Lasten asumisesta

noin pienille viikko-viikko systeemi saattaa olla melko raskas, kun eroajat toisesta vanhemmasta venyvät hyvin pitkiksi. Tunnen perheen, jossa on lähes alusta asti (lapsi alle vuoden kun tähän siirryttiin) toteutettu viikkoviikkoa ja se kyllä mielestäni näkyy sekä lapsessa että vanhemmissa.. Sitten toiset lapset nimenomaan stressaantuvat siirtymistä ja pitävät siitä, ettei siirtymisiä tapahdu kovin usein, jolloin viikkoviikko voi olla ihan järkeväkin.



En omasta kokemuksesta osaa sanoa muuta kuin että meidän vajaa 2v on tosi sekaisin kun on ollut etävanhemmalla 2 yötä putkeen, tai jos jompikumpi lähivanhemmista on yli 2 yötä matkoilla. (Meillä siis alusta asti lähivanhemmat ja etävanhempi)



Ehdottaisin, jos olette sikäli hyvissä väleissä että asioista voi sopia lasten edun ja intressien kannalta, että kokeilisitte eri vaihtoehtoja, viikko-viikon ohella esim. 3 pv - 3 pv tai 4 pv - 4 pv tai miten nyt parhaiten systeeminne katsotte sopivan, ja kuulostelisitte, miten lapset reagoivat.. Ero on joka tapauksessa lasten elämän suurin mullistus ikinä ja tulee tuomaan muassaan eriasteisia reaktioita.



Yksi tuttavaperhe, jossa eron aikaan vajaa 2 ja 3-vuotiaat lapset, teki työelämällisistä ja arjen sujuvuuteen liittyvistä syistä ratkaisun, jossa (päiväkoti-)lapset olivat toisella vanhemmallaan perjanta-illasta tiistaiaamuun ja aina seuraavalla viikolla maanantai-illasta ja keskiviikkoaamuun. Näin saavutettiin rytmi, jossa kummallakin vanhemmalla oli yhtä paljon viikonloppuja, siirtymät eivät ajoittuneet viikonloppuihin ja tapaamiset olivat kuitenkin suhteellisen säännöllisiä. Vaati hieman aivojen harjoittamista, mutta vaikutti heillä toimivan ihan hyvin.. Tämä ei tietenkään ole ihan 50/50, mutta vastaavia voinee vapaasti kehitellä täysin tasa-arvoisinkin tapaamisajoin.



Sitten lasten tullessa kouluikään pidemmät oleilut voivat nousta arvoonsa, kun koululaisella se viikko-ohjelma alkaa jo olla aika tiukka ja siirtymät keskellä viikkoa voivat olla hankalia.



Ja niin, byrokratian mukaan lapsi ei voi virallisesti asua kahdessa paikassa samaan aikaan, ja myös lapsilisät jne. maksetaan sille, jonka luona lapsi virallisesti asuu, eli tätä joudutte myös erotessanne miettimään.

Olen myös miettinyt lyhyempiä siirtymäjaksoja, mutta olisikohan sellainen " ramppaus" liian rankkaa pienille, kun muutaman päivän jälkeen taas pitäisi siirtyä.. Toisaalta olemmehan me vanhempina pysyviä heidän elämässään vaikka eri osoitteissa asuisimmekin.



Ikävä tulisi molemmille,sekä minulle että lasten isälle olemaan ihan valtava jokatapauksessa.

Meillä oli aluksi parin päivän välein vaihtoa ja totesimme,ettei se toimi.Lapsi ei ehtinyt kotiutua kumpaakaan kun taas piti pakata tavarat ja lähteä.Noin pienillä voisi aluksi kokeilla vaikka pidennettyjä viikkonloppuja ja katsoa miten asiat sujuvat.

poika 3.5 vuotta kun erottiin. Asuttaan kävelymatkan päässä toisistamme ja tarhasta.



poika isällään alussa joka toinen viikonloppu pe ilta-ma aamu. ja joka ma-ti yön alussa. Nyt olemme pojan täyttäessä 4 lisänneet yhden yön, eli on pe-ke jakson ja ma-ke jakson isällään joka toinen viikko, eli näin ollen aika menee 50-50, mutta ei tule toisesta vanhemmasta pitkää eroa. Isä vie ja hakee tarhaan ihan normaalisti maanantai iltana, vie tiistaiaamuna, hakee ilalla ja vie aamulla. minä vien ja haen ke,to ja pe iltoina. Joka toinen perjantai isä hakee pojan töistä tullessaan minun luota, tai joskus vien pojan sinne taikka treffataan jossain. näin myöskin se arki ja viikonloppu jakaantuu tasaisesti molempien kesken että ei ole vain viikonloppuisä taikka -äiti.



Ihan hyvin meillä tämä tuntuu toimivan.



Olemme myös joskus viikonloppuisin viettäneet kolmistaan aikaa yhdessä, käymme esim eläintarhassa taikka mäkkärissä muutaman tunnin päiväs aikaan. näin poika näkee myös että voimme vielä yhdessäkin viettää aikaa ja äiti ja isi tulee hyvin toimeen ja puhuu keskenään. Poika nauttii ihan älyttömästi näistä retkistä.

Meillä ei tavaroita pakata ja rumpata mukana, molemmissa kodeissa on täys varusteet ja lelut, silloin tällöin vaihdellaan ja täydennellään vaatekaappia taikka kumppareita, mutta pääsääntöisesti ei pakata kun mennään isin kodista äidin kotiin. Jos joku tietty lelu on jäänyt toiseen paikkaan, sen perään ei enää haikailla kun tietää että sen taas kohta saa. Alussa piti pitää huolta että tietty pikkuauto taikka muu lelu kulki mukana, mutta ei enää. Pojalle ei ole mitään tiettyä unilelua eikä turvarättiä, joka hengenlähdön uhalla kulkee joka paikkaan mukana, vaan molemmissa paikoissa omat unilelut ja peitot ja tyynyt.

myös uusperhemamille ja Lontoomamille vastauksista - tämän jo läpikäyneiden kokemusten lukeminen on tosi arvokasta ja muistaen päälimmäisenä tosiasian " kaikki ei sovi kaikille" kokemuksistanne saa paljon ideoita kuin myös rohkeuttakin lähteä niitä toteuttamaan kun sen aika on..

Itse erosin miehestäni viime syksynä. Meillä on yhteisiä lapsia kaksi alle kolmevuotiasta. Eron aikana he olivat siis 1,5 vuotiaita. (kaksoset) Alusta asti olemme pitäneet viikko viikko systeemiä lapsilla, sillä kumpikin halusi viettää mahdollisimman paljon aikaa lastensa kanssa. Aluksi tosin ja jopa vieläkin jos suuri ikävä yllättää toinen saattaa viettää lasten kanssa yhden päivän toisen viikolla. Yöksi kotiin periaatteella.

Kaikkeen uuteen tottuminen vie aikaa, ja usein niitä omia ikävän tunteita on kaikkein mahdottomin hallita.

Lapset ovat mielestäni sopeutuneet tilanteeseen hyvin eikä heistä ulospäin näy mitään merkkejä siitä, että he kärsisivät tilanteesta.

Olemme alusta asti ex-mieheni kanssa sopineet, että lasten etu on meille tärkein. Vaikka me emme pystyneet toisiemme kanssa elämään, ovat lapset meille kummallekkin hyvin rakkaita ja toivottuja.

Tärkeintä mielestäni onkin, että te pystytte puhumaan miehesi kanssa avoimesti lasten hyvinvoinnista. Uskon teidän huomaavan mikä on teidän perheelle se oikea ratkaisu.

Niin ja muista..

Aluksi on tiedossa ritinää ja kitinää... Sopeutumista ja sovittelua. Uuteen tilanteeseen opettelemista ja oppimista.

Pitkää pinnaa tarvitaan ja paljon puhetta, sekä ystäviä.

Tärkein neuvo minkä minä voin sinulle antaa omasta kokemuksesta on. Muista aina, että lapsillasi on hyvä olla isällänsä. Hän haluaa viettää aikaansa lastensa kanssa ja se on hienoa. Kannustakaa toisianne vanhempina vaikka olettekin erillänne. Niin ja vielä toinen tärkeä asia. Kuuntele ja luota itseesi. Sinä tiedät mikä on parasta lapillesi.

Halauksin.. Hensu :)



ps: yhdessä paikassa voi ainoastaan olla kirjoilla!!

Me erosimme 8 vuotta sitten lasten ollessa 3v ja 4v. Päätimme erotessamme, että kaikista muista asioista voidaan tapella mutta ei lapsista.



Lapset ovat alusta lähtien asuneet viikon isällä ja viikon äidillä. Kun lapset olivat pieniä, niin päiväkodista haki/vei aina se kumman luona muksut oli. Asuttiin aluksi n. 15 km päässä, mutta se ei ollut ongelma, kun kummallakin oli auto, millä kuskata muksuja.



Koulujen alkaessa ex muutti n. 1 km päähän meistä, jolloin lapset pääsivät itse kulkemaan kummankin vanhemman luona. Nyt vikat pari vuotta ex on asunut uusperheensä kanssa n. 7 km päässä, mutta lapset kulkevat bussilla/junalla koulumatkat.



Meillä molemmilla on nykyisin 4 lapsen uusperheet, mutta kummankin siipat ovat tottuneet järjestelyyn ja olemma kaikki yhdessä lasten harrastuksissa, juhlissa jne...



Pakko myöntää, että monen monta kertaa on ollut pakko niellä kiukkunsa ja ylpeytensä ja asettaa lapset oman etunsa tai hyvän olon yläpuolelle.



Mielestäni lapsemme on hyvin kasvatettu, molemmat pärjääävät ihan kivasti koulussa, ovat sosiaalisia ja kummallakin on omat tärkeät harrastuksensa.



Meilläkin aikojen alussa lastenvalvojat olivat ehdottomasti vastaan viikko viikko järjestelyä, mutta ovat pyörtäneet puheensa. Pyytelevät meitä silloin tällöin kertomaan erovanhempien tapaamisiin meidän tarinan.