, purkaa tunteitani, esitellä lastani, kuulla muiden kuulumisia... Mutta tulos oli laiha: ei vastausta viesteihin tai edes puheluihin. Yksikin ystäväni selitteli, ettei nyt millään ehdi, vaikka minä viivyin Suomessa ko. kerralla melkein kaksi kuukautta.



Tässä ei ole kyse suuresta tuttavapiiristä vaan muutamasta ihmisestä, joita olin pitänyt läheisinä ystväninä. Ennen ulkomaille lähtöämme saatoimme olla yhteydessä viikoittain, sitten se vain loppui. Edes lapsen syntymästä ei välttämättä vaivauduta minulle kertomaan. Niin sitten olen itsekin vähitellen jättänyt yhteydenpidon vähemmälle.

Jo ennen muuttoa huomasin, että jotkut itse läheisinä pitämistäni henkilöistä ottivat paljon etäisyyttä kuultuaan aikeistamme. Toisaalta esim työkamujen joukosta paljastui ihan uusia pirteitä, aiemmin tasutalla olleista ja etäisemmistä löytyi kiinnostuneita ja suhteisiin tuli uutta eloa.



Blogia seuraa selvästi osin eri ihmisiä, kuin minkä kanssa Suomessa olin paljon tekemisissä. Joukossa on paljon sitä väkeä, joiden kanssa oli tullut oltua vähemmän yhteydessä Suomessa.



Jopa sukulaisten kohdalla on käynyt niin, että jotkut lähimmistä ovat " kadonneet" (eivät ota yhteyttä millään tavalla eivätkä vastaa yhteydenottoihin). Toisaalta esim. joistain serkuista ja muista vähemmän nähdyistä tiedämme nykyisin enemmän kuin aiemmin. ;-)



Saa nähdä, miten käy jos/kun palaamme Suomeen muutaman vuoden poissaolon jälkeen. En oletakaan, että kaikki jatkuisi siitä mihin jäimme. Osa ystävistä pitää varmaan enemmän tai vähemmän hyvästellä mutta elämään tulee toivottavasti sitten uusia tuttavuuksia niistä, joita ei tullut aiemmin niin tunnettua...

usean vuoden komennuksen aikana. Välit sukulaisiin ovat parantuneet 100% ja olen mailitse yhteydessä mm.tätieni miehiin jne joihin en ikinä aikaisemmin ole ollut yhteydessä. Meillä yhteydenpito alkoi tietenkin tulla tiiviimmäksi vielä lasten syntymien jälkeen. Nykyisin en ehdi kirjoittamaan niin usein, kuin toivoisin mutta perheemme blogi on loistava keino näyttää sukulaisille ja perheellemme ja ystävillemme meidän arkea. Kukaan ei ole kadonnut kateuden vuoksi, päinvastoin uteliaita kysymyksiä riittää millaista elo täällä on jne.

suomen matkat ovat täynnä tapaamisia, ihmiset haluavat nähdä enemmän kuin pystymme tapaamaan heitä. Se luo paineita ja tulee ikävä olo, kun ei voi ja pysty tavata kaikkia ystäviä. Ehkä se ollut se ikävin puoli asiassa, kun jotkut ovat saattaneet tuntea ettei heitä haluta nähdä vaikka kyse ollut puhtaaksi ajan puute. Mielummin he voisivat tulla meille kylään!

Lähes puolentoista vuoden ulkomailla asumisen aikana mun puhelimet (suomalainen ja paikallinen liittymä) ovat soineet ehkä kymmenen kertaa (ei lasketa oman miehen minulle soittamia puheluja)...noin kahdeksan puhelua on tullut suomalaisilta lehtimyyjiltä ja/tai paikallisilta matkapuhelinoperaattorimyyjiltä. Et siinä se yhteydenpito minuun. Tekstiviesteihini vastaa muutama ystävä, mutta minä olen aina se joka tekee aloitteen eli kysyy kuulumisia. Itse soittelen kavereille kotipuhelimesta joskus pitkiäkin puheluja.



Suomessa viimeksi vieraillessani tapasin kummityttöäni ruhtinaalliset 2 tuntia vaikka oli ollut puhetta järjestää lastenkutsut kaveripiirin lapsille jne.. Ajoissa tehdyt suunnitelmat kavereiden kanssa olemisesta vaihtuivat heidän ohjelmanmuutoksiin...Outoa, kun vertaa siihen miten paljon aikaa ennen heidän kanssaan vietin. Minustakin olisi mukava että lapseni voisivat tavata minun suomalaisia ystäviä ja heidän lapsiaan, mutta näköjään on totta, että vain lähimpään perheeseen ja sukuun voi luottaa.

Toisinsanoen meillekin on käynyt niin, että monista kaukaisemmista sukulaisista on tullut säännöllisen yhteydenpidon kohteita ja taas kaverit, joiden kanssa ennen olimme tekemisissä, yhteyden pito heidän kanssaan on lähes olematonta.

Asuimme liki kymmenen vuotta ulkomailla ja siinä ajassa jo ehtii itsekin muuttua. Kun sitten palasimme Suomeen, huomasi ketkä olivat tosi ystäviä. Kaikkein oudointa kuitenkin on ollut huomata, että jopa niiden kaikkein läheisimpien kanssa on pitänyt ottaa ns. uusi vaihde. Tuntui, että kaikki oli hyvin niin kauan kuin olimme poissa, mutta kun monien (myös itsemme) yllätykseksi palasimme vanhaan kotikaupunkiin, eivät kaikki ole osanneet suhtautua asiaan neutraalisti. Pienellä viiveellä on noussut esiin kateus jne.



Osa ystävistä ei pitänyt mitään yhteyttä ulkomaille, ei edes joulukorttia tullut. Osan kanssa taas kirjoittelimme todella paljon emailia ja soittelimmekin viikoittain. Siihen aikaan ei ollut skypeä, joten monelle jo pelkkä soittaminen oli iso kynnys. Suomessa käydessä piti sitten aina urakoida ja tavata kaikki.

olen 3.tta kertaa ulkomailla ja nyt 4.vuotta putkeen. Kaikki parhaimmat/tärkeimmät ystävät ovat tallella Suomessa. Jyvät on karissu akanoista. Käymme n. 2 krtaa vuodessa Suomessa 2vkon lomalla jolloin ilmoitan aikataulut ja alustavat suunnitelmat etukäteen ja ihmiset tietää missään ollaan ja mennään ja monet järjestävät asiansa niin että pääsevät viettämään kanssamme aikaa. Olen oppinut vuosien aikana vähän itsekkääksi siinä mielessä että olen tehnyt selväksi ettei me haluta lomallamme ravata edes ympäri uusimaata ja monet näkevät sen vaivan että tulevatkin meitä tapaamaan, edelleen on kyllä vähän aikatauluttamista tosin.



Yhteyksiä pidetään suomeen 4 ystävän kanssa lähes viikottain 2 heistä soittaa säänn.myös minulle päin. Sitten on jonkin verran kavereita joiden kanssa ollaan yhteyksissä silloin tällöin. Vieraita ei käy liikaa, mutta ihan sopivasti ja asuvat aina meillä, eivätkä rasita talouttamme merkittävästi. Toiset on käyneet parikin kertaa toiset ei kertaakaan, enkä näitä enää odotakkaan. Perhesuhteet ovat ehkä vähän etäisemmät, minulla ei ole kuin tätejä, eno ja serkkuja joista lähimpiin pidetään yhteyksiä kuukausitasolla. Täytyy kyllä myöntää että kaikenkaikkiaan yhteydenpito on vilkastunut suomesta päin viime vuodesta, esikoistyttäremme odotuksen ja syntymän jälkeen.