Isovanhemmilla hoidatetaan lapsia liikaa - viikkokausiakin

Ja kyllä, olimme silloin ryypyllä. Ja ikää likallaoli silloin 2v 3kk ja ensimmäistä kertaa oli yöhoidossa.

vanhempi lapsi ollut tasan kaksi kertaa mummolla yökylässä. Ikää on neljä vuotta. Nuorempi ei koskaan.



Silti, mielestäni kirjoituksesta kuultaa kateus. Olen huomannut, että isovanhempien huomiosta todella ollaan kateellisia. Sekä sisarusten että vieraampien keskuudessa. Kun oikeasti on niitä isovanhempia, jotka haluavat hoitaa lapsenlapsiaan. Luulen kylläkin, että jos lapsenlapsia on paljon ja isovanhemmilla ikää 60, ei mummo tai ukki mitenkään voi jaksaa väsymättä hoitaa lapsia itse pitkiä aikoja. Meillä tämä menee niin, että olemme kaikki mökillä. Pääsemme mieheni kanssa ehkä saunaan kahdestaan tai kävelylle, mutta hoitovastuu ei jää kokonaan muille.

mutta kerran pari viikossa käymme siellä kylässä TAI he käyvät meillä kerran pari viikossa, jolloin hoidamme lapsia yhdessä. Isovanhemmat viettävät aikaa lastenlastensa kanssa ja itse voi samalla seurustella ja hieman hengähtää. Minulle riittää, että lapsi voi välillä seurustella muidenkin kanssa ja saa muiltakin huomiota. Se on jo iso apu se. Onko tämä nyt sitten isovanhemmilla " hoidattamista" vai ei, jos olen itse paikalla ja osallistun hoitamiseen? ;) Yökylässä toinen lapsistani on ollut mummolassa n.5krt kolmen vuoden aikana. Kaksi niistä oli sellaisia, että itse olin töissä ja mies häissä. Ja toiset kaksi kun olin laitoksella ja se viides ihan muuten vain, kun itse halusi. Kyllä isovanhemmat osaavat sanoa, jos eivät jaksa lastenlapsiaan.

Sai 70-luvulla 19-vuotiaana pojan, jonka vei mummulle (eli äidilleen) hoitoon. Itse asui kaupungissa ja kävi viikonloppukylässä mummulla katsomassa lasta. Toki mummu hoiti yöt silloinkin, kun " nuoripari" lepäsi. Mummu oli jo 60-vuotias, verenpainetautinen ja sairasti lisäksi diabetestä. Sitten pukkasi toisen lapsen reilun 1,5 vuoden ikäerolla (kun " lapset on kivoja" ) ja siihen repesi mummu ja ilmoitti, ettei ala enää toista lasta hoitamaan. Sitten tämä täti joutuikin kahden pienen kanssa kotiin. Talous oli hyrskyn myrskyn, avioliitto rakoili ja lapset kasvoivat likaisina ja kasvattomattomina.



Tarinan opetus on, että ihmisen pitää kantaa itse vastuu lapsistaan, vaikka olisi nuorikin. Se, että joku tekohengittää sivusta, ei auta ikuisesti ja voi johtaa vaan pahempiin ongelmiin. Siksi on tärkeää, että vanhemmat kantavat vastuun ja kestävät sitä arkeakin. Isovanhemmat voivat olla välillä vain avuksi.

Onko kukaan onnistunut selvittämään epäreiluuksia hyvällä tavalla?

isovanhempia loppuun. Isovanhemmuuden pitäisi olla mukavaa ja vapaaehtoista. Nyt ei uskalleta sanoa ei, sillä pelätään että välit menevät poikki ja lapsenlapsia ei enää näe.. mutta on kovin outoa, jos lapset viedään isovanhemille joka viikoloppu ja arkisinkin toisinaan yöksi.

Mt ongelmaisen pitää hakea apua lastensuojelusta eikä isonvanhemmilta, jotka saattavat itsekin kulua loppuun. Kuka sitten auttaa ja ketä?

Hoidatan myös lapsiani mummolassa useita kertoja vuodessa. Mummo myös makselee välillä lasten menoja, kuten harrastuksen, vaatteita ym. Isompi oli juuri viikon mummolassa ja nyt on pienemmän vuoro olla muutama päivä. Ai miksi? Koska olen sairastunut masennukseen.

Aina ei voi tietää ulkopuolisten syitä siihen, miksi toimitaan näin häikäilemättömästi.

Miten noi harrastusten maksamiset ja muiden menojen jotka topakkana ilmoitat siihen masennukseen liittyvät? kuulostat kyllä pöyhkeältä.

mutta ihan yhteisymmärryksessä isovanhempien kanssa ollaan siitä sovittu. Ollaan puhuttu, että hoitoapua voi aina pyytää, mutta siitä saa myöskin kieltäytyä jos haluaa. En ymmärrä näitä mummoja jotka valittaa että joutuu hoitamaan lapsenlapsia liian usein, eihän niitä ole pakko ottaa jos ei halua!!! Mistä vanhemmat voi tietää ettei mummo halua hoitaa jos ei sitä ikinä sanota?

Aina täällä kauheasti moititaan niitä vanhempia jotka vie lapsen hoitoon, mutta myös niitä jotka tunnustaa olevansa väsyneitä lapsen kanssa ja tarvitsevansa apua. Jos neuvolan tunnustaa olevansa väsynyt, ensimmäinen hoitajan kysymys on, voisiko jostakin saada lastenhoitoapua.

Tuntuu, että yleinen mielipide täällä on, että lastenhoitoapu on hyväksyttävää vasta sillon, kun on itse aivan puhki eikä enää itse jaksa hoitaa lapsiaan. Ja silloinkin syytellään, että itse olet itsesi tuollaiseen tilanteeseen ajanut, kyllä hyvä äiti jaksaa hoitaa omaa lastaan.

Mä ainakin vien lapseni hyvällä omallatunnolla silloin tällöin hoitoon, jaksanpa sitten itse paremmin taas touhuta lapsen kanssa.

Eläköön ihanille äidilleni ja anopilleni jotka hoitavat poikaani lämmöllä ja rakkaudella! Kiitos!!!

vanhemmasta polvesta, suurten ikäluokkien ikäisistä monikaan ei ole oppinut puhumaan ja sanomaan ei, eli tekeävt jos on tarpeeksi röyhkeä jatkuvasti pyytämään. ja näihin juttuihin tulee jo lapsuudessa roolitk että joku saa aina mitä haluaa ja joku taas ei.

Veljen perheessä näin: veli tekee pääosin päivätyötä virastoaikaan. Toisinaan työmatkoja 1-14 vrk kestoltaan, mutta ei usein. Veljen vaimo opiskelee. Heillä kaksi alle kouluikäistä lasta, jotka mummu hakee eskarista ja hoidosta oman työpäivänsä päätteeksi ja vie mummolaan. Jossain vaiheessa iltaa lapset otetaan yöksi kotiin ja aamulla viedään taas eskariin ja hoitoon.



Perjantai-iltana lapset tuodaan mummulle, vaikka tämä olisi kuinka uupunut (tekee raskasta työtä) ja otetaan su-iltana kotiin. Mummu ei saa koskaan omaa aikaa ukin kanssa. Lapsia tyrkytetään jopa matkoille mukaan.



Kun veljen perhe lähtee vierailulle, lapset puetaan kauniisti ja teroitetaan, että käyttäydytään hienosti, ja leikitään tiivistä perhettä. Kun lasten kanssa päätetään joskus viettää yhteistä aikaa, heidät viedään huvipuistoon tai järjestetään juhlat tms. Ei puhettakaan, että veljeni esim. ottaisi poikansa kalaan mukaan, mistä lapsi nauttisi yli kaiken.



Eskari-ikäinen poika osaa jo huolehtia itsestään ja on reipas lapsi. Tyttö taasen oli vanhempiensa lomamatkan ajan yli viikon erossa vanhemmistaan jo hyvin pienenä ja tämä näkyy epätoivoisena takertumisena äitiinsä, kun tämä on läsnä.



En ole kateellinen veljeni hoitoavusta, vaan kiukkuinen siitä, etteivät he välitä isovanhempien omasta ajasta eivätkä itse hoida lapsiaan. Mummu ei saa sanottua asiasta, koska pelkää että poikansa ja eritoten miniänsä saa raivarit. Kiukuttaa katsella sivusta!!!

Samalla kaavalla mennään, kuullostaa niin tutulta. Nuori äiti jaksaa hienosti tehdä kaksi lasta pienellä ikäerolla. Sitten toisen syntymän aikoihin iskee synnytysMASENNUS. Siitä lähtien sitä masennusta sitten sairastetaan, ei jakseta hoitaa lapsia eikä käydä töissä, aina ollaan vaan masentuneita.



Kuitenkin jaksetaan hankkia itselle hius, kynsi- ja ripsijatkot ja pukeudutaan aina kuin oltais baariin menossa. Tässä vaiheessa lapset ovat jo mummin hoidettavana.



Onko nämä nuoret äidit työtä vieroksujia jotka ovat päättäneet päästä eläkkeelle sen MASENNUKSEN vuoksi kun eivät jaksa mitään töitä koskaan elämänsä aikana tehdäkkään, puhumattakaan lapsien hoitamisesta tai kasvattamisesta...

Mummu oli elämäni valo. Ikinä en ole missään tuntenut niin kotonani olleeni kuin mummolassa. Lähdin sinne aina heti kun kesäloma alkoi ja tulin takaisin kotiin koulua edeltävänä iltana.



Mummu osasi elää ja olla. Ei tehty varsinaisesti mitään ihmeellistä, ihan tavallista arkea elettiin mutta rakkautta ja vapautta riitti vaikka muille jakaa.



Viihdyin mummolassa mainiosti vielä lukioikäisenäkin. Muutin sinne jopa vuodeksi hoitamaan puolestani ikääntyvää mummua. Kun hän kuolia 93-vuotiaana kolme vuotta sitten luulin että kunolen itsekin. Ikinä en unohda kuinka hyvänä minua mummolassa pidettiin.



Olisin pitänyt tosi kummallisena jos joku olisi ihmetetellyt mummolaintoani. Kaikki ei aina ole sitä miltä näyttää.

kummatkin oireilee. Ovat olleet lapseni kavereita.

Ovat agressiivisiä ja käyvät päälle.

Lapsi tarvitsee omat vanhemmat ja heidän läsnäolonsa.

Vanhemmat eivät halua olla lapsensa kanssa ja lapset työnnetään jatkuvasti mummolaan.

Mummolassa olo on jatkuvaa.

mummolaan hoitoon.

Silloin tällöin on eri asia, kuin jatkuvasti.

Meillä oli vuosia sitten tilanne, että mulla oli masennus, alkava reuma ja toisella lapsista eräs häiriö, joka teki lapsesta hieman tavallista haastavamman tapauksen. Lapset oli pieniä ja arki ei rullannut ihan kevyesti, ja apua olisi kaivattu.



Samaan aikaan siskollani lapset olivat kouluikäisiä, olivat mummon hoidossa koko kesän, talvella kaikki lomat ja kouluaikaankin siskon kahden reissun ajan kymmenen päivää / reissu ja viikonloppuja. Laskin, että mummo hoiti siskon lapsia vuodessa 3 kk. Sisko ei ottanut kesälomiaan kesällä vaan syksyllä ja keväällä noiden harrastereissujen aikaan.



Ehkä siskolla sitten oli masennus, että siksi katsoi oikeudekseen hoidattaa isoja lapsiaan mummolla ja pitää kesälomansa eri aikaan kuin lasten loma. Mummo kuitenkin sanoi, että liikaa lapset on hänellä, mutta hän ei voi kieltäytyäkään, koska muuten lapset jäävät keskenään ja isommat huolehtivat pienemmistä. Ja siskohan omasta mielestään aina kysyi, eikä väkisin työntänyt lapsia hoitoon. Mitäs siitä, että sanoi perään, että ei sun tarvi hoitaa, lapset on sitten keskenään.



65-vuotiaan mummon voimavaratkaan eivät olleet loputtomat, joten meidän perheen oli pärjättävä kovin vähillä hoitoavuilla (kaksi kertaa yhden yön yli), jotta siskon lapset saivat elää turvallista lapsuutta aikuisen valvonnassa.



Katkera olen vieläkin. Eniten meidän lasten puolesta. Kyllä meidän lapsetkin siitä kärsivät, että äiti oli masentunut ja uupunut eikä apua saatu. Toki sitten, kun tajuttiin, että tilanne ei tule muuttumaan, niin palkattiin kotiin kodinhoitaja, jonka kanssa yhdessä siivottiin ja sitten hän katsoi lapsia, että minä sain vähän hengähdystä.



Että se siitä, että masentuneella muka on oikeus työntää lapset mummolaan. Ei sillä ole masennuksen kanssa mitään tekemistä. Se on ihan vain sitä, että kuka kehtaa käyttää toisia ihmisiä hyväkseen.

en ole ikinä tuputtanut meidän lapsia minnekään. miehen vanhemmat asuu lähempänä ja vahtivat lapsia mielellään jos meillä menoa. kesämökilleen kutsuvat meidät erikseen. omat vanhempani asuvat tosi kaukana ja näemme heitä n. 4-5 kertaa vuodessa. ottavat lapset viikoksi kesäisin omaaloitteisesti

Eikö ne yhtään sääli vanhempiaan? Lapset on ihania, mutta työtähän se hoitaminen on ja liika on liikaa.



Ettekö te ajattele, että ne mummut tarvii myös vapaa-aikaa? Erityisesti työssäkäyvät voivat olla aika väsyneitä jo ihan omaan elämäänsä.

ja toisia ei lainkaan, kun eivät jaksa, niin tasan tarkkaan on vika mummoissa ja papoissa.



Jos ei saa suutaan auki sanoakseen, että nyt on näiden lastenlasten vuoro tai nyt en todellakaan jaksa, niin kyllä vika on tasan siinä päässä. Välit sisaruksiin voi mennä kokonaan, kun alatte jankuttaa, että mummo ei nyt jaksa niitä teidän kersoja hoitaa ja mummo samaan aikaan vakuuttaa, että kyllä minä jaksan. Tällainen marttyyrimummo on aika tyypilinen nykyajan tapaus. Yhdelle valitetaan, ettei jaksaisi mutta asianosaisille hymyillään vaan, kuinka kivaa on niitä lapsia hoitaa...



Minä lähtisin siitä, että kysyisin mummolta/papalta, että miksi meidän lapset eivät koskaan saa teiltä aikaa. Ihan suoraan vaan. Sitten keskusteltaisiin jaksamisesta ja siitä, onko toisilla enemmän tarvetta hoitoapuun oikeasti vai ei. Sen jälkeen sovittaisiin, että niille toisille kerrotaan joko yhdessä tai mummo/pappa erikseen, että nyt on näiden vuoro saada sitä hoitoapua ja että toisten lastenlasten kanssa pidetään nyt vähän taukoa. Samalla mummo/pappa voi sanoa, että tarvitsevat sitä huilitaukoakin, kun eivät voi jaksaa jatkuvalla syötöllä hoitaa.



Järkevää sopimista on se, että työssäkäyvillä isovanhemmilla on vähintään puolet viikonlopuista vapaita kuukaudessa ja että arkisin ei ole sovittuja hoitokeikkoja kuin pakon edessä ja harvoin. Kesälomisin mummot ja papat saavat ensisijaisesti lomailla itse ja pyytää tarvittaessa lastenlapsia kyläilemään jaksamisen mukaan ja tasapuolisesti.



Kannattaa kuitenkin syyllistää niitä, joiden vika se homma oikeasti on. Pyytäminen ei ole väärin, mutta se on, että ei oikeasti jaksettaisi mutta ei viitsitä sanoakaan ja annetaan toisten lastenlasten olla eriarvoisessa asemassa. Tässä kannattaa todella ottaa se kissa pöydälle. Se voi olla jopa helpottavaakin mummoille ja papoille, jotka saattavat olla siinä uskossa, että asioiden vain kuuluu mennä näin ja että heillä ei ole oikeutta kieltäytyä. Heidän on myös helpompi kieltäytyä vetoamalla siihen, että näiden syrjittyjen lastenlasten on nyt saatava omat vuoronsa kuin vain toteamalla, että eivät jaksaisi.

mitä kauemmin lastenlapset on kylässä.

Ostan mielelläni kaikille läheisilleni tarpeellisia asioita, koska minulla on varaa siihen.

Mieheni kanssa viemme vuosittain lapsiamme perheineen lomalle ja vietäme lastenlasten kanssa aikaa jotta heidän vahempansa saavat omaa aikaa.

eikä jätetä niitä lapsia sinne täysihoitoon.



Eivät kaikki ihmiset jaksa ottaa lastenlapsista vastuuta, vaikka muuten ehkä haluaisivatkin viettää näiden kanssa aikaa.



Tälläkin palstalla valitetaan mummojen osallistumattomuutta ja syyllistetään heitä parisuhteen huonosta tilasta. Ei se yökyläily ja hoitaminen ole oikeaa isovanhemmuutta vaan ajan viettäminen ja lapsista kiinnostuminen.



Omat vanhempani eivät oikein jaksa hoitaa lapsiani. Olen huomannut sen siitä, että tarjoutuvat todella harvoin ja silloinkin vain todelliseen tarpeeseen. En siis pyydäkään. Äitini on vielä työelämässä, ja vaikka jäikin osa-aikaeläkkeelle, ei ole silti pyytänyt lapsia useammin luokseen. Ikä tekee tehtävänsä ja jaksaminen saattaa olla kortilla. Toisaalta jaksavat kyllä leikkiä ja jutella ja viettää aikaa aina, kun kyläilemme, pyytävät meitä usein kylään ja ikävöivät, jos emme käy. Jaksavat myös hoitaa lapsia noin tunnin tai kaksi, joten sellaisia hoitokeikkoja on ollut pari vuodessa, kun olen käynyt lääkärillä tai jouluostoksilla.



Minusta tuo on ihan yhtä hyvää isovanhemmuutta kuin vaikkapa se yökyläisovanhemmuuskin. Tärkeintä on osallistua lastenlasten elämään, ei tarjota vanhemmille vapaa-aikaa.



Toinen mummi sitten taas pyytää yökylään muutaman kerran vuodessa ja esim. nyt halusi esikoisen mukaan matkalle sisaruksiaan tervehtimään. Sekin on ok, kun se lähtee mummin tarpeista ja mummin pyynnöistä. Ei se kuitenkaan ole sen parempaa isovanhemmuutta.

että lapset olivat kesät isovanhempien kanssa!



Se sen sijaan on uutta, että isovanhemmat vaihtaa puolisoa kuin paitaa ja etsii uutta nuoruutta tehtailemalla aina vain uusia rakkaudenhedelmiä.



Eikö tuo olisi loistava tilaisuus sille teinille päästä kesätöiden syrjään kiinni ja tutustua siskonlapseen?