Onko täällä muita naimisissaolevia, jotka ovat asumuserossa?

Yhdessä 6v, kaksi lasta. Viime vuosi ja risat mennyt erillään. Olemme luonteiltamme ja elämäntyyleiltämme todella erilaisia, emmekä uskoneet pystyvämme enää yhteiseloon. Ennen erilleen muuttoa välit olivat todella tulehtuneet emmekä aluksi pitäneet toisiimme lainkaan yhteyttä. Itse henkilökohtaisesti uskoin koko rakkauden kuolleen ainakin omalta osaltani.



Nykytilanne: Olemme muuttamassa takaisin yhteen, koska emme kestä olla toisistamme kauempaa erossa :) Ristiriidat on ratkaistu, mies on ponnistellut muuttuakseen (eron aikana tajusi haluavansa muuttaa elämäntyyliään oma-aloitteisesti & on jo korvannut aiemmat hankalat tapansa) ja itsekin olen oppinut antamaan tilaa hänen erilaisuudelleen. Kuluneen vuoden aikana olen tehnyt kaiken itse, joten en " tarvitse" häntä käytännön asioihin enkä ole riippuvainen hänestä siten >> vähemmän pyyntöjä ja nalkutusta.



Mies on nykyään loistava isä ja hän ottaa lapsillemme aivan eri tavalla aikaa.



Seksielämämme on parantunut. Ennen romantiikkaa kaihtava mies on löytänyt uuden vaihteen, hellii ja huomioi.



Näen ja tunnen hänen onnellisuutensa. Ennen kuulin sanat " rakastan sinua" mutta en tuntenut rakkautta. Nyt on toisin.



Rankka vuosi, mutta kannatti. En olisi uskonut kaiken voivan kääntyä näin. Avainasia on toisen arvostuksen uudelleenlöytäminen ja osoittaminen.



Asumuseron kääntyminen voitoksi on kuitenkin molemmista kiinni. Ei ole mahdollista ennustaa, kuinka halukas toinen on korjaamaan asioita. Järjestely voi ajaa myös erilleen, mutta... kannattaa kokeilla. Jos pohjimmiltanne rakastatte toisianne, kaipaus ja ikävöinti tulee näyttämään onko ratkaisu oikea.