hajoitetaan kaksi perhettä ja mennään yhteen. apua!

malla parane, ainoa poikkeus jos vaikka hakataan tai muuta pahaa, sillon kannattaa lähteä

Kuinka monen lapsen elämä teidän tapauksessanne romahtaa palasiksi. Kokemuksesta tiedän,että miehen lapset tulevat aina syyttämään sinua,kun veit heiltä isin ja hajotit perheen.

Mietikkää tarkkaan, yhdessä ja erikseen, olisitteko oikeasti onnellisia yhdessä ja miten noi uusioperhesysteemit tulisivat toimimaan jne. Ei varmasti ole helppo tilanne teillä, mutta kyse ei nyt ole vain teistä kahdesta. Jos teidän mielestänne on kyse vain teistä, niin sitten otatte ja lähdette, KAHDESTAAN. Ilman lapsia. Onko kyse tosi rakkaudesta vai vaan ihastumisesta? Hullaantumisen tunteen ei pidä antaa tuollaisessa tilanteessa (perheelliset ihmiset) viedä ihan minne sattuu. Kestäisittekö arkea yhdessä edes? M I E T I ! ! !

no ylläri! Näiden suhde oli alkanut niin et mies oli pettänyt vaimonsa kaverin kans-eli tän mustiksen ja eipä toi niin auvoista ole - ja näitä stoorejahan olis enemmänki ... niis on vaan yks yhteinen tekijä;

Ne on tosia!

En ymmärrä miten ahdasmielisiä täällä ollaan. Miksi AP eläisi vain ja ainoastaan miestään ja lapsiaan varten? Hän on vastuussa myös omasta elämästään. Ei kukaan voi elää vain toisia varten.



Nyt AP:n pitäisi ensimmäisenmä tarkastella omaa suhdettaan omaan mieheensä. Unohtaa hetkeksi uusi rakkaus ja miettiä onko vanhassa suhteessa mitään pelastettavaa. Olisitko miehesi kanssa ihan onnellinen jos ujusi mies ei olisi tullut kuvioihin? Entä haluatko erota miehestäsi niin paljon, että eroisit jokatapauksessa vaikka uutta miestä ei olisikaan? Nämä on tärkeitä kysymyksiä.



Tottakai olisi kiva, että eläisit onnellisena lastesi isän kanssa elämän loppuun asti..ja että me kaikki eläisimme. Mutta elämä ei vain mene niin. Siinä vaiheessa kun lakkaa toista rakastamasta, niin pitää tarkkaa miettiä haluaako suhteessa vielä olla. Toiset elävät kulissi liitossa lasten takia, mutta voin sanoa hyvän ystäväni sanoin " olisi ollut onni kun vanhemmat olisivat eronneet ajoissa" . Ei kukaan lapsi halua elää rakkaudettomassa perheessä...ja turha väittää että osaatte esittää lapsillenne rakastuneita. Lapset eivät ole mitään tyhmiä.



Itse olen uusioperheestä. Äitini erosi isästäni ollessani 13 vuotta. Sisarukseni olivat 9 ja 5 vuotiaita. Aluksi tottakai kapinoin, se kuului jo ihan murkku ikään. Mutta vuoden päästä asiat olivat jo todella hyvin. Äidillä oli uusia rakkaus, isällä oli uusi rakkaus ja kaikki olivat oikeasti onnellisia. Me saimme uusia perheenjäseniä eli siskoja ja veljiä, jotka ovat nyt aikuisiälläkin meille super tärkeitä. Äitini on edelleen yhdessä saman miehen kanssa kehen rakastui vielä ollessaan isäni kanssa. He ovat olleet naimisissa 10 vuotta. Yhdessä 17 vuotta. Että se taiskin olla niin, että äitini löysi elämänsä rakkauden vasta myöhäisellä iällä. Hän on hyvin onnellinen ja rakastunut.



En todellakaan ole koskaan harmitellut äitini ja isäni eroa, sillä näin oli paras kaikille. En kadehdi oman mieheni perheoloja jossa vanhemmat ovat olleet yhdessä kyllästymiseen asti ja ovat ihan kämppiksiä. En ole koskaan nähnyt heidän edes halaavan toisiaan. Tämä on vaikuttanut myös mieheeni joka kasvoi kodissa jossa ei tunteita näytetty...koska niitä ei ollut. Mieheni kadehtii meidän perhettä...ja itseasiassa aika moni.



Mutta jutun taika piilee siinä, että miten sen asian sitten hoitaa. Tyylillä vai tyylittömästi? Ensin ero omasta ja sitten vasta uusi!

Vierailija:

En ymmärrä miten ahdasmielisiä täällä ollaan. Miksi AP eläisi vain ja ainoastaan miestään ja lapsiaan varten? Hän on vastuussa myös omasta elämästään. Ei kukaan voi elää vain toisia varten.

Nyt AP:n pitäisi ensimmäisenmä tarkastella omaa suhdettaan omaan mieheensä. Unohtaa hetkeksi uusi rakkaus ja miettiä onko vanhassa suhteessa mitään pelastettavaa. Olisitko miehesi kanssa ihan onnellinen jos ujusi mies ei olisi tullut kuvioihin? Entä haluatko erota miehestäsi niin paljon, että eroisit jokatapauksessa vaikka uutta miestä ei olisikaan? Nämä on tärkeitä kysymyksiä.

Tottakai olisi kiva, että eläisit onnellisena lastesi isän kanssa elämän loppuun asti..ja että me kaikki eläisimme. Mutta elämä ei vain mene niin. Siinä vaiheessa kun lakkaa toista rakastamasta, niin pitää tarkkaa miettiä haluaako suhteessa vielä olla. Toiset elävät kulissi liitossa lasten takia, mutta voin sanoa hyvän ystäväni sanoin " olisi ollut onni kun vanhemmat olisivat eronneet ajoissa" . Ei kukaan lapsi halua elää rakkaudettomassa perheessä...ja turha väittää että osaatte esittää lapsillenne rakastuneita. Lapset eivät ole mitään tyhmiä.

Itse olen uusioperheestä. Äitini erosi isästäni ollessani 13 vuotta. Sisarukseni olivat 9 ja 5 vuotiaita. Aluksi tottakai kapinoin, se kuului jo ihan murkku ikään. Mutta vuoden päästä asiat olivat jo todella hyvin. Äidillä oli uusia rakkaus, isällä oli uusi rakkaus ja kaikki olivat oikeasti onnellisia. Me saimme uusia perheenjäseniä eli siskoja ja veljiä, jotka ovat nyt aikuisiälläkin meille super tärkeitä. Äitini on edelleen yhdessä saman miehen kanssa kehen rakastui vielä ollessaan isäni kanssa. He ovat olleet naimisissa 10 vuotta. Yhdessä 17 vuotta. Että se taiskin olla niin, että äitini löysi elämänsä rakkauden vasta myöhäisellä iällä. Hän on hyvin onnellinen ja rakastunut.

En todellakaan ole koskaan harmitellut äitini ja isäni eroa, sillä näin oli paras kaikille. En kadehdi oman mieheni perheoloja jossa vanhemmat ovat olleet yhdessä kyllästymiseen asti ja ovat ihan kämppiksiä. En ole koskaan nähnyt heidän edes halaavan toisiaan. Tämä on vaikuttanut myös mieheeni joka kasvoi kodissa jossa ei tunteita näytetty...koska niitä ei ollut. Mieheni kadehtii meidän perhettä...ja itseasiassa aika moni.

Mutta jutun taika piilee siinä, että miten sen asian sitten hoitaa. Tyylillä vai tyylittömästi? Ensin ero omasta ja sitten vasta uusi!

taas lakaa jossain vaiheessa - ellei hyvin pianki rakkaus olemasta