ikäeroksi tulee 4 vuotta... kokemuksia?

Poika vanhempi ja tyttö nuorempi, mielestäni on aina isoveljenä ollut todella auttavainen ja huomaavainen ja olleet kavereita alusta asti. Isoveljellä on ollut ihana hoitamisviettikin. Ovat leikkineet yhdessä paljon ja vieläkin vaikka ovat jo isoja 16 ja 11 :)



Musta toi on ihan urbaanilegendaa, että lapsilla pitää olla 1-2 vuotta ikäeroa... samaan hömppäkatergoriaan menee sekin, että kaikilla pitää olla tyttö ja poika :) Sulje vaan korvat, onnea pikkukakkosesta.

Omilla pojillani on 4v ikäeroa ja oikein hienosti tulevat toimeen keskenään. Pikkuveli jumaloi isoveljeä ja isoveli on oikein ihana, auttavainen isoveli. Leikkivät yhdessä ja nyt kun isoveli on 6v ja pikkuveli 2v isoveli lukee pikkuveljelle kirjoja ja opettaa hienoja taitoja (kiipeilyä, kuperkeikkaa jne) Kun kuopus oli vauva esikoisesta oli oikeasti tosi paljon apua, eikä mustasukkaisuutta esiintynyt. Äidillä oli helpompaa itkuisen vauvan kanssa, kun esikoinen osasi pukea, syödä ja oli kuiva. Meillä on siis vain positiivisia kokemuksia.



Mareila+Isoveli ja sen veli 6v ja 2v

Teillä se ihanteellinen ikäero mielestäni on:



Sun ei ikinä tarvitse pelätä, että isompi tekee pienemmälle jotain. Kukaan ei syyllistä sua, kun viet isomman hoitoon, koska leikki-ikäinen tarvii kavereita eri tavalla kuin 1-2-vuotias.



Oot ehtinyt jo olemaan pitkän pätkän työelämässä ja saat kaivatun hengähdystauon oravanpyörään. Kukaan ei ole valvottanut sua vuosiin: olet saanut levätä ja isompi lapsesi on saanut rauhassa olla ainokainen ja nauttinut vanhempien jakamattomasta huomiosta.



t.Hämmentynyt, jonka omilla lapsilla on ikäeroa 5 vee ja ovat hyvin läheisiä ja rakkaita toisilleen!

Ja ihan vilpittömästi :-)



Meidän lasten ikäero on 3,5 vuotta ja nyt kun nuorempi on 8kk, voin todeta, että ainakin meille tuo ikäero on ollut mitä parhain. Isompi oli jo kokonaan kuiva kun vauva tuli, ymmärsi odottaa vuoroaan (vaikka tietenkään aina ei ole esikoisen asia joustaa, vaan myös hänen täytyy saada, aluksi useinkin, huomata olevansa se tärkein ja tätä voikin harrastaa hyvin, kun vauva ei vielä ymmärrä kaikkea: " Oi, oletpa sinä taitava, kun osaat jo käydä vessassa! Ajattele, vauvan pitää vieä käyttää aina vaippoja, kun se ei osaa vielä käydä pöntöllä eikä edes istua." ), osasi syödä ja pukea melko itsenäisesti. Yllättäen mitään taantumia ei ole tullut, vaan veli rakastaan siskoaan todella paljon. Aluksi tietysti kiukutti, ja uhmaa oli muutenkin, mutta se kohdistui meihin vanhempiin, ei vauvaan. Toki me aikuiset myös tietoisesti pyrimme pitämään vauvan ja esikoisen välit hyvinä, että en koskaan sanonut, että en voi tehdä jotain, koska vauva tarvitsee minua enemmän tai että vauva on tärkeämpi kuin esikoinen. Sanoin saman asian, mutta niin, että " äiti lukee sinulle heti, kun vauva on syönyt" tai yhdessä mietimme, mitä kivaa teemme heti, kun vauva on saatu parvekkeelle nukkumaan. En myöskään vaatinut esikoista ymmärtämään tai olemaan liian iso, vaikka tähän olen kyllä nyt myöhemmin sortunut. Kahden lapsen tarpeisiin vastaaminen on ollut minulle yllättävän paljon vaikeampaa kuin kuvittelin. Haluaisi, ettei kummankaan tarvitsisi odottaa tai olla surkeana, mutta eihän se onnistu.



Nyt, kun vauva jo liikkuu, harmittaa esikoista, kun se rikkoo leikit. Ja minulla on enemmän hommaa, kun joudun olemaan siinä välissä tai keksimään vauvalle muuta. Mutta on sisko myös tärkeä, kun sille voi näyttää, miten lelut toimivat, miten puetaan, sitä voi veli syöttää ja valita vaipan jne. Isoveli iloitsee vauvan oppimista asioista ja kertoo niistä oma-alotteisesti muille. Lapsilla on ollut oikeastaan alusta saakka yhteisiä leikkejä, vauva on hymyillyt ja nyt jo kikattaa, kun isoveli leikittää :-)



Minä en ole supernainen vaan tavallinen äiti, joka väsyy jatkuvista yövalvomisista. Vauva on nukkunut vain yhden kokonaisen yön, ja sekin oli tammikuussa. Totean nyt jälkiviisaana, että yhtään pienempää ikäeroa en olisi jaksanut. Taidan toivoa saavani vielä kolmannen, mutta sitä asiaa mietimme vasta parin vuoden päästä, en siis haaveile edelleenkään yhtään pienemmästä ikäerosta, 3-4 vuotta on minusta oikein hyvä väli.



Joillekin ehkä sopii se, että lasten ikäero on alle 2 vuotta, mutta minä en jaksaisi sitä. On ihanaa, kun uskaltaa jättää lapset keskenään siksi aikaa, kun käy vessassa (vaikka aluksi en tietenkään uskaltanut, kun en tiennyt, kuinka esikoinen reagoi). Nyt on mahdollista joskus tehdä tosi vaivattomasti jotain vain esikoisen kanssa, kun hänen kanssaan ei tarvita vaippoja, ei rattaita, ei leluja tai eväitä mukaan.



Uskon, että sisarusten keskinäiseen kiintymyssuhteeseen vaikuttaa todella moni muukin asia kuin ikä. Luulen, että vanhempien tasapuolinen suhtautuminen ja lasten luonteet ovat avainasemassa, ei niinkään ikä. JOtkut ovat surkutelleet, että meidän lapsista ei koskaan voi tulla todella läheisiä, kun ovat poika ja tyttö. Minä en pidä sukupuolta merkittävänä tekijänä.



(Miehelläni ja siskollaan on reilu vuosi ikäeroa ja mieheni kokee, että hän pienempänä jäi aina jalkoihin. Hävisi aina juoksussa siskolle, osasi aina kaikkea huonommin, ekat 10 vuotta siis. Että alle 1,5 vuoden ikäerokin voi tavallaan olla liikaa, koska se on paljon niin kauan kunnes lapset ovat yli 10. 6-vuotias on paljon pienempi kuin koulussa oleva 7,5v, samoin 9-vuotias yleensä leikkii eri leikkejä kuin 10,5v.)



- tiukkis

Nimittäin lapsilla on nyt ikää 8v, 6v ja 2v.



Onhan se totta että kahdesta vanhimmasta on ollut enemmän seuraa toisilleen pienestä pitäen eli leikit ovat olleet enempi tasapuolisia " kaverileikkejä" - mikä sitten on toki pitänyt sisällään myös paljon tappelua, välienselvittelyä, kateutta jne.



2-vuotiaan ja isompien välit ovat edelleen enempi sellaiset " hoivavälit" eli toki lapset leikkivät jo keskenään, mutta kyllä se leikki on enemmän tai vähemmän sellaista " leikittämistä" eli isommat eivät oikeasti kyllä vielä yleensä leiki itse pikkuisen kanssa vaan leikittävät häntä, lukevat hänelle, opastavat ja neuvovat,... mikä sekin toki on ihan kiva juttu ja he tykkäävät siitä - ajoittain, kunhan saavat välillä tehdä myös isompien lasten juttuja ;) On tässäkin ikäerossa hyvätkin puolensa - ei ole niin paljoa tuota välienselvittelyä ja tappelua, isommat osaavat pienen hetken (siis muutaman minuutin) vahtia pienempää, vanhemmilla on helpompaa kuin kahden pienen kanssa jne.



Itselläni on ikäeroa veljeeni myös tuo 4 vuotta ja kyllä minä muistan lapsuudesta ihan oikeitakin leikkejä eli odotan että muutaman vuoden kuluttua pikkuinen voisi jo ihan oikeastikin leikkiä isompien kanssa.